RD Make-up for CHRISTMAS

Tajusin juuri etten ole maistanut vielä äitini tänään tekemiä siirappipipareita! Tästä taitaa siis johtua se, että minulla tuntuu olevan koko ajan nälkä.. vaikka tosiasiassa maha taitaa vain kinuta jouluisia maistiaisia!
Arvon lukijat, Roxx Decker pitää virallisen piparitauon ja jatkaa sitten kirjoittamistaan!

*****

Äiti oli näyttävästi leiponut kuusen, sydämen ja tähden muotoisia pipareita. Hyviä olivat.. Karkean arvoin kautta sanoisin että kuuset olivat parhaimpia! Johtuen tietenkin koostaan eikä suinkaan maustaan.. ;)

Joulun tunnusmerkkejä ovat piparit, jouluvalot, lumi ja.. se että tietää koulun loppuvan pian. Tänään oli viimeinen maskeeraus-päivä, mikä tarkoittaa siis sitä että enää on jäljellä kymmenen loppukokeen rutistus! Sitten on paperit käsissä ja mikäli nyt ymmärsin maskiopettajamme puheista jotakin, ei ole ihan huono totari tulossa! Ainakaan maskeerauksen puolesta.
Tänään sain (luojan kiitos) vihdoinkin inspiraation bodypainting-loppukoetta ajatellen. Jostain sieluni syvimmistä syövereistä putkahti Jin ja Yang mieleen ja sen kautta päätin että vedän kasvot ja rintakehän käsiä myöten puoliksi mustaksi ja puoliksi valkoiseksi. Hommaan kun liitetään hieman kauniita yksityiskohtia ja hileitä niin hyvä tulee. Lauantaina rakas mallini on tulossa käymään, jolloin testaamme toimiiko homma käytännössä koko kropalle. Tänään kokeilin jo kasvoja ja hyvin tuntui toimivan. Ainoastaan musta puolisko tuotti jotakin ongelmia, mutta niistä kyllä selvitään.

Kuitenkin. Koulu siis lähenee loppuaan ja pian sitä ollaan enemmän tai vähemmän meikkaaja/maskeerajia ammatiltamme. Kuinka hienoa, toivottavasti tämä neljän kuukauden kallistakin kalliinpi pätkä hyödyttää jotenkin jatkohauissa! Tammikuussahan ilmestyvät sitten medianomin ja media-assistentin koulutusta varten olevat ennakkohteätävät, joita sitten aletaan tunnollisesti tekemään heti kättelyssä ettei jäädä ensi vuodeksi tyhjän päälle.
Odotan oikeastaan aika innolla ennakkotehtäviä.. Olen kai tulossa hulluksi. O.o Onneksi kaikki parhaat ovat hulluja.

Nyt tähän loppuun vielä pakko sanoa; sain selvitettyä Voldemortin hirnyrkkien vuosiluvut sillai muutaman vuoden tarkkuudella! Olen ylpeä itsestäni..
ja rakastan setä Voldua.<3

Heihei ja huomiseen!

Once upon a December

Hiljainen marraskuu on kulutettu loppuun eli hei joulukuu on alkamaisillaan ja ilon ja rauhan aika on tuloillaan! .. ja balabala. Kaupallistunut juhla on kuitenkin käsillä ja mikäs sen ihanampaa kuin joulun odotteleminen. Tästä syystä päätin nyt tehdä joululupauksen.
Koska viime vuonna joulun odottelu meni kuitenkin vähän vituillee noin niinku blogituksen kannalta niin nyt uusi yritys!
Lupaan siis että tänä vuonna joulua odotellaan blogini yhteydess jokainen päivä kunnes 24. päivä joulukuuta saapuu. Elikkä jotain uuuta joka päivä. Eiks oo hienoo? No tiedä sitten siitä, mutta yritetään!

Nyt ilolla tänään ilmoitan että olen palannut takaisin foorumiroolipelien maailmaan ja semmoisella rytinällä ettei toista ehkä olekaan. Liityin tässä vähän päältä viikko sitten Varjot-nimiseen roolipeliin, joka sijoittuu Harry Potter-maailmaan ja vuoteen 1981. Lisäksi nappasin hahmokseni sen roolipelin puolesta kaikista oleellisimman; lordi Voldemortin! Ja nyt kun olen sen vähän päälle viikon kyseisellä herralla pelannut, olen jo menettänyt täysin sydämeni koko tyypille. Ihana mies<3 Varsinkin se mun setä Volduni.

Kävin myös sitten katsomassa tämän uusimman Potterin ja ihan kahdesti peräti. Olin jokseenkin hyvin positiivisesti yllättynyt, vaikka ensimmäisen katsomiskerran jälkeen jäikin hieman karvas maku suuhun. Mutta nyt voisin hieman pälistä tuosya, eli älä hyvä ihminen lue eteenpäin jos et halua tulla spoilatuksi!
Kun tuossa jokunen kuukausi takaperin katsoin kyseisen leffan trailerin, olin jokseenkin pihalla ja pahasti. Kyllä, olen lukenut kirjan, mutta silti en tajunnut trailerin tapahtumista tuon taivaallista. Odotin siis leffaa hieman kuiva maku suussa, mutta koska olemme aina käyneet äitini kanssa Potterin katsomassa niin käytiinpähän sitten tämäkin. Ja vielä toisen kerran sitten kävin katsomassa kaverini ja tämän isän kanssa.
Olin ihan ällikällä lyöty vaikka toki jotkut yksityiskohdat tosiaan ottavat vieläkin lievästi pannuun.

Kaikista hienoimmat kohtaukset olivat aivan poikkeuksetta Nagini-kohtaukset! Olin saada sydänkohtauksen jo elokuvan alkumetreillä kun Volden rakas käärme käy päivällistämään.. mutta loppupuoliskolla sain sitten melkein halvauksen Godricin notkossa! Ai että, elokuvaa parhaimmillaan.<3
Emma Watson (Hermione) taas sai minut myöskin yllättymään positiivisesti. Neidin näyttelijätaidot ovat kyllä kohentuneet vuosi vuodelta! Tässä kyseisessä leffassa Emma painoi selkeästi parastaan verratuna aikasempiin osiin. Kidutuskin kuulosti vaihteeksi ihan aidolta.

Suurin miinus tulee kuitenkin elokuvan lopusta, missä Dobby saa surmansa. Dobbyn kuolema ja hautaaminen oli LAIMEA. Kamalaa. Se kuinka Dobby kuolee on kyllä koskettava näin mutta kirjaan verrattuna koko tilanne oli ihan paska. Olen tätä mieltä vielä toisen katsomiskerran jälkeenkin. Ei Dobbyn kuolema ole koskaan ollut mulle mitenkään sen tärkeempi kohtaus kirjassa ku mikään muukaan, päin vastoin oikeastaan. Mielestäni Dobby on aina ollu jokseenkin ärsyttävä hahmo. Siltikin se tilanne oli hieno kirjassa ja kuinka Harry oikeesti tuntu kaivavan sitä hautaa tyylii vuorokauden.. Ei ehkä ihan mutta silti. Ja tässä se heitti tyyliin pari lapiollista hiekkaa sivuun ja iski tontun maahan ja heitti hiekat perää. Ei näin! Kunnolla jos meinataan!
Ja jotenkin elokuvan kannalta mun mielestä se Harryn kommentti että hän haluaa kaivaa haudan ihan käsin eikä taikavoimien avulla ni se jäi jotenkin irralliseks. En nyt tasan muista et mikä syy siihen oli kirjassa annettu, mutta leffassa sitä ei kyllä selitetty mun mielestä ollenkaan. Ja tämä kommentti sitäpaitsi lisäsi vielä sitä haudan kaivamis-kohtausen ärsyttävyyttä. :D Ei noin pidä sanoa jos aikoo heittää vaa muutaman lapiollisen sivuun! Kunnon työtä kaivataan tommosen kommentin jälkeen!

Eli tämmöistä. Mutta kyllä suosittelen elokuvaa kaikille vähänkään Pottereista kiinnostuneille! Yksi parhaimmista osista mielestäni, muttei kyllä voita Azkabanin vankia.

Tälläistä turinaa siis tänään! Huomiseen arvon örkkini. Kuvassa muuten arvon lordi Voldemort niinkuin minä miehen näen vuodessa 1981.

Get on the train!

Get on the train! huusi Theodore "T-bag" Bagwellkin tässä muutama vuosi takaperin Prison Breakissa. Nyt semmoset pari kolme vuotta tapahtuneen jälkeen, tulin itsekin tänään ajatelleeksi tuota lausahdusta tosin vähän erilaisessa tilanteessa vaikka näkökulma tosin on aika sama. En kyllä ole varma ajattelinko sitä tänään vai eilen vai viikko sitten, koska päivät tuntuu sekoittuvan toisiinsa tai ainakin ajatukset. No ajankohdalla ei sinänsä ole väliä vaan tuolla itse lausahduksella, get on the train!

Nyt en vaihteeksi ole kovin varma saanko puettua ajatukseni sanoiksi vai en, mutta yritetään.
Aloin ajattelemaan ajankulkua vähän niinkuin junana, jonka kyytiin pitää vain hypätä vauhdissa jos aikoo saada jotakin aikaiseksi. Sanoisinko että tuo juna kulkee ohi n. kerran kymmenessä vuodessa tai ehkä jopa harvemmin ja jos siitä junasta myöhästyy, voi sanoa hyvästit toiveilleen kansainvälisestä urasta tai muuten vaan huipulle nousemisesta.
Nyt otan parhaan esimerkin esiin tässä; Tuossa 1970-luvun loppupuolella Suomessa hiippaili viitisen ihmeellistä pikkujätkää, joilla jokaisella oli jokseenkin sama päämäärä. He eivät oikein saaneet tuulta purjeisiinsa täällä Suomessa, oli syy siihen sitten mikä tahansa. Ajoitus oli kuitenkin tärkein! He tekivät yhteisen päätöksen ja muuttivat läntiseen rajanaapuriimme mukanaan muutama kolikko, varastettu styrkkari ja kitara. Aika epätoivoinen liike niin nuorilta ja köyhiltä pojilta, mutta; Kuten sanoin, kysymys oli vain ajoituksesta. Tuo juna sattui juuri silloin Suomen laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä ja matka maineeseen alkoi! Kyse oli vain ja ainoastaan ajoituksesta ja siitä, että otti niskastaan kiinni ja hyppäsi ohikulkevaan junaan ja antoi sen viedä mikä päämäärä sitten olikin.

Olen aika varma että kyseistä jätkäporukkaa pelotti aivan perkeleesti koko muuttunut elämäntilanne, vaikkeivat herrat sitä välttämättä toisilleen sanoneet tai eivät ainakaan julkisesti tule koskaan sitä myöntämään. Se vain on niin että uudet asiat pelottavat aina sitä kaikista kovintakin jätkää. No hei, en moiti! En todellakaan! Uskaltaisitko itse nousta johonkin tuntemattomaan junaan, jonka määränpäätä et tiedä? Joo, en mäkää.
Kaikki kunnioitus menee siis Hanoi Rocksin jätkille, sillä he uskalsivat (voisin jopa sanoa että suomalaisista ensimmäisinä) nousta tuohon junaan ja lähteä sen mukana minne se ikinä veikin. Tässä tapauksessa.. Noh, Los Angeles taisi olla päätepysäkki. Sieltä lähti uudet junat ja uudet raiteet eri suuntiin, mutta kuvitelkaa kuinka pitkälle tuo juna vei.

Olen varma, että jokainen, joka uskaltaa nousta tuohon junaan, voi saavuttaa kaiken sen elämässään, mitä ikinä on halunnut! Olipa vaikea lause enä tiedä noista pilkuista nyt mitään. O.o Mutta siis tämä on tosiasia! Kaikki on kiinni vain ja ainoastaan itsestään ja siitä, uskaltaako ottaa riskin ja nousta siihen tuntemattomaan junaan. Se ei ole koskaan varmaa, mitä sieltä päätepysäkiltä löytää tai kuinka kauas se juna sinut vie, mutta työtä tehneet palkitaan!

Roxx Deckerin lakikirja osa.. Ei-harmainta-aavistustakaan;
Get on the train! Koska se juna vie sinut maailman pelottavinpaan paikkaan, se juna vie sinut unelmasi luo.

Maikkeli ja Conte

Tässä tekstissä ei ole mitään järkeä. En edes yritä etsiä minkäänlaista punaista lankaa tähän hommaan, koska tämä on vain tyhjänpäiväinen hehkutusmerkintä. En pyydä sitä anteeksi, koska mun maailmassani tämmöiset asiat on jotain niin uskomattoman hienoa etten usko että koskaan saan tunteitani puettua sanoiksi.
Yritän nyt kuitenkin.

Elikkä eilen oltiin kaverin kanssa Helsingin Tavastialla todistamassa yhtä maailman hienoimmista bändeistä; Michael Monroe! Rakastun aina vain uudestaan nähdessäni kyseisen herran lavalla. Nyt keikkamuisteloita eilisillasta.
Olin jossain kuuden aikoihin Helsingissä ja tapasin Willuni Kampin edessä, josta sitten lähdettiin metsästämään jonkinlaista kahvilaa. Helsingistä on muuten jotenkin pirun vaikea löytää kahvilaa. Noh päädyttiin sitten siihen yhteen vakiokuppilaan kuitenkin, jossa vetäistiin cappuccinot naamaan. Seiskan aikoihin siirryttiin Tavastian eteen jonottelemaan. Sisään päästyämme jälleen kilpajuoksua, jonka ohella ehdin ostaa topin (heihei pari tuntia aikaisemmin tienatut rahat).
Eturiviinhän sitä sitten päästiin ja ettei nyt elämä olisi ollut tarpeeksi hienoa niin onnistuin tiputtamaan autonavaimeni sinne kapeaakin kapeammalle järkkärialueelle. Piti juosta pyytämään apua että sain ne takaisin, mutta onneksi Monroen keikalla on hyvä ryhmähenki ja sain eturivin paikkani takaisin. Kiitos siitä muille kanssafaneille.
Nöää.. Siinä sitten taas odoteltiin ja keikan lähdettyä käyntiin, miehet yrittivät selkeästi tehdä meistä jonkun sortin kuuromykkäsokeita. Hienoa.<3 br="br">
Nyt jotain hienoinpia juttuja, koska en pysty kaikkia sanoiksi saamaan. Michael Monroe ensinäkin.. Noh, rakastan sen lavatoimintaa yli kaiken. Eileen se teki muutaman kerran stage divingiä, mikä oli aivan älyttömän hienoa; Se kertoi myös siitä kuinka paljon kyseinen herra luottaa faneihinsa. Divingissähän olisi voinut tapahtua ihan mitä vaan, mutta ei tapahtunut. Kiitos tästäkin faneille! (: Michael myös juoksi yleisön halki ja kiipesi Tavastian niiden portaiden yläpäähän moikkaamaan kauempana olevia fanejaan, mikä kertoo siitä älyttömän suuresta rakkaudesta sitä duunia ja faneja kohtaan. Älyttömän hienoa. Harvat nykyään lähtee tämmöseen touhuun!
Sitten tuotaaaa.. Öö.. Rakastuin entistä enemmän Steve Conteen ja nyt tähän väliin ihana fanityttökiljuntahehkutusihkutus-rykäys; Se iski mulle silmää istuskellessaan siinä mun edessä ja soitellessaan kitaraansa samaan aikaan ku Michael palloili siellä yleisön seassa.<3 :d=":d" br="br" crewn="crewn" h="h" heitti="heitti" hemmin="hemmin" istiin="istiin" j="j" ja="ja" jejee="jejee" kanssa="kanssa" keikan="keikan" ku="ku" kuin="kuin" lkeen="lkeen" men="men" mulle="mulle" my="my" n="n" ne="ne" nyt="nyt" on="on" plektran="plektran" plekunsa.="plekunsa." puolikkaat="puolikkaat" puoliksi.="puoliksi." rep="rep" s="s" sain="sain" samoin="samoin" se="se" senelt="senelt" settilista="settilista" settilistan.="settilistan." sit="sit" syd="syd" toisen="toisen" v="v" willun="willun" yhelt="yhelt">Ja sit yks crewläinen anto mulle myös Rockfistin palasiksi menneen rumpukapulan. :D

Älyttömän hieno keikka. Soittivat pääasiassa Michaelin omaa tuotantoa, mutta tuli myös muutama Hanoin aikainenkin vetäisy. Edelleenkin suosikkikipaleeni on tuo Dead, Jail & Rock'n'Roll. Se vaan on niin sellanen.. pää-irti-kipale. :DD
Nyt lopetan tämmösen turhanpäiväisen ihkutuksen ja keskityn tuijottelemaan noita plekuja..<3 br="br">
*Kuvassa Michael Monroe, Ginger, Sam Yaffa ja etulalla Steve Conteni.

Ei se aina ole niin helppoa olla kirkkoon kuuluva hetero

En tiedä nyt oikein taaskaan että mitenkä asiani oikein ilmaisisin. Joka tapauksessa tulee täysin sellainen olo, että kaikki , jotka tämän tekstin lukevat pitävät minua pahana ihmisinä ja että minä ajattelen väärin.
Kysymys tänään on kuitenkin se, milloin kirkkoon kuuluvasta heterosta tuli kaiken pahan alku ja juuri?

Nyt kun on tuo eilinen Homoilta-keskustelu herättänyt muutakin keskustelua ja monet on sitä tänään puineet niin ajattelin itsekin katsoa kyseisen pätkän kun se eilen jäi katsomatta.
Suoraan sanoen minua alkoi vituttamaan suunnattomasti näiden homojen käyttäytyminen ja asenne. Ei, minulla ei ole mitään homoja vastaan. Itsellänikin on useita kavereita ja ystäviä, jotka ovat homoja/lesboja tai bi-seksuaaleja enkä näe siinä yhtään mitään väärää. Minua vaan alkoi vituttamaan se, että heteroista tehtiin pahiksia ja etenkin että Kristinuskosta tehtiin se pahis tässä tapauksessa!

Minun ajatusmaailmassani homot eivät voi mennä Kirkossa naimisiin. Miksi ei? Siihen yksinkertainen selitys on se, että Raamatussa ei ole annettu tälläistä mahdollisuutta. Kukaan ei ala muuttamaan katolista kirkkoa tai juutalaisia; miksi helvetissä meidän luterilaisten pitäisi alkaa muuttamaan uskontoamme? Homot voivat kuitenkin mennä naimisiin maistraatissa ja se on yhtälailla naimisiinmeno kuin kirkossakin.
Sitäpaitsi en tajua miten tuo Homoilta-keskustelu nosti eniten ilmaan jälleen tämän ainaisen kirkko/homo-keskustelun kun suurin osa ajasta keskusteltiin jalkapallosta ja homoudesta eikä suinkaan kirkon kannasta homoihin. Jos homot haluatte jotakin muuttaa niin kiinnittäkää huomiota juuri noihin kouluihin, armeijaan, harrastuksiin älkääkä jaksako jatkaa tästä kirkkoaiheesta. Koulut ja harrastukset kuitenkin vaikuttavat ihmisiin nykyaikana paljon enemmän kuin kirkko.

Nyt on myös nostettava esiin seurakuntanuoren puoli asiaan. Se että puhutaan siitä kuinka homot eivät voi tulla kaapista ulos on minun näkemykseni mukaan aika samankaltainen asia kuin että jos sanot olevasi seurakuntanuori. Nykypäivänä tuntuu enemmänkin että on okei olla homo tai bi, mutta jos olet uskossa niin se on PAHA ASIA. Näin minusta tuntui tossa 15-19-vuotiaana kun seurakunnan piirissä palloilin. En koskaan kieltänyt uskonasioita, mutta en kyllä uskaltanut niitä levitelläkään. Samat ennakkoluulot koskevat sekä eri seksuaalisia suuntauksia kuin esim. uskontoja. Se ei ole pelkästään kirkko, joka on ennakkoluuloinen ja kieltää nämä asiat; yhtä lailla muut ihmisetkin ovat ennakkoluuloisia.

Pointti on nyt se että minua ärsyttää tämmöinen kirkon pakkomuuttaminen erilaiseksi. Sitäpaitsi jotenkin huvittavaa että kirkosta erotaan koko ajan enemmän ja enemmän ja silti maristaan kuinka se on suvaitsematon.

Joka vitun ihminen voisi nyt katsoa peiliin ja miettiä että missä vika; onko vika kirkossa vai ihmisissä yleisesti? Entisenä seurakuntanuorena voin rehellisesti sanoa ettei kukaan koskaan nuortenilloissa (eivät papit eikä ohjajat saatika nuoret) sanoneet ettei saisi olla homo ja porukassa oli yllättävän paljon bi-seksuaaleja. Kukaan ei katsonut sitä pahasti. Jos "kiusaamista" ja morkkaamista tavattiin niin se oli kyllä jostain ihan muualta kuin meidän keskuudesta.

Sitä mä vaan että voisivat kaikki nyt vähän ottaa takapakkia ja miettiä asiat uudestaan. Jos joku idiootti isoherra piispa on joskus sanonu että homous on syntiä niin se ei tarkota että koko kirkko ajattelisi niin. Homojen kirkossa vihkimistä en hyväksy vain ja ainoastaan sen takia että Raamatussa ei niin lue. Homojen adoptio-oikeus taas mietityttää itseäni vain ja ainoastaan sen takia, etten usko että Suomi on täysin valmis siihen. Lapsia kiusataan jo muutenkin ja koska homous on edelleen arkapaikka noissa kouluissa niin miksi antaa lisää aiheita kiusaamiseen; Hoidetaan homofobia ensin pois kouluista ja mietitään sitten sitä adoptio-oikeutta uudestaan.

Allekirjoittanut; kirkkoon kuuluva hetero, maailman pahin ihminen.

It's all about dreaming, ya know.

The world ain't all sunshine and rainbows. It is a very mean and nasty place It will beat you to your knees and keep you there permanently if you let it. You, me or nobody is going to hit as hard as life. But it ain't about how hard you hit, it is about how hard you can get hit and keep moving forward, how much can you take and keep moving forward. That's how winning is done!

En oikein nyt osaa pukea ajatuksiani sanoiksi mutta sehän ei todellakaan ole ensimmäinen kerta. Voin uskoa että jokainen, joka lukee tätä blogia voi todeta että olen kadottanut sen kauniin punaisen langan jo aika päivää sitten. Itse en sitä ainakaan enää löydä juuri mistään, mutta oikeastaan en anna sen häiritä koska ainakin tekstini ovat jossain määrin persoonallisia. Tuovat esiin ajatuksiani ja elämääni aika hyvin itseasiassa..

Mutta asiaan. Olen perjantain jälkeen katsonut 7 älyttömän hyvää elokuvaa, joita monet kuitenkin pitävät aivan paskoina enkä pysty hyväksymään niitä ajatuksia. Okei, olen suvaitsevainen ja pyrin hyvksymään muiden ajatusmaailman vaikka se kuinka poikkeaisi omastani mutta joskus se.. sanko vaan täyttyy. Nämä seitsemän leffaa.. Yksi niistä on Fast and the Furious ykkönen, joka tuli telkasta perjantai-iltana eikä tarkoitukseni siis ollut katsoa mutta koska olen todennut tuon elokuvan jo aikoja sitten todella viihteelliseksi adrenaliinipurkaukseksi niin jumituin sitten telkkarin ääreen. Ja kuusi muuta.. No, mitkäs muutkaan kuin Sylvester Stallonen Rocky-saaga.
Sitten mieleeni putkahti omituinen ajatus englanniksi tuon pelottavan kutososan jälkeen.. I believe movies can change things.
En ole ikinä ennen ajatellut elokuvia tuolta kannalta, mutta tottahan se on. Elokuvat voivat muuttaa asioita, ne ei ole pelkkää viihdettä. Mä sanoisin että elokuva on oikeasti parhaimmillaan silloin, kun se herättää ajatuksia ja tunteita. Ja nyt rehellisesti voin sanoa että Rocky-leffat on vaikuttanu muhun enemmän kuin mitkään muut elokuvat. Okei, The Lord of the Rings on ollut iso osa mun elämää ja on edelleen; se trilogia ja Peter Jackson on suurin syy siihen miksi olen tällä alalla. Rockyt on kuitenkin antanut sitä toivoa ja uskoa, mitä jokainen oikeastaan tarvii elämässään. Jos mä saisin päättää, pakottaisin kaikki maailman ihmiset katsomaan Rockyt. En sen takia että siinä kaks ihmistä hakkaa toisiaan puol tuntia per elokuva. Mä haluan ihmisten näkevän sen pointin, minkä itse sain heti ekasta elokuvasta. Kuka tahansa voi voittaa. Kaikki saa mahdollisuuden; se on itsestään kiinni miten sen mahdollisuuden käyttää. Jos sen mokaa, sä voit saada vielä toisen mahdollisuuden jos sä todella haluat ja tarvit sitä.

Pitääkseni nyt edes jonkinlaisen punaisen langan tässä hommassa, palaan noihin elokuvien vaikuttavuuksiin. Elokuvan tärkein tehtävä on mun mielestä antaa ihmisille nautintoa ja kaikkien eri tunteiden purkauksia. Mä rakastan sitä kun elokuvassa saa nauraa, mutta enemmän mä rakastan sitä kun niiden aikana saa itkeä ja raivota; ne on paljon vahvempia tunteita kuin onnellisuus. Elokuvan on myös herätettävä ajatuksia, sen on puhuteltava katsojaa ja saatava ihmiset miettimään asioita. Esimerkiksi juuri nuo rocky-leffat.

Musta tulee vielä joskus Rockyn puolestapuhuja ja saisin varmaan jonkun halvauksen jos tapaisin Stallonen joskus jossain. En tiedä enää mitä ajatella siitä miehestä. Ennen sanoin kaikille etten pidä Sylvester Stallonesta, mutta rakastan Rockya. Nyt en enää tiedä.
Varmaa on, että haluaisin tavata miehen joka on onnistunut tekemään noin älyttömän vaikuttavan kuusiosaisen leffa-sarjan.

Etäisyys 9003 kilometriä.

Torstaista.. Noh, meillä oli koulussa ihonhoidon teoriakoe, johon luin nostalgisesti bussilla matkalla Kouvolaan. Onnistuin lukemaan alueen kerran läpi ja sitten tuli tuskaisen paha olo enkä voinut enää vilkaistakaan tekstiä kohden. Niinpä lukeminen sai riittää ja toivotaan nyt että se ritti. Koe oli aika helppo sinänsä ja sain aika hyvin vastauksia paperille. Uskallan odottaa jotain ihan kohtalaista numeroa sikäli kuin sillä mulle mitään merkitystä olisikaan. Koe ei nyt ole kuitenkaan torstain pääpontti (vaikka ehkä sen olisi pitänyt olla)vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen. Kello ei ollut edes 11 vielä silloin kun saavuin asemalle etsiskelemään mahdollista bussia, joka menisi mahdollisimman lähelle kotiani. No ilmeni että pääsen vain Voikkaalle saakka ja aloin soittelemaan kaikki ihmiset läpi (eli siskoni ja äitini :'D) josko saisin kyydin siitä eteenpäin. Noh, en saanut.
Tuli 8 kilometrin kävelylenkki.

Ja tuosta kävelylenkistä nyt enemmän. Ei se oikeastaan ensinäkään ollut mikään lenkki, vaan suoraa asfalttitietä tennarit jalassa. Ei kovin kivaa sinänsä, mutta selkeästi mahdollista. Hyvä musiikki kantoi pitkälle ja tulipa mieleen lapsuuskin siinä katsellessani söpöjä pieniä perhosentoukkia jotka pyrkivät tien toiselle puolelle (Miksi ne AINA pyrkivät tien toiselle puolelle?!). Noh siinä kahden tunnin kävelyn aikana onnistui jalat tulemaan lievästi makaronia muistuttavaksi tikuiksi, mutta sen lisäksi (kuten aina) ajatus alkoi laukkaamaan. Aloin ajattelemaan sitä, kuinka pitkä matka tästä hetkestä on päämäärään. Kullakin se on taas omansa, mutta takaan että matka on pitkä. Tai oikeastaan toivon että on, koska silloin se varmasti tuntuu tärkeämmältä. No oma päämääräni (kuten se tuossa vieressä lukee) on edelleenkin Los Angeles ja matka sinne tosiaan on 9003 kilometriä linnuntietä. Eli aika pitkä, veikkaisin. Tuossa tuota vaivaista 8 kilometriä kävellessä alkoi ajattelemaan sekä fyysisesti tuota matkaa että henkiseltä tasolta. Jos 8 kilometriin meni se kaksi tuntia, niin en jaksa edes laskea kuinka kauan menisi kävellä Los Angelesiin (jos se ylipäätään olisi mahdollista). Henkinen taso siis jälleen kerran vei voiton kiinnostuksessa.

Kuten ehkä muistatte mahdollisesti lukeneenne sen blogimerkinnän, jossa puin autokuskien ajotyylin verrannollisuutta kuskin omaan elämään. Noh, jos ette niin löydätte sen varmasti tuosta kesämerkintöjen listasta. No tämä juttu on nyt aika vastaava. 8 kilometrin aikana tuli muutamaan otteeseen sellanen fiilis että ei jaksa, ei niin millään enää. Halusi vain luovuttaa ja jäädä istumaan tienpenkalle odottelemaan että äiti ja mummo kuuden tunnin kuluttua palaisivat Helsingistä ja noukkisivat minut mukaansa. Jokin voima sai kuitenkin jatkamaan. Ehkä se oli tietynlainen tarve näyttää että pystyy siihen. Eihän kukaan ollut näkemässä ja kaikki ohikulkijat tuijottivat autoistaan tuota outoa ilmiötä.
Autoilijat ovat tässä tapauksessa nyt niitä ihmisiä, jotka pyrkivät eteenpäin mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. He pääsevät helposti muiden ihmisten ohi ja nousevat sitäkin nopeammin johtajan ja päättäjien virkaan. Mutta sitten tulee ongelma vastaan; mitä jos auto hajoaa kesken matkan? Juuri kun olet saavuttamassa urasi huipun? Olet keskellä korpea ja autosi hajosi. Olet keskellä urakehitystä ja ideasi loppuu.. Joudut pyytämään jonkun toisen apua ja nöyrtymään siihen ettet olekaan niin voittamaton. Pomon paikka jäi nyt saamatta koska muut autoilijat kaasuttavat ohi. Niin täällä vain tehdään; jos jonkun auto hajoaa niin muut ohikulkijat kääntävät katseensa vasempaan ja painavat kaasua.
Noh, kävelijän on sinänsä helpompaa. Sitä orjentoituu siihen että on pakko mennä eteenpäin vain jalkojen varassa. Kun jalat sanoo ei, niin sitten pysähdytään ja levätään. Tämän jälkeen jatketaan orjentoitunutta kulkua eteenpäin ja jossakin vaiheessa ohitetaan nämä kaasuttelijat, joiden auto hajosi.
Jos autoilijat ovat niitä, jotka tekevät uraansa nopeasti ja vaivattomasti; kävelijät ovat niiden vastakohtia. He etenevät hitaasti, omien voimiensa mukaan. Heillä ei kuitenkaan ole sitä vaaraa että se, minkä avulla he kulkevat, hajoaisi sillä he voivat aina lepuuttaa jalkojaan. Näin nousu pysyy tasaisena eikä suuria riskejä ole.

Nyt kun tämän tiputtaa kunnolla henkiselle tasolle niin voisin sanoa että jos suomalainen haluaa kansainväliseen menestykseen, matka on aina pitkä ja olet aina kävelijän roolissa. Et koskaan pääse helpolla, mutta uskon että kun joskus saavutat sen mitä ikinä tavoitteletkaan, se on kaiken sen vaivan arvoista ja varmasti pysyvämpää kuin se pikainen nouseminen auton avulla!
Autot hajoavat, ihmiset eivät. Think about it.

Periaatteen periaate

Maailman suurin ihme on tapahtunut, olen löytänyt Kouvolasta yhden positiivisen puolen! Yhden pienen vuorokauden ajan, jolloin Kouvolan kaduilla kävellessä voi ihan oikeasti ja rehellisesti hymyillä! En usko että tämä kovin kauaa tulee kestämään, koska synkkä syksy valtaa taas alaa ja sen myötä mieliala lähtee ehkä jyrkkään luisuun, mutta kuitenkin! Tämä vuorokauden aika on yllättäen aamu! Yleensä nukun tuon ajan ohi hyvinkin sulavasti enkä kadu sitä ollenkaan, mutta näinä kouluaamuina kun on se n. 45 minuuttia aikaa pyöriä Kouvolassa ennen koulujen alkua niin se on oikeasti jotenkin rentouttavaa ja mukavaa. Bussin odottamisesta hyisellä pysäkillä, siinä on ensinäkin jotain nostalgista. Kahvin ostaminen coffee housesta 90 sentillä ja sitten Kouvolan jollekin räkäiselle penkille istahtaminen ja siinä vaan möllöttäminen ja ihmisten tarkkailu on pikkuhiljaa luomassa uusia ulottuvuuksia jo valmiiksi rikkaalle mielikuvitukselleni. Olen saanut jo muutaman idean mahdollista lyhytelokuvaa varten, mutten niistä nyt juorua sen enempää.
Aamulla Kouvolassa istuskellessa näkee jos minkälaista porukkaa, joihin ei iltapäivällä ja illalla enää kiinnitä niinkään huomiota. Mummot kulkee rollaattodeiren kanssa ympyrää miettien mihin sitä menisi kahville ja mitä kahvia ottaisi ystävättärensä kanssa. Papat ostavat ruusuja aamutouhuissaan, Peltirummun omistaja käy palauttamassa pullot ja ostamassa sapuskaa työpäivää varten. Tori ja kävelykatu heräävät henkiin töihin ja kouluun kiirehtivistä ihmisistä ja työmiehet pitävät ensimmäisen kahvituntinsa.
Kyllä, I like! Mutta älkää ihmiset nyt säikähtäkö, en pidä vieläkään Kouvolasta sen enempää kuin aikaisemminkaan! Löysin vaan uuden puolen aamuista..

No ihan varsinaiseen asiaan. Tuossa aamubussissa istuskiessa ja musiikkia kuunnellessa ajatus juoksee aika hurjaa vauhtia. Tänään löysin itseni ajattelemasta periaatteita ja niistä kiinni pitämistä. Tulipa uhrattua yksi ajatus blogillekin ja nyt päätin toteuttaa tuon ajatuksen. Eli mitä omiin periaatteisiin tulee, niitä on paljon ja pyrin pitämään jokaisesta kiinni parhaan kykyni ja itsekurini mukaan mutta aina se ei onnistu tietenkään. Aina välillä tulee joku joka saa mielipiteet muuttumaan ja se on ihan okei, periaatteista ei kuitenkaan luovuta.
Muutama periaate nousi mieleen ensimmäisenä. Ensinäkin musiikin "kuuntelu" periaatteena. Minun mielestäni ihminen ei kuuntele jotain tiettyä bändiä ellei hän omista ainakin yhtä levyä kyseiseltä yhtyeeltä. Jos on kuullut vain bändin radiohitit, ei silloin kuuntele bändiä vaan radiota. Se että on uhrannut muutaman euron bändin levyyn niin se luo jo tiettyä uskottavuutta. Ei, se että on ladannut koko bändin tuotannon laittomasti (tai laillisesti) netistä niin se ei minulle merkkaa yhtään mitään. Ainakin se kokoelma-levy pitää hyllystä löytyä jos sanoo kuuntelevansa jotain bändiä. Tämä sama asia pätee oikeastaan bändipaitoihin ja niiden käyttöön. Tässä siis tulee toinen periaate periaatteessa. Bändipaitojen käyttäminen on minun mielestäni ansaittava. Tämä ajatus nousi esiin tämän kesän Sonispheressä. Ei kuka tahansa voi pitää esim. Alice Cooperin paitaa. Jos vastaan kävelee joku massamuodin mukana kulkeva ihminen, jolla on Alicen paita päällä muttei koskaan ole kuullut kuin korkeintaan radiohitit (eikä välttämättä niitäkään yhdistä nimeen) niin ei, silloin ei todellakaan ole ansainnut artistin paitaa päälleen. Tajuatteko mitä haen takaa?

Tässä oli muutama ehkä pieneltä ja typerältä kuulostava periaate-esimerkki allekirjoittaneelta mutta nämä eivät suinkaan ole ainoita eivätkä niitä kovinpia periaatteita. Kaikilla on omat periaatteensa ja mielipiteensä. Kaikkien periaatteiden periaate on kuitenkin se että niistä pidetään kiinni viimeiseen saakka! Mielipidettä ei tule vaihtaa joka käänteessä uusia ihmisiä tavatessa, sillä muuten se antaa sinusta toivottoman teinipellen kuvan. Tässä siis saapuu Roxx Decker lakikirjan osa.. Ehkä neljä tai viisi?

"Pidä periaatteistasi kiinni kunnes jokin älykkäämpi otus tulee ja toteaa ne hyvin perustein vääriksi. Tällöinkin väitä vastaan mahdollisimman tiukasti äläkä anna heti periksi, muuten vaikutat perseennuolija-ötökältä ja siitä ei taas kukaan pidä."

Näillä punaisen langan menettäneillä sanoilla mennään tänään. RD kiittää ja toivottaa hyviä aamuja mahdollisille lukijoilleen! Keep the rock rolling!

Vippoja ja spaatteleita

Kieltämättä on aika venkaa löytää itsensä tyyliin kertaviikkoon-meiningillä Sokoksen meikkiosastolta tankkailemassa omia varastoja ammattia varten varsinkin jos ei ennen koulun alkua edes tyyliin tiennyt että Kouvolassakin on Sokos.
Eli hei pieni neitihetki sallittakoon tähän väliin koska en ole meikeistä ja niillä työskentelystä juorunnut tänne juuri ollenkaan sitten haastatteluni.

Elikkä hyvät ihmiset, koulut ovat alkaneet ja syksy sateineen ja kylmine aamuineen on saapunut keskuuteemme! Nuuskamuikkunen on lähdössä etelään ja me muumit valmistaudumme unten maille. Paitsi että koulujen alku ja/tai niiden jatkuminen häiritsee meidän pyöreiden ja valkeiden olentojen talviunille pääsyä, joten menkäämme suoraan asiaan.
Yllätyin kuinka kivaa meikkaaminen onkaan! Oma elämäni meikkimaailmassa on ollut jokseenkin asteittaista (onko tuo sana?). Ala-asteella ei meikkaaminen tullut kysymykseenkään vaikka kaikki muut melkein alkoivat meikkailemaan siinä vitos ja kutosluokan taitteessa. Yläasteen alussa meikkasin hieman, mutta koska kaverini eivät juurikaan meikanneet niin enpä minäkään jaksanut kallista uniaikaa uhrata kaunistautumiseen.
2006-vuosi on jälleen kerran tietynlainen muutoksen vuosi tässäkin suhteessa, sillä rockin tulo elämääni muutti myös meikkitottumuksiani. Aloin käyttää ripsaria ja kajaalia. Vähän ajan kuluttua myös luomiväri yleistyi, mutta meikkivoiteet sun muut eivät edelleenkään tulleet kysymykseenkään.
Voitte siis varmasti uskoa kuinka ihmeellistä oli löytää itsensä meikkikoulusta tänä syksynä. Meikit eivät tosiaankaan ole koskaan olleet kovin suuri ja painava osa elämääni, enkä oikeastaan usko vieläkään että jaksaisin alkaa laittautumaan joka ikinen aamu ennen kouluun/kaupungille lähtöä mutta toki aika näyttää!

Koulusta nyt sen verran että kivaa on ollut. Jokaisessa koulussa on aina puolensa, mutta pääasiassa Head Housessa on ollut yllättävän hienoa! Ihmiset ovat mukavia ja persoonallisia, mikä on aina todella positiivista! Yllättävää on sinänsä se että ryhmämme on loppupeleissä aika hiljainen, mutta toivottavasti ääntä alkaa lähtemään kunhan tässä nyt enempi tutustutaan. Poikkeuksia toki jälleen on ja jokainen tunnistakoon nyt itsensä! :D
Perusasiat on nyt jotakuinkin käyty läpi ihan meikkivoiteen levityksestä sinne kulmien värjäämiseen ja huulipunien levitykseen. Päivämeikkiä on harjoiteltu, mutta minun ongelmani on ollut nyt lähinnä se etten saa päivämeikistä tarpeeksi vaaleaa ja lämmintä vaan aina se tuppaa lipsahtamaan iltameikin puolelle! :D Ehkä sitten iltameikissä löydän ne päivämeikin salat.

Hienoa on siis ollut ja jatkoa olen alkanut jo päässäni suunnittelemaan! Ja tosiaan kuten tuossa alussa totesin niin täydennyksiä on jo hankittu. Mm. muutama spaatteli on ostettu lisää ja tänään kävin ostamassa keskikokoisen sekä kaksi pientä vippaa. Syynä tähän se että kyllästyin ensinäkin spaattelin jatkuvaan desifiontiin kesken meikin ja on helpompi ottaa aina puhdas spaatteli uudelle asialle.. Ja tänään kyllästyin levittämään puuteria silmän alueelle meikkisienellä koska siitä ei oikein tuntunut tulevan mitään. Pienet vipat pelastakoon minut.

When I say fuck, you say you

Joskus sitä pysähtyy tosissaan miettimään että mitähän niin helvetin pahaa sitä on mennyt tekemään edellisessä elämässä että siitä pitää rankaista vähän turhan rajusti tässä elämässä. En sitäpaitsi tajua kuinka edellisen elämän tekoja voidaan rangaista tässä elämässä kun niistä mahdollisista hyvistä teoista ei sitten saada mitään mainintaa..
Tai ehkä tosiaan olin Hitler enkä tehnyt mitään hyvää edellisessä elämässäni. Tosin uskon että Hitler oli aika kova kaveri ja teki varmasti hyviäkin juttuja huolimatta kaasukammioista sun muista kivoista vekottimista.

Mutta siis mistä tämä ajatus nyt sitten taas lähti? No olin tässä viime viikonloppuna Sonisphere-festareilla Porissa. Sinnehän lähtiin katsomaan Mötley Crüeta ja Alice Cooperia, mutta kaikki ei mennyt ihan niinkuin piti.
Perjantaina oli loistavaa kun saavuttiin leirintäalueelle. Lauantaina oli loistavaa tuhlata kaikki rahat ja sitten vaan tsillailla pitkin festarialuetta. Sunnuntaina.. No, Sunnuntaina oli aika jees aamupäivästä aina Slayeriin saakka. Ja sitten kaikki meni vituiksi.
Ihan helvetinmoinen myrsky nousi mereltä, kesti kolme minuuttia ja niiden arvokkaiden minuuttien aikana se onnistui tuhoamaan sekä kakkoslavan että Tommy Leen rummut ja muun Mötleyn kaluston. Kiitos Suomi, olen aina niin kiitollinen tästä. Ööö.. En.
Mutta siis kuusi tuntia vitumoisessa paahteessa lavan edessä ja kaikki aivan turhaan. Mötley oli ainoa bändi, joka ei päässyt nousemaan lavalle ja sekös vituttaa.

Samaisen myrskyn aikana 40 ihmistä loukkaantui ja heistä yksi kuoli myöhemmin sairaalaan. RIP hänelle. Toivon nyt syvästi ettei kukaan omainen tätä tule lukemaan, koska mua ei voisi pätkän vertaa kiinnostaa mitä niille 40 loukkaantuneelle tapahtui. Ainoa asia, mikä minua kiinnostaa on se että Mötley ei soittanut ja haluaisin syvästi tietää että miksi?
Oma vastaukseni kysymykseen on nimenomaan se että olen tehnyt jotain harvinaisen pahaa edellisessä elämässäni, sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun Mötleyn keikka menee sivusuun.
Ja vihaan entistä enemmän Suomea, kiitos Suomen kyrskylle. Only in Finland, ladies and gentleman! Only in Finland!

Välttäkää pahoja tekoja siis ihmiset ellette halua kärsiä niistä seuraavassa elämässä.. mutta älkää myöskään tehkö niitä hyviä tekoja, koska niistä ei ole mitään hyötyä seuraavaa elämää ajatellen!

Hyvä työ ansaitsee kiitoksen

Noniin kesän työt on nyt ihan loppusuoralla ja huomenna on viimeinen työpäivä! On ollut kaikessa surkeudessaan ja työntäyteisyydessään aika loistokas kesä; Olen oppinut paljon tämän kuluneen kesän aikana ja alkanut ajattelemaan jälleen uudelta kannalta tulevaisuutta. Ohjaaminen on johtamista ja niinpä olen miettinyt paljon sitä, millainen on hyvä johtaja työpaikalla ja tuotannoissa.

Ensinäkin johtajan pitää olla mahdollisimman hyvin perillä asioista, koska varsinkin uudet tulokkaat kääntyvät murheissaan pomonsa puoleen; tai ainakin heidän pitäisi pystyä kysymään pomolta neuvoa siinä uskossa että pomo osaa auttaa ja tukee varsinkin työn alkutaipaleella.
Hyvän pomon ensimmäinen piirre on siis se, että hän on mahdollisimman ammattimainen ja muistaa myös ne ajat, kun itse oli uusi työpaikalla eikä tiennyt mistään mitään ja osaa näin ollen samaistua uusiin tulokkaisiin. Hän osaa neuvoa ystävällisesti ja oikein, vähintäänkin paremmin osaavan ihmisen luo! Pomon on otettava uusien tulokkaiden lisäksi huomioon myös ne vanhat hyvät työntekijät, jotka ovat (toivon mukaan) pysyneet hänen rinnallaan jo pitempään. Ja jotta tämä on mahdollista, hän ei karkota ihmisiä ympäriltään.
Ammattitaidon ja työntekijöiden huomiontikyvyn lisäksi rankkaan kärkisijoille reagoinnin! Sillä mikään, ei mikään, ole ärsyttävänpää kuin se että pomosi käskee sinun tehdä jotakin ja uskollisesti sitten teet sen.. etkä saa tehdystä työstä kiitosta etkä moitteita. Et kerrassaan mitään reaktiota. Tämä on okei jos se käy harvoin, sillä kaikkihan me tiedämme että pomolla on pomon hommat ja miljoona.. haarukkaa tulessa! Hän ei välttämättä pysty reagoimaan joka asiaan, mutta tähän on pyrittävä! Pelkkä palkka ei aina ole se, mikä saa ihmiset tekemään hyvää työtä. Yleensä siihen tarvitaan myös pomon kiitos, kehut ja tietysti myös kritiikki jos siihen on aihetta! Pääasia on että pomo reagoi tehtyyn työhön.
Jokaisen pomon on myös hallittava ensisijaisesti itsensä. Et voi johtaa muita huonolla itsetunnolla vaan sinun on ensin oltava sujut itsesi kanssa. Kun osaat johtaa itseäsi, osaat johtaa muita! Työntekijät arvostavat sinua ja luottavat sinuun.

Hyvä pomo ei kuitenkaan nuoleskele alaisiaan ja osaa itse ajatella. Vaikka pitää pystyä huomioimaan muut työntekijät, ei pidä tietyllä tavalla alentua heidän tasolleen. Olet pomo ja jos käyttäydyt kuin kuka tahansa työntekijä, kukaan ei oikein enää tiedä missä mennään! Vain yksi voi johtaa, joten tee hommasi kunnolla!

Ammattitaito on ensisijaista niinkuin jo tuossa äsken sanoin. Tästä syystä itse pyrin opiskelemaan mahdollisimman laajalti elokuvatuotannon eri osa-alueita. Haluan, että kun joskus olen ohjaaja ja näin ollen paikan pomo (mahdollisesti myös tuottaja), muut tuotannon ihmiset pystyvät luottamaan siihen että osaan asiani ja että arvostan heitä ja heidän työtään.
Yksinhän ei tässä maailmassa kukaan tee yhtään mitään.

Mä lähden sinne, missä pahat tapetaan

Katsos kun Suomessa kaikki muut saa ampua, paitsi poliisi. Rikollisille järjestetään kriisiapua ja lämmintä maitoa iltapalaksi. Tuomiot on täysin naurettavia ja koko oikeuslaitos on Suomessa täysi vitsi. Jos johonkin veroeurojani mielelläni sijoittaisin, niin se olisi tämä se kohde. Eli tuomiot rajuiksi ja elinkautinen elinkautiseksi.

Olen jo pitkään ajatellut että tästä asiasta pitäisi kirjoittaa jotakin, koska olen jälleen kerran niin maan perusteellisen pettynyt Suomen valtioon ja päättäjiin. En oikeasti tiedä kaikkia yksityiskohtia tapahtuneesta, mikä herätti tämän ajatuksen pääni syvimmissä syövereissä, mutta silti. Älkää siis tuomitko mua sen perusteella etten kaikkia faktoja tiedä, vaan ajatelkaa asiaa lähinnä yleiseltä kannalta.

Jälleen todettiin että Suomessa ei mikään toimi, niinkuin pitäisi. Isokenkäset ja tyhmät tuolla puhuvat hyvinvointivaltiosta. Kenelle tämä sitten on hyvinvointivaltio?
Juuri muutama viikko sitten kolme nuorta ammuttiin kuolleeksi Porvoossa. Ampuja oli puoli vuotta sitten elinkautisesta armahdettu murhaaja. Kuulemani mukaan kyseinen ampuja oli joutunut kärsimään elinkautista vaimonsa taposta.
Suomen päättäjät päästivät kyseisen herran vapaaksi ja puoli vuotta myöhemmin tämä tappaa kolme nuorta. Miksi? Miksi? Kysyäkö tuon kysymyksen nyt uuteen elinkautiseen tuomitulta ampujalta vai päättäjiltä. Kysyäkö miksi teit sen? vai miksi tämä mies oli vapaalla jalalla?
Hyvinvointivaltiossa ei ihmisten kuuluisi tulla ammutuksi ilman minkäänlaista syytä, täysin tuntemattomina. Hyvinvointivaltiossa ihmisten ei pitäisi pelätä ulkona liikkumista, vaan pitäisi pystyä luottamaan siihen että tappajat ovat ja pysyvät kaltereinen takana.
Suomen elinkautinen herätti Jenkeissä suurta keskustelua. Siellä ihmeteltiin suuresti Suomen "elinkautista", joka kattaa keskimäärin 13 vuotta. Ymmärtääkseni Jenkeissä elinkautinen on elinkautinen. Voisin jopa sanoa että meren tuolla puolella oikeus tapahtuu. Tiedän, siellä tapetaan porukkaa enemmän kuin Suomessa, mutta suhteessa olen silti enemmän Jenkkien kannalla. Siellä tyypit tappaa kerran, eikä heille anneta toista mahdollisuutta.
Täällä Suomen hyvinvointivaltiossa tappaja istuu 13 vuotta linnassa. Siinähän on hyvää aikaa sunnitella seuraavaa tappoa.
Hyvinvointivaltiohan tämä Suomi on, myönnettäköön. Aina rikollisten kannalta. Mutta päättäjät herätkää! Suomeen kovemmat rangaistukset; elinkautinen elinkautikseksi ja kuoleman rangaistus kehiin!

Nyt on kaik nähty ja kuultu, en mä tänne jää. Meen sinne missä tuuli puhaltaa ja pahat tapetaan.

Mutta jos päättäjät kohtaavat ongelman niin ei hätää! Sen voi aina siirtää seuraavalle valtakaudelle..

Oli synkkä ja myrskyinen ajatus..

Nyt on oikeastaan noussut kaksikin asiaa pinnalle, mistä haluaisin turista niitä näitä ja vähän noitakin. Toinen asia nousi eräänä iltana esiin pelatessani mummon kanssa korttia ja ajatus alkoi kehittyä vähän pidemmälle tuossa ajellessani perhosten yli postiautolla.
Meinasin kirjoittaa siitä toisestakin ajatuksesta, mutta en kirjoitakkaan koska tämä ensimmäinen ajatus vei voiton. Ehkä kirjoitan sen toisen ajatuksen joku päivä toiseen merkintään.

Noniin eli asiaan. En muista ihan tarkkaan mistä se keskustelu lähti, mutta se johti kuitenkin siihen että puhuimme mummoni kanssa siitä, kuinka ihmisen pitäisi väistyä luonnon tieltä. Minun mielestäni.
Eli ainakin oman käsitykseni mukaan ihminen on aika tuore olento tässä maailmassa kaikkien mahdollisten tutkimusten ja opuksien mukaan. Eli ensin oli melkein kaikki muut eläimet ja elolliset olennot ja sitten rotasta alkoi muuntautua ihminen jossain välissä.
Ja mitä ihminen tuli tekemään? Miksi ihmistä sanotaan maailman viisaimmaksi eläimeksi vaikka tämähän on täysin väärä ilmaisu? Ihminen on oikeasti mitä typerin ja avuttomin olento. Nykypäivänä varsinkin. Mitä kauemmin tallailemme tällä maankamaralla, sitä tyhmemmiksi muutumme. Nyt tilanne on edennyt siihen että kommunikoimme tietokoneiden välityksellä. Tarvitsemme siis jonkin ihmeellisen, monimutkaisen, ruumiin ulkopuolella olevan välineen siihen että voimme kommunikoida muiden lajitovereidemme kanssa siinä missä esim. koira saa kaiken tarvitsemansa informaation lajitoverinsa jätöksistä. Eläin tarvitsee nenän ja muutaman ruumiin toiminnon keskustellakseen kavereiden kanssa, mutta ihminen on niin saamaton että hän tarvitsee tietokoneen, kännykän ja muun median.
Ja sitten liikkumiseen tarvitsemme autoja ja ties mitä. Hankimme elantomme kaupasta, jonne kaikki ravinto on tehty tehtaissa. Eläin metsästää ruokansa.
Kaiken kukkuraksi ihminen tuhoaa äiti Maan, siinä missä muu eläinkunta pyrkii suojelemaan maailmaa. Eläimet ottavat sen mitä tarvitsevat, ihminen vain luulee ottavansa. "Tapan hirven ja syön siitä vuoden.." Joo-o, näinhän se on mutta tarvitset metsälle lähtöön auton, kiväärin, viinaa ja muita tykötarpeita.
Minusta ihmisen pitäisi pyrkiä kunnioittamaan luontoa ja eläimiä enemmän kuin toista ihmistä. Me olemme uusia tulokkaita, joten mikä oikeus meillä on pitää itseämme maailman johtajina.
Pelkäsin pienenä piirrettyä elokuvaa Eläinten vallankumous, mutta nyt tosiaan toivoisin että siat saisivat vallan.

Mietin myös sitä, että jos/kun maailmanloppu jonain päivänä tulee ja elämä maapallolla alkaa uudestaan. Kaupunkien ja teiden rauniot jäävät, vaikka ihminen kuolisikin sukupuuttoon. Olemme siis jättäneet hirveän merkin maailmaan eikä rakas pallomme voi koskaan toipua meidän aiheuttamastamme tuskasta.
Eli mitä tästä opimme?
Ihminen on typerä olento, joka luulee itsestään liikoja.
Ihminen on pissis.

Odottavan aika on pitkä

En millään malttaisi odottaa syksyä, ensi kevättä, ensi vuotta enkä missään muodossa tulevaisuutta! Haluaisin niin paljon kouluun, töihin, korkeakouluun ja kaikista eniten tekemään niitä elokuvia!

Odotan koko ajan enkä vain osaa lopettaa odottamista. Joskus odotus nousee kunnolla pintaan ja on pakko tehdä jotain, jolla vähentää innostumisen aiheuttamaa energiaa. Siitä on vuosi kun odotin mitä suurimmalla innolla koulujen alkua ja ajattelin jo silloin mielessäni että "voi juma, viimeksi kun odotin näin paljon koulun alkua niin se oli ala-asteella!" Nyt tuntuu että tulevaisuudessa tulee olemaan paljon enemmän odotusta, kuin yläaste-aikoinani uskalsin kuvitellakkaan. Mutta täytyy myöntää, kouluun palaaminen on aina ollut omalla tavallaan kivaa. Jopa lukiossa. Se tieto että arki alkaa ja joka päivälle on jotain tekemistä, se on jokseenkin kivaa. Sitten kun lukiossa arki alkoi ja pääsi kunnolla käyntiin niin siinä vaiheessa alkoi se ainainen vitutus. Nyt olen kuitenkin varma että kun koulu jatkossa alkaa, vitutus pysyy suurimmaksi osaksi sivussa. Odotus palkitaan, mutta ei helvetti sen odottavan aika on pitkä.

Nyt odotan koulujen alkua innolla, mutta myös pienellä pelolla. Okei, olen hyvin ennakkoluuloinen ihminen eikä koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Ennakkoluulot tässä tapauksessa iskostuvat syksyn koulukavereihin. Uusia ihmisiä ja persoonia.. Meikkikoulussa. Nyt jos totta puhutaan niin pelkään että ihmiset koulussa ovat pinnallisia ja itsekeskeisiä ja tiedostan että tämä on pelkkä typerä ennakkoluulo! Ja olen varma myös siitä että ennakkoluuloksi se jää ja se, minkä opin tuntemaan, on jotain paljon enemmän ja parempaa!
Pieni pelko lisää jännitystä ja rakastan sitä. Odotan koulun alkua kuitenkin vielä enemmän innolla ja on todella jännää tavata elokuun alussa ryhmä, jonka kanssa tulee tekemään töitä ainakin jouluun saakka. Meikkikoulu on typerä sana. Meistä tulee elokuvamaskeeraajia.
Meistä tulee taiteilijoita ammattinimikkeellä.

Mustat mokkakengät

Juhannus tuli ja juhannus meni. Nyt kuljetaankin sitten jo kohti syksyn uusia tuulia. Aika hiljainen keskikesän juhla, mutta todellakin kelpasi! Sitä vain mietin että sain vain yhden viestin koko juhannuksen aikana ja siinäkään mua ei kysytty mihinkään hengaamaan. :D
Älkää ymmärtäkö väärin rakkaat ja vähemmän rakkaat otukseni. Kaipasin hiljaista viikonloppua ja tarvitsin sitä.

Mutta kuitenkin! Istuin tuossa äsken olkkarissa ja luin viime viikon Me Naiset-lehteä (Omg! Kuulostipa aikuiselta!O_o), jonka pöllin eilen siskoltani. Sitten aloin miettimään eilistä iltaa ja juhannusta ja tulin todenneeksi sen tosiseikan ettei kukaan kavereistani kaivannut mua koko keskikesän juhlan aikana. Huumorilla "itkin" asiaa Sannalle eilen illalla wiitä pelatessamme ja hän sitten totesi hyvin viisaasti ja isosiskomaisesti: "Sä olit vuoden muualla ja oot nyt meidän kouvolalaisten silmin kansainvälistynyt. Sulla on omat piirit ja uudet pyörteet missä pyörit eikä kukaan enää osaa ajatella että sulla ei olis mitää tekemistä juhannuksena eikä siksi kukaan soita sulle ja pyydä sua hengaamaa. Kaikki olettaa et sul on muuta tekemistä."
Yllättävän viisaita sanoja. :D Aloin sitten miettimään että kukaan Stadista ei soittanut tai tekstannut.. muttei myöskään Kouvolasta. Kouvolalaiset Sanna selitti täydellisesti ja itse hyväksyin myös ajatuksen pääkaupungin suunnalta; "Mira on siellä Kouvolassa miljoonan kilsan päässä hengaamassa niitten kavereitten kanssa."
Tämähän on vain toiveajattelua, mutta haluan uskoa että näin on asian laita.

En siis nyt itke sitä että oli hiljainen juhannus! Päinvastoin haluan kiittää teitä kaikkia ihania ihmisiä, jotka annoitte minun viettää juhannuksen rauhassa. Ensinäkin minusta olisi ollut enemmän kuin kurjaa joutua sanomaan kaikille etten pääse tekemään mitään, koska olen rahatta. Palkkapäivä on vasta ensi viikolla. Toisekseen ihan oikeasti kaipasin tätä rauhassa istuskelua ja oleilua ja toivon että jokaisella oli juuri sellainen juhannus, mitä halusikin. Tämä toive on sinänsä mahdoton eikä niin pitäisi toivoa, koska jälleen on Juhannus vaatinut veronsa.

Mitä siis tein viikonlopun? Grillasin, pelasin korttia ja kuskasin sisaruksiani Kelolle. :D Hieno asia on se että ensimmäisen kerran eläessään Toni soitti mulle (hän joutui hakemaan äidiltäni numeroni koska ei tiennyt sitä). Hän myös maksoi ruhtinaalliset 50 euroa siitä että vein hänet paikalliseen kuppilaan. Vaatihan hän minua hakemaan poiskin mutta pidin pääni ja jäin kotiin nukkumaan. :D

Ps. Rakkaat kenkäni pelastuivat tänään! Kissa oksensi niille tuossa keväällä ja sain pestyä vihreän juovan pois mokkakengistäni.. ja ne elävät yhä!

Make-Up Artist --- Roxx Decker

Roxx Decker ylpeänä ilmoittaa päässeensä edellisessä merkinnässään mainitsemaansa Head Houseen meikkaaja-maskeeraaja-linjalle! Koulu alkaa 16.8.2010 ja koulun jälkeen päästään sitten harjoittamaan oppejamme tulevan Vares-elokuvan kuvauksissa vuonna 2011.

Elikkä jeejee siis! Ens syksyyn alkaa koulu, josta ihan oikeasti valmistuu ammattiin! Se taas tarkoittaa sitä että voin vihdoin ja viimein sanoa olevani jotakin. Se että voin sanoa "Hei olen Mira, olen ylioppilas!" on aika säälittävää mutta ensi joulun jälkeen voinkin sitten sanoa "Hei olen Roxx Decker, olen maskeeraaja!"
Nyt voisinkin sitten kertoa vähän eilisestä haastattelutilanteesta. Ensinäkin se haastattelija oli ihan loistoäijä! :D Sellanen huumorintajuinen ja rento tyyppi, joka heti suunsa avattuaan imas kaiken mun jännityksen mennessään. Tosi kiva haastattelu ku ei tarvinnu pelätä mitä sanoo tai miten sanoo, koska se tuntu ymmärtävän kaiken mitä mä sanoin! :D
No haastattelu alko sillä et esiteltii ittemme ja käteltii ja istuttii sinne käytävään ja mä täyttelin vähän papereit ja sit se tuli siihe kyselee mult kaikkee. Se alotti sillai et "Moi Mira! Kuule mä kutsuin sut haastatteluu ihan vaa sen takia et mä halusin nähä millanen ihminen sä oot koska sul on niin mielenkiintonen tausta! Joten kerros mulle *lunttaus paperista*.. Mikä on Heon elokuva- ja tv-ilmaisun linja?" Ja sit jo täs vaihees olin sillee jee oon mielenkiintonen! Ja sit sepostin lyhyesti että mitäs hemmettiä mä nyt sit duunailin Helsingis viime vuoden. Sit me jotaa siinä jutusteltii ja naureskeltii ja se kysy mult et "miks sä Mira haluut maskeeraajaks?" ja olin että hööö.. ja vastasin sit siihe et koska haluun oppii mahdollisimman laajasti alasta ja koska haluun ohjaajaks tulevaisuudes ni mun mielest on tärkeet et se ohjaaja tajuaa mahdollisimman paljon siit elokuvan teost eikä oo ihan idiootti ja tiedä vaan ohjaamisest jotaa. Sit se haastattelija riemastu täst mun vastauksest ihan sikana ja sano et mä oon niiiin oikees paikas ku vaa voin olla! :D Oli aika hehkeetä.
Sit en muista mitä me jutskattii sen jälkee. Se kyseli jotaa ja selitti siitä meidän koulusta jotain ja kerto et koulun jälkee ne passittaa meidät Turkuu Vareksen kuvauksii ja sit saadaa ne maskeeraustarvikkeet sit itellemme koulun päätteeks.
Sit vika kysymys oli et miks se ottais nimenomaa mut sinne kouluun. Vähän aikaa siin mietin ja menin jo pääni sisällä paniikkii et ei vittu nyt tää oli täs koska mul ei oo mitää nerokasta vastausta.. Sitten vastasin vaan yksinkertaisesti että "koska mä oon paras, siks sun pitäs ottaa mut kouluun." Sit se alko nauraa se haastattelija ja sano et "No sit ei kai voi muuta ku ottaa sut tänne kouluu!" Sit se nous seisomaa ja mä nousin seisomaa ja käteltii ja se toivotti mut tervetulleeks. :DD Sit se anto mulle viel lippuja ja lappuja ja kirjallisen todistuksen siit et oon koulun oppilas ja näin.

Eli hei kannattaa kokeilla kaikkee ja tarttuu tilaisuuksii! :'D Mä täs viikko sitte satuin lukee PK:sta ilmotuksen ja lähetin saman tien haun ja heti sain kutsun haastatteluu ja nyt oonki sit jo menos kouluu! Ei, en mä oikeesti tätä kaikkea vielä tajua koska tää tapahtu niin pirun äkkiä. Mutta hienoa yhtä kaikki!

Haluun syksyn.

Roxx Decker behind the mask!

Pakko intoilla taas piitkästä aikaa, koska näyttää nyt pelottavasti siltä että Kouvolaan muuttaminen osoittautuikin ehkä ihan tuota.. hyväksi ratkaisuksi! Ei sinänsä en mä vieläkään Kouvolaa rakasta, mutta toivon mukaan ensi syksynä teen jotain vähän enemmän hohdokasta ja sanoisinko kaunista.

Eli ehdin tässä jo vähän kirota ja pelätä tuota tulevaa syksyä, koska näytti vahvasti siltä että jään sekä kouluttomaksi että työttömäksi, mutta sitten pöllin (ssshh!) ilmaisjakelulehden töistä ja sieltä bongasin semmosen mainoksen koulusta nimeltä Head House. Sieltä saa neljä kuukautta kestävän koulutuksen, johon pitää sisällään kauneudenhoidon (esim. manicure, kulmien muotoilu ja värjäys, juhlameikki jne.). Mutta mikä tärkeämpää sieltä valmistuu teatteri- ja elokuva-alan maskeeraajaksi! Saan siis toivon mukaan ensi syksynä oppia kuinka maskeerataan ihmiselle pulisongit ja luodinreiät! Ja kuten TVshopin myyjä sanoisi; ja paljon muuta!
Hain tuonne kouluun toissapäivänä ja jo eilen sieltä soitettiin ja kysyttiin haastatteluun. En eilen vastannut koska olin töissä, mutta tajuttuani mistä oli soitettu, soitin saman tien tänään aamulla takaisin. Sieltä sitten annettiin haastatteluaika ensi viikon tiistaille kello kolmeksi! Olisi aivan upeaa päästä tuonne kouluun, koska ensinäkin sitten minun ja elokuva-alan välissä ei tuntuisi olevan enää sellaista saatanan isoa kraateria vaan olisin taas enemmän tai vähemmän alalla.<3

Ainiin! Melkein pääsi tälläinen pieni yksityiskohta unohtumaan. Eli jos pääsee kouluun niin sitten pääsee ensi vuonna kuvattavaan Vares-elokuvaan tekemään jotain.. Oletettavasti maskeeraamaan! :D Olisiko vähän überhienoa niiiii? Kokemusta, rahaa ja mikä tärkeintä.. nimi elokuvan lopputeksteihin! Ah<3 Olisin ihan virallisesti alalla.
Noh, tiistaita odotellessa! Nyt lähen saunomaa ja sit siivoomaan ja laittaa julisteit seinälle koska huomenna yks urvelo tulee tänne ja grillataa ja sit illal Kotkaa kattoo Popedaa ja Tarottii.

Director of the Highway

Ajelin tossa tänään pikkusen autolla ja sitten sain rekan kiinni ja alko vituttaa ku ei tullu sellast tilannetta et ois voinu ohittaa ku se ajo kaheksaakymppii satasen rajotuksilla. Siinä sitten köröttelin "hissuksee" sen perässä ja sitten alkokin kaheksankympin rajotus enkä viittinytkään enää alkaa ohittelemaan. Siinä sitten tsiippailin kotiin saakka moisen rekan perässä.

Sitä kuitenkin aloin yhdessä vaiheessa miettimään kuinka jotkut ihmisistä (mukaan lukien minä itse) ovat sellaisia kuskeja, jotka eivät vain osaa ajaa muiden autojen perässä. Sitten aloin ajattelemaan myös sitä, kuinka hyvä on että on olemassa myös niitä kuskeja jotka suostuvat ajamaan meidän johtamaan tahtovien kuskien perässä. Kuinka kamalaa olisikaan jos kaikki pyrkisivät ohittamaan ja olemaan se jonon vetäjä.
Sama pätee muussa elämässäkin.

On olemassa niitä ihmisiä, jotka eivät pysty taipumaan muiden johdettavaksi vaan pyrkivät itse pomon rooliin keinolla millä hyvänsä. Jopa ohittamalla aiheuttaen tietynlaisia vaaratilanteita. Jos joku menee ohi, sitä alkaa vituttamaan ja pyrkii väkisin ohittamaan sen toisen vaikka se toinen menisikin tuhatta ja sataa kovempaa kuin mitä itse kuljet.
Jotkut taas ovat niitä ohittajia, jotka ohittavat ja jäävät tarkoituksella siihen eteen kykkimään.

Itse kuulun niihin kuskeihin, jotka ohittavat ja ohittavat ja ohittavat pyrkien tilanteen pomoksi ja jonon johtajaksi. Mutta siinä vaiheessa kun huomaan takapeilistä että joku nopeampi ihminen on tuloillaan, siirryn siististi sivuun ja annan tietä. Aloin ajattelemaan asiaa vasta tänään köröttely-reissullani, mutta tämä pätee myös muussa elämässäni! Minullla on tietyt päämäärät ja haluan tehdä tiettyjä asioita tietyllä tavalla. Joskus kuitenkin pitää tehdä tietynlaisia päätöksiä ja kompromisseja, jolloin pitää astua hieman sivuun ja antaa tietä. (Btw. Jos annan jollekin tietä, niin yleensä syöksyn salamana sen perään jatkaen huimaa ohituskiitoani.) Tien annon jälkeen painetaan sitten tuhatta ja sataa perään, jottei ohittaja saa liiallista yliotetta!

En näe ohittamisessa sinänsä mitään väärää, mutta niin liikenteessä kuin elämässäkin mikään ei ole vittumaisempaa kuin ne ihmiset, jotka ohittavat ja jäävät sitten tientukkeeksi; Viime kesänä ajelin töihin ja ohitin jonkun miespuolisen kuskin, joka sitten päätti kostoksi ohittaa minut! Ohitettuaan hän iski jarrut pohjaan ja melkein tuli peräänajo kiitos kyseisen herrasmiehen. Siinä kyllä ärräpäät lenteli, mutta en lähtenyt ohittamaan. Se äijä jäi tientukkeeksi, mutta ainakin minä näytin sekä itselleni että sille urpolle kuka on oikeasti tilanteen johtaja.

Unimaailman ihmeitä

Nyt on mennyt vähän aikaa silleen etten juurikaan ole nähnyt unia tai jos olen niin en muista oikeastaan mitään näistä unista. Vähän aikaa sitten näin hirveästi unia Niinirannasta koska tämä on ensimmäinen kesä viiteen vuoteen kun en ole menossa Niinikseen.
Unista tuli kuitenkin tänään ruokapöydässä puhetta (olen siis Kouvolassa kotosalla, en vielä puhu ihan niin paljon itsekseni ;)) unista ja mummoni sitten kertoi omansa. Aloin siinä ajattelemaan omia uniani tässä vuosien varrelta ja heti päällimmäiseksi nousi uni joltain vuodelta.. '98? '99? Joka tapauksessa mieleenpainuvin uni ja päätin sitten että pakko kertoa tuo uni tänne.

Eli isäni kuoli vuonna 1997 minun ollessani 7 vuotias ja tottakai, hänen kuolemansa on ollut vaikein asia koko elämässäni. Hänen kuolemansa aikoihin näin kuitenkin unen, joka auttoi minua pääsemään yli siitä. Unessa olin yhden kaverini kanssa eksynyt pimeään metsään emmekä oikein tienneet missä olimme tai minne piti mennä. Jonkun aikaa harhailtuamme saavuimme jonkun tehtaan luo ja päätimme mennä kysymään apua siellä työskentelevältä ihmiseltä. No, kukapa muukaan siellä oli töissä kuin oma isäni. Siinä unessa emme tunteneet toisiamme, mutta isäni jätti työnsä hetkeksi ja kuljetti meidät pois metsästä takaisin ihmisten ilmoille. Kääntyessämme kaverini kanssa kiittämään, hän oli poissa.

Uni on jäänyt kaikista parhaiten mieleen yksityiskohtia myöten koska tosiaan, näin tuon unen aika pian isäni kuoleman jälkeen. Jotenkin olen pienestä pitäen ajatellut että se oli isäni tapa kertoa minulle että vaikka hän on poissa, hän on silti tuolla jossakin ja pitää huolta. Nyt jälkeenpäin ajatellessani pimeää metsää, sitä ettemme unessa tunteneet toisiamme ja kuinka isä johdatti meidät pois ja katosi sitten niin alan löytämään tarkoitusta noille kaikille. Pimeä metsä on selkeästi se suuri suru mikä varjosti silloin mieltäni. Unessa emme ehkä tunteneet toisiamme, koska isä oli kuollut emmekä periaatteessa enää voineet tunteakkaan. Isä auttoi meidät pois metsästä kertoo siitä kuinka hän on auttamassa koko ajan, vaikkei häntä näekään. Hän katosi unen lopussa eli hän ei ole tulossa takaisin.
Huomatkaa että olin tosiaan 7-8 vuotias tämän unen nähdessäni. Tämän unen takia uskon että vaikkei maailmassa olisikaan jumalia tai muuta niin ainakin maailmassa on suojelusenkeleitä, jotka ovat meidän omia läheisiämme. Ystävät ovat tässä elämässä kanssamme pitämässä meitä silmällä, mutta heidän poissaollessaan suojelusenkeli katsoo peräämme.

Unihan se vain oli, mutta muistan kuinka todentuntuinen.

Kaiken sadistisuuden multihuipentuman ääripää

.. ja minä rakastan sitä!

Osallistuimme siis J.J.:n ja Aleksin kanssa Uneton48-kilpailuun, jossa tehtävänä oli tehdä 7 minuuttia pitkä lyhytelokuva 48 tunnissa. Aivan äärimmäisen sadistista touhua, mutta jos siitä suoriutuu niin se kyllä kertoo kuka on oikealla alalla!

Perjantaina seittemältä illalla saimme tehtävänannon ja kello rävähti käyntiin. Genreksi saimme katastrofielokuvan, mutta heti alkuun päätimme ettemme lähde tekemään pitään perinteistä 2012 ja The Day After Tomorrow-paskaa vaan enemmänkin henkilökohtaisempaa elokuvaa. Sitäpaitsi resurssit sun muut eivät olisi antaneet myöten, vaikka loistava ukonilma iskikin lauantai-iltana. :D

Elokuvasta en kerro sen enempää nyt, koska ensi-ilta on tulossa vielä enkä itsekään pidä spoilereista. Täytyy nyt kuitenkin mainostaa helvetin ylpeänä että aivan mahtava elokuva saatiin aikaiseksi! Ja tosiaan, nyt kyseessä on ensimmäinen elokuvamme, joka saa ensi-iltansa Finnkinon leffateatterissa!

Kilpailu oli kyllä aivan uskomaton ja kuten J.J. tuossa viikonlopun aikana totesikin; Jos tästä tehtävästä suoriutuu kunnialla, olet oikealla alalla! Eivät kaikki onnistu saamaan elokuvaa aikaiseksi kahdessa vuorokaudessa. Itseasiassa yli 90 joukkueesta vain 80 leffaa palautettiin deadlineen mennessä.

Ja vielä sen verran että koska nyt ollaan oikealla alalla, sain tänään pääsykoekutsun Tampereen ammattikorkeaan medianomi-linjalle! Ensi viikolla pääsykokeet ja jos nyt en mokaa niin sitten on hieno vuosi tulossa. Harmittaa vaan että vitun hyvä porukka jää tänne Helsinkiin..

"ISO HALI KAIKILLE LUOKKALAISILLE, OLETTE IHANIA!"

.. ainiin paitsi sinä. ;)

Ross Decker kiittää J.J.:tä ja Alexanderia kuluneesta viikonlopusta.

Sooner or later though, you always have to wake up.

Joskus kaikki menee päin Helvettiä ja tuntuu että oikeasti mikään ei onnistu. Istuin eilen töissä myymässä niitä typeriä lehtiä ja sain korkeat 2 lehteä myytyä. Niistä tienasin 15 euroa eli mun tuntipalkkani oli huikeat 3 euroa. Ei palkassa nyt sinänsä mitään, mutta se turhautumisen tunne kun istut siellä kuumassa toimistossa soittelemassa äkäsille mummoille. Eilinen ei todellakaan ollut minun päiväni.
Ainiin, en saanut pääsykoekutsua.

Taitaa siis tulla ensimmäinen kunnon takaisku Roxx Deckerin aikakauteen, mutta se ei tiedättekös oikeastaan.. No se ei haittaa. Ensinhän se vitutti ja toki vituttaa edelleenkin etten päässyt edes pääsykokeisiin. Mutta sitten aloin ajattelemaan että kukaan ei ole saavuttanut huippua helposti (paitsi jotkut lollerot Idolsit ja X-Factorit) ja ne jotka ovat, en haluaisi kuulua heihin. Haluan tehdä töitä onnistumiseni eteen ja siksi minusta on jossain määrin hyvä että tuli tämmönen isku. Kuten tuossa pari blogia taaksepäin mainitsin, alhaalta pääsee vain ylöspäin!

Tämä helsinkiläinen muuttaa siis todennäköisesti vuodeksi takaisin Kouvolaan. En ole vielä ihan päättänyt muutanko omaan kämppään vai takaisin äiskän luo. Sinänsä oma kämppä Kouvolan keskustasta olisi ihan jees, mutta sitten toisaalta maalla on mukavaa. Eikä maalla tarvitsisi katsella känniääliötä ikkunastaan (ja voisi käydä suihkussa ja saunassa koska haluaa ja pestä pyykkiä koska haluaa jne.).
Kesän vietän nyt tsimpaillen ympäriinsä, mutta syksyllä hankin sitten töitä. Luultavasti odottelen ensi kevään yhteishakua ja haen sitten uudestaan, tälläkertaa myös sinne Kyamkiin.

Suunnitelmia siis löytyy vaikka takaisku tulikin! Tämä ei nimittäin ole semmonen paikka, missä pitää hypätä kaivoon vaan tää on yks niistä hetkistä jolloin pitää pysyä kovana ja jatkaa taistoa!

Sooner or later though, you always have to wake up. Otsikko on tänään suora quote Avatar-elokuvan Jake Sullylta. Minusta tuntui että tuo lause kertoo tällä hetkellä kaikkein parhaiten omista ajatuksistani. Elin vuoden unelman ensimmäistä vaihetta, mutta sitten en saanut pääsykoekutsua ja oli pakko herätä. Uskon kuitenkin että niinkuin Avatarissa, omassa tarinassanikin on se maailma josta ei enää tarvitse herätä. Että joskus kaikki kääntyy päälaelleen ja
tämä Suomi onkin se unimaailma siinä missä nyt se on California.

Everything is backwards now, like out there is the true world, and in here is the dream.

Moi, soitit vaan kertoaksesi että olen paras.

Tänään huomasin kuinka vääristynyt ja hullu tämä maailma on. Olen toki huomannut tuon aikaisemminkin, mutta tänään se pääsi jälleen esille enemmän kuin hyvin. Sitä ei yleensä pysähdy ajattelemaan, mutta joskus pienet yksityiskohdat saavat sen pienen miehen tuossa olalla huutamaan kuin hullu maailma on.

Ensinäkin olin siis tänään Meilahden seurakunnan iltapäiväkerhossa kaitsemassa pieniä lapsia. Sijaisuutta hoitamassa siis. Noh, kahvitauolla kävin sitten hakemassa minulle ja työtoverilleni kahvia. Siinä odotellessani että kahvi valuu kuppeihimme sellaisesta aivan jumalattoman kalliista kahvinkeittomasiinasta, huomasin sivusilmälläni aivan törkeän ison laajakuvatelevision. Olin ihan puulla päähän lyöty koska en olisi karuimmissa unissanikaan uskonut että seurakunnalla on rahaa pistää laajakuvatelkkareihin. No ei tässä mitään sinänsä, mutta kun siinä television vieressä roikkui iso juliste nälkäisestä lapsesta. Tekstinä kuului "Tänäkin päivänä jossain tuolla lapsi ei saa syödäkseen".
Olimme työparini kanssa syöneet täytekakun jämiä ennen töiden alkua. Mitä tämä kertoo seurakunnista? Minulle lähinnä tuli mieleen kuinka pyhimysmäinen nykypäivän seurakunta osaakaan olla.

Noh, koska en itse ole niin seurakuntapainoitteinen ja pyhimysmäinen nykyään ja omat uskonasiatkin ovat vähän ristiriidassa Raamatun kanssa, niin voin tässä vaihtaa kokonaan aihetta enempi materialismisenpään suuntaan.

Moi, soitit vain kertoaksesi että olen paras. Tämä lause kuvaa iltaani enemmän kuin hyvin. Menin tänään työpaikalleni irtisanoakseni itseni, mutta sen sijaan että olisin saanut tahtomani pomoni sanoikin minulle:
"Olet aivan liian potentiaalinen ja hyvä myyjä enkä halua luopua sinusta kesäksi." Noin sanottuaan hän tarjosi minulle suurensuurta palkankorotusta. En nyt mene sen enempää tätä puimaan julkisesti, koska käskettiin vaieta. Mutta siis pointti tässä on tänään se kuinka hullu maailma on tältäkin kantilta.
Kuka antaa palkankorotuksen irtisanovalle ihmiselle?
Suomen valtion hulluudesta kertoo myös se, kuinka joku Finnairin työntekijä oli pöllinyt shampanja-pullon lentokoneesta ja saanut potkut. Varas haastoi Finnairin oikeuteen ja sai 30 000 euron korvaukset! Hänelle siis oikeasti maksettiin 30 000 euroa varastamisesta.

Way to go fucking Finland.
Materialistina olen onnellinen saamastani palkankorotuksesta, mutta samalla kiroan maailman vääryyttä. Tästä pääsemme jälleen vanhaan, tuttuun tulokseen: Mira T. ja Roxx Decker ovat eri persoonat lukittuna samaan ruumiiseen.

You tell a story and I will hear you

Katsoin eilen pitkästä aikaa Australia-leffan ja huomasin kesken elokuvan ajattelevani "Wooo.. Vähänkö ois siistii jos joskus tekis leffaa Nicole Kidmanin ja Hugh Jackmanin kans. Ja sit vois sanoo niille etten koskaa uskonu sen päivän tapahtuvan ku tuijotin niitten leffoi kotona Suomessa."

Sitten leffan loppupuolella Nullah sanoo että mikään ei ole tärkeämpää kuin tarinoiden kertominen koska se pitää läheiset mukana vaikka mitä tapahtuisi. Vielä en tiedä onko tuossa lauseessa perää, mutta aion ottaa siitä selvää tässä vuosien varrella. Jotenkin minusta jo nyt tuntuu että käsikirjoittaja on tuohon lauseeseen upottanut omia ajatuksiaan, joten mitä suuremmimmalla todennäköisyydellä se pitää paikkansa.

Aion kuitenkin kertoa tarinoita, koska minusta se on kivaa ja hienoa. Allekirjoitan täydellisesti Australiasta tutun quoten "Ihmisellä on vain tarinansa.". Allekirjoitain myös sen "Jos ihmisellä ei ole rakkautta, hänellä ei ole mitään." Elokuvia pitää tehdä vain ja ainoastaan rakkaudesta ja intohimosta, ei rahasta tai maineesta. Jos sinä rakastat tekemääsi elokuvaa, muukin maailma voi rakastaa sitä. Jos häpeät esitellä luomuksesi, muu maailma menettää uskonsa sinuun. Tämä pätee myös kaikessa muussakin kuin vain elokuvissa. Toisaalta jos et pysty rakastamaan sitä, mitä teet.. On aika vaihtaa alaa. Ihmisen kuuluu tehdä sitä, mistä se tykkää.

Roxx Deckerin lakikirja osa 4.
Täällä eletään vain kerran, joten kirjoita tarinastasi sellainen kuin haluat sen olevan.

Tästä tuli muuten mieleen Bon Jovin uskomattoman hieno kappale "Story of my life", josta on nyt pakko ottaa muutama lyriikka tähän.
This is the story of my life and I write it everyday
I know it isn't black and white and it's anything but grey
I know that no I'm not alright, but I feel ok cos anything can, everything can happen
That's the story of my life.

Ihmisellä on vain tarinansa. Haastan kaikki kirjoittamaan oman tarinansa semmoiseksi ettei sen esittämistä tarvitse hävetä. Rakasta tarinaasi niin maailma rakastaa sitä myös. Häpeä sitä ja kaikki menettävät uskonsa sinuun.

Hey, that's no way to say Goodbye

Tässä mietin yhden kaverin kanssa että alhaalta on matka aina ylöspäin. Vaikka sulla tosiaan olisi se lapio apuna että voisit kaivaa sen kuopan. Se on sinänsä aika rohkaiseva ajatus niille, joiden elämät sukkaa tavalla tai toisella.

Kaikki tämä lähti tosiaan käyntiin siitä ajatuksesta ja tiedosta, että kun minä myyn lehtiä niin yhdessä myymistäni lehdistä "lehtimyyjä"-ammatti oli rankattu vihatuimmat ammatit top10:ssä kakkossijalle. Viime torstai todisti tämän väitteen todeksi; suomi vihaa lehtimyyjiä.
Noh vaikka ollaankin ovelta-ovelle-myyjien jälkeen heti seuraavina tuossa rankingissä niin se ei haittaa koska pohjalta on suunta vain ylöspäin! Ja vaikka arvon herra John Wolfscore on kerran todennut että pohjalta pääsee myös alemmas jos hankkii sen lapion. No tässä todettiin tänään että jopa sen lapion kanssa matka on jossain vaiheessa ylöspäin! Joskus se pohjan pohja tulee vastaan ja silloin kaivetaankin ylöspäin. Tie voi olla vähän kivikkoisempi mutta ylöspäin ollaan kuitenkin menossa.

Roxx Deckerin lakikirja, osa 3:
Kun luulet olevasi pohjalla, ota se lapio käteen ja kaiva kunnes alat nousta ylöspäin!

Ja en oo vissii muuten sanonu näistä lakikirjan osasista yhtään mitään sen kummemmin vielä mutta hei.. kaik ne on tosiasioit ja pitää paikkansa! Se et kokeilee yhen kerran sen jälkee ku on päättäny luovuttaa tai et päättää olla jotakin ja sitten on ni ne on oikeest hyvii ja toimivii juttuja. Niin on tämäkin. Turha alkaa itkemää, kyl se pohja tulee joskus vastaa ja sielt on oikeest matka vaa ylöspäin!

Ihan oikeest. Se on melko paljo susta ittestäs kiinni että mitä sä oot ja etenki se et kuka sä oot. Se kuka on niin se on ihan eri asia kuin se mitä luulee olevansa. Jos sä luulet olevas masentunu ni se ei tarkota että sä oot. Sama asia ku et jos luulet olevas hyvä jossain niin se ei riitä; on oltava varma. Päättäminen ennen kaikkea! :D

Eli oikeesti. Päätä kuka haluut olla ja sitten ole se. Kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen vastaan, älä luovuta vaan kokeile vielä kerran uudestaan! Iske sitä vastoinkäymistä ja saatat muuttaa asioita parempaan. Jos ne muuttuuki huononpaan niin ota se lapio käteen ja kaiva ittes ulos sieltä montusta. Sitten kokeile uudestaan, mutta älä missään tapauksessa luovuta.

Wikipedia - Roxx Decker

ROXX DECKER
Roxx Decker (s. 15. helmikuuta 1990 Suomi) on suomalainen elokuvaohjaaja, kuvaaja ja käsikirjoittaja, jonka tunnetuin työ tähän mennessä on Tunne virta lävitsesi -lyhytelokuva.

ELÄMÄKERTA
Roxx Decker syntyi pienessä kylässä, Oravalassa, 15. helmikuuta 1990. Hän oli perheen kolmesta lapsesta nuorin. Kiinnostus elokuvia kohtaan alkoi syntyä jo käydessään alakoulua Oravalassa, mutta varsinainen innostus elokuvien tekemisestä alkoi hahmottua yläkouluaikoihin. Decker on sanonut suurimmaksi vaikuttajaksi Peter Jacksonin ohjaamaa elokuvatrilogiaa Taru Sormusten Herrasta, minkä johdosta Decker alkoi kirjoittamaan omia tarinoita ja myöhemmin myös käsikirjoituksia.

Decker aloitti uransa kuvaamalla lyhytelokuvia, joista ensimmäiset olivat Petrograd ja Petrograd 2. Hän suoritti Valkealan lukiossa mediadiplomin tekemällään dokumenttielokuvalla nimeltään Nurkkis. Lukion jälkeen Decker suuntasi elokuva-alan korkeakouluihin, muttei päässyt eteenpäin. Hän päätyi opiskelemaan Heo:n elokuva ja tv-ilmaisun linjalle erikoistuen enimmäkseen kuvaamiseen.

Heo:n aikana Decker kuvasi dokumenttielokuvan nimeltä Lapset ja TV. Hän toimi myös kuvaajana SketsiTonni-nimisessä tv-sarjassa, jota ei kuitenkaan tehty kuin yksi osa koska juontajaparin tiet erkanivat amatöörimaisuuden tähden. Keväällä 2010 ilmestyi Deckerin ensimmäinen ohjaustyö, jonka hän teki yhdessä Annika Linkovuon kanssa. Lyhytelokuvan nimi on Tunne virta lävitseni.

FILMOGRAFIA
2006 Petrograd kuvaaja
2007 Petrograd 2 kuvaaja
2009 Nurkkis ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja
2009 Cliché ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja, äänisuunnittelija
2009 Lapset ja TV kuvaaja
2009 Sketsitonni kuvaaja
2010 Tunne virta lävitseni ohjaaja, tuotantopäällikkö
2010 Cliché II ohjaaja, käsikirjoittaja, tuotantopäällikkö

Tunne virta lävitseni

Tulin tässä ajatelleeksi tänään illalla että en haluaisi koskaan tehdä mitään sellaista perus suomi-elokuvaa, missä tärkeimmät käännekohdat on vaimon pettäminen, ryyppääminen, ero ja itsemurha.. tai vastaavasti sodan alku, keskikohta ja loppu. Sen sijaan että pyrkisin toteuttamaan näitä hilpeän suomalaisen ajatusmaailmaan sopivia elokuvia, haluaisin tehdä massasta poikkeavia leffoja (no joo niinhän me kaikki) joissa olisi ideana jotain todella outoa ja friikkiä.. mutta kuitenkin jossain määrin jopa ehkä toimivaa. :D Ehkä olisin taas sarjassamme ohjaajat-joita-ei-arvostettu-heidän-elinaikanaan mutta väliäkö tuolla? Joku ainakin muistaisi mun nimen sitten sadan vuoden päästä kun seuraava Peter von Bagh alkaa kirjottaa kirjaa elokuvan historiasta.

Hyvä esimerkki friikistä elokuvasta, millaisia haluan tehdä, on tämä Tunne virta lävitseni, mikä tehtiin tässä juuri kuluneiden viikkojen aikana. Kyseisessä leffassa on vähän sellaista psykologista puolta ja muutenkin idea on ihanan friikki. Noh, jokainen nyt varmaan rakastaa sitä ensimmäistä lastaan, omaa esikoistaan. Mä jotenkin pidän tätä Virtasta esikoisenani vaikka viime syksynä nyt Clichén ohjasinkin mutta ei se jotenkin ole sama asia.
Jokatapauksessa hei! Tänään oli Kultainen mutteri-palkintogaala koulussa ja arvon esikoiseni voitti sitten leikkauksesta ja parhaasta naissivuosasta.. tekisi mieli sanoa pystit mutta tosiasiassa kyseessä on muutama pieni lappunen. :D Saatiin sitten vielä kunniamaininta maskeerauksesta! Eli ihan hyvinhän me niitä sitten loppupeleissä revittiin..
Ja kuten arvoisan kollegani kanssa todettiin niin tehtiin Virtasen kohdalla "Avatarit". Avatarillahan muistaakseni oli 9 oscar-ehdokkuutta, mutta loppupeleissä Hurt Locker vei kaikki pystit ja Avatarille jäi vain muutama.. 2 tai 3? Eli hei tämähän nyt on sitten aivan täysin sama asia! :D Mitä me millään Cameronilla tehdään kun meillä on minut ja Annika! :D
Kultainen mutterihan on täysin sama asia kuin oscarin voittaminen.

No jokatapauksessa oli hienoa tehdä tätä lyhäriä ja kuten sanoin, rakastan sitä vaikkei se nyt tehnytkään Hurt Lockereita. :D Käypäs muuten katsastamassa arvon lapsosemme youtubesta Tunne virta lävitseni.

Mistel Yaffa! Can I have youl auroglaph please?

Joo, ei oltu japanilaisia fanityttöjä kahekskyt luvulta eikä saatu mr. Yaffan nimmaria.. Mutta saatiin nähdä kolme Hanoi Rocksin alkuperäisjäsentä samalla lavalla, samaan aikaan! Oli meinaan niin hienoa. Olen varma että jos jostain syystä koko Hanoin alkuperäisporukka eli Mike, Andy, Sam, Nasty ja Gyp ois samalla lavalla niin se tietäisi melko varmasti jonkun sortin sydänhalvausta. :D

Eli siis kerrotaanpa nyt mistä on kyse. Paljastettiin armaan Willuni kanssa viime perjantaina pääsiäispupun todellinen henkilöllisyys! Okei, okei. Oltiin siis Michael Monroen uuden bändin keikalla ja keikka oli mitä hienoin! Ensinäkin kaikki bändin jäsenet oli aivan loistavia! Michael on edelleen kaunis, Sam Yaffa on edelleen pojankloppi ja sitten nämä uudemmat tuttavuudet kuten kitaristit Ginger ja Steve Conte.. sekä rumpali Karl Rockfist. Rumpusooloa tosin olisin ehkä kaivannut koska nyt Rockfist jäi vähän taka-alalle siinä missä muut saivat kyllä oman osuutensa hillumisesta. Sain muuten Conten plektran puolikkaan tossa keikan lopulla. :D Järkkäri katsoi vähän oudoksuen kun pyysin sitä antamaan mulle sen puolikkaan.

Mutta siis keikan lopussa saatiin vielä special quest lavalle elikkä "the on and only" NASTY SUICIDE! <3 aivan="aivan" br="br" hd="hd" he="he" historiaa.="historiaa." ihanaa="ihanaa" ijist="ijist" ja="ja" ki="ki" koska="koska" kuinka="kuinka" lavalla="lavalla" maikkeli="maikkeli" n="n" nasse="nasse" nauttivat="nauttivat" niill="niill" oikeasti="oikeasti" oli="oli" on="on" paljon="paljon" samalla="samalla" samppa="samppa" siis="siis" soittamisesta="soittamisesta" upeaa.="upeaa." yhdess="yhdess">
Michael hyppi taas lavalla ja sen ulkopuolella kuin mikäkin pääsiäis-pupu ja hei, se jopa tunnusti olevansa pääsiäispupu! Siinä missä hänen bändiläisensä olivat pääsiäismunia. Ah<3 aika="aika" andy="andy" br="br" ett="ett" itse="itse" joulupukki.="joulupukki." kanssa="kanssa" mccoy="mccoy" mietittiin="mietittiin" on="on" sitten="sitten" varmasti="varmasti" willun="willun">Mutta Mihael tosiaan pomppi lavan ulkopuolellakin aika paljolti, mikä passasi oikein hyvin koska hän tuli sitten koko ajan siihen mun ja Willun eteen.<3 :d=":d" ah="ah" br="br" hikinen="hikinen" ihana="ihana" iihan="iihan" kiinni="kiinni" meihin.="meihin." mies="mies" siis="siis">No katselin sitten keikan alkupuolella kuinka Mike antoi jonkun pojan laulaa kertsin mikkiin aina välillä ja okei, olin vään kateellinen. Hienoa on kuitenkin se, että sain itsekin karjua Dead, Jail, Rock n' Roll siihen mikkiin keikan loppupuolella!<3 ah="ah" br="br" etee.="etee." eteen="eteen" iski="iski" ja="ja" meid="meid" mike="mike" mikin="mikin" mun="mun" n="n" naaman="naaman" siihen="siihen" tuli="tuli">
Mitähän muuta. Siis kaiken kaikkiaan aivan loistava leffa. Sekoan jo muistosta.. ensi kesänä pitää lähtä Ankkaan ja Ruissiin todistamaan Maikkelia uudestaan.

Päätä mitä haluut olla ja sitten ole se!

Mikäs.. Roxx Deckerin lakikirja, osa 2.
Päätä mitä haluut olla ja sitten ole se!

Elikkäs tosiaan kakkososa tämän blogin syvintä tarkoitusta. Tänään katsoin piiitkästä aikaa Maria!-shown, koska siellä oli vieraana Michael Monroe ja Sami Yaffa. Mukana oli myös Suuri Käsityö-lehden päätoimittaja Anu Harkki ja sitten myös tyyliä vähän vaihtanut Mariska, joka ei vielä osaa kävellä korkokengillä. No kuitenkin. Siinä sitten rakkaat herramme istuskelivat näitten akkojen seurassa ja Anu Harkki alkoi jotain inisemään ettei tiedä kuka oikeastaan on. Siihen Michael sitten totesi tuon tämänpäiväisen lausahduksemme, joka tosiaan on enemmän kuin asiaa ja sopii vielä loistavasti tähän tämän päivän teemaan!


Täytyy siis tosiaan tänään jutustella vähän tämän päivän tapahtumista. En nyt tarkalleen muista olenko maininnut tai jos olen niin kuinka paljon olen maininnut.. Joka tapauksessa tehtiin siis koulussa sellainen kiva lyhyelokuva nimeltä Tunne virta lävitseni. Minä ja Annika sitten ohjattiin tämä kyseinen elokuva ja tänään oli sitten näiden lyhärien ensi-ilta. Vähän jännitti ja pelotti etät minkäslaisen vastaanoton kyseinen mestariteos nyt sitten saa ja tosiaan.. hyvän vastaanotonhan se sai! Oikeastaan aika uskomattoman loistavan! Jopa ne luokkamme kaikista kriittisimmät ihmiset sitten kehuivat tätä leffaa vaikka tottakai kritiikkiäkin saatiin.. :D Kuvaamista kehuttiin ja joku povasi jo Kultaista Mutteria (koulugaalamme palkinto) äänimaailmasta.. ja lisäksi joku sitten sanoi että henkilöohjaus oli aivan loistavaa.
Kiitos kaikille jotka palautetta antoivat koska oikeasti nyt tuntuu paremmalta kuin piiiitkään aikaan.

No se siitä. Lisää tämän päivän tapahtumia! Jutustelin tässä opettajani kanssa 12.4 alkavasta työharjottelusta etten nyt sitten suorita sitä koska minun täytyy työskennellä pystyäkseni maksamaan vuokran ja koulumaksut. Noh, sovittiin sitten että teen muutaman pienen korvaavan tehtävän ja sitten on kyseinen työharjottelu periaatteessa suoritettu ja voin huoletta tehdä töitä tuon 5 viikkoa.
Lisäksi soitin tänään sitten Meilahden iltapäiväkerholle että voin tulla viideksi päiväksi sijaiseksi ja sitten myös Telefantille että tulen aamuvuoroon viideksi viikoksi. Sitten olen iltavuorossa pari viikkoa ja sitten alkaakin jo kesäloma.

Ajattelin myös että voisi ehkä mahdollisesti kuvata tässä keväällä vielä yhden lyhärin mahdollisesti jos saan nyt aikaseksi jonkunlaisen kivan käsikirjoituksen. Ideoita löytyy mutta sitten toisaalta..
Image-gaalakin odottelee vielä leikkaajaansa mutta tosiaan sen hoidan nyt sitten työharjoittelun ekalla viikolla valmiiksi ja toimitan sitten Valkealan seurakunnalle.

Ja ei siinä vielä kaikki! Yksi kaveri kysyi minua mukaan sellaiseen tosi kivaan projektiin mutta siitä sitten lähemmin tuossa keväämmällä.. Toukokuussa sattuu ja tapahtuu!

Näillä tänään ja noita odotellessa.. Ja hei pitäkää otsikko mielessä!! Mä haluan olla ohjaaja ja aion vielä ollakin.

Tähdet yllä smurffimaan

Eilen tuli elettyä muutamassa tunnissa semmonen 10 vuotta elämästä uudelleen. Kaverin kanssa aluksi selailtiin ihan vaan huvin vuoks kaikkia disneyn ja muita lastenohjelmien biisejä ja sitten löytyi lapsuusaijan suosikki.. Smurffit!

Siis tuli niin lapsuusmuistot mieleen ettei mitään rajaa. :D Kuunneltiin tosissaa varmaa pari tuntia smurffeja kaverin kanssa. Oikeesti ei juma. Nytkin kun tätä tässä kirjottelen niin popitan kybällä pattismurffia, joka tosiaan oli lapsuusajan suosikki. Muistan varmaan aina sen kun oltiin Tonin kanssa kotona kahdestaan ja oltiin juuri saatu uusi smurffilevy ja sitten olkkarissa popitettiin Pattismurffia. Sitten kinattiin myös jostain lyriikasta että mitä se oikeasti sanoo kun oltiin vaihteeksi kahta mieltä asioista.
Tottakai olin sitten lopulta Tonin kanssa samaa mieltä koska olin varmaan ehkä 6 vuotias ja Toni on mun cool isoveikka. :'D

Mutta siis lapsuus mielessä, koulu pielessä! Piti eilen tehdä niitä ennakkotehtäviäkin vielä illalla mutta eihän se nyt onnistunut kun smurffit vei kaiken huomion! xD
Ja tuli myös eileen todettua että kyllä ne mun lapsuusajan smurffit teki parempia biisejä kuin nuo uudemmat biisit.. :'D Patin salsa on kyl kova jostaa uudemmast levyst.

Mut hei tosissaa pakko viel sanoa että Pattismurffi oli mun ja Tonin yhteinen suosikki noista smurffeista! :'D Aina huudatettii Pattismurffia ja muistan sen melkein ulkoa edelleen vaikka siitä on kulunut varmaan melkein 10 vuotta kun sitä viimeksi kuuntelin (eilisiltaa lukuunottamatta ;D).

Joo. Tällästä tänään. :D Eikä tosiaa hävetä yhtään, joten turhaa pilkkaatte! :D Jostain se musan kuuntelu piti aloittaa.. Löytyisiköhän Fröbelin palikoita youtubesta..

Welcome to imaginarium of Dr Parnassus!!

Noniin nyt on sitten Finnkinon superpäivä takana päin ja seuraavaa odotellessa. Lisäksi aloin tässä tänään tekemään ennakkotehtäviä. Hain Metropoliaan, Tampereen ja turun ammattikorkeisiin. Lisäksi hain Lahteen mut sen jätän nyt heti laskuista koska Punahilkka pistää vitutuskäyrän nousuun.. :D
Mutta hei nyt vähän noista leffoista mitä käytiin katsomassa Lauran kanssa!

Eli tosiaan päivähän me alotettiin Imaginarium of Dr Parnassuksella ja kuten sanoinkin jo tossa edellisessä merkinnässäni niin odotin paljon tältä leffalta.. ja hyvä se olikin! Ainoa surullinen ja ikävä juttu oli se että edes Johnny Depp ei voinut pelastaa tätä leffaa. Totuus on että jos Heath Ledger olisi saanut elää pitempään, tämäkin leffa olisi ollut niin paljon parempi! Ledger veti roolinsa niin mielettömän hyvin loppuun ettei voinut kuin haukkoa henkeään. Sitten kun alkoi Ledgerin sijaisia pöllähtelemään ruutuun niin ei se sitten toiminutkaan niin hyvin vaikka tarkoitus oli tietenkin hyvä.
Ainahan Ledgerin poismeno on harmittanut mutta nyt se oikeasti harmittaa vielä enemmän. Ledger oli oikeasti aivan loistava näyttelijä ja on vääryys että sen piti kuolla niin nuorena.
Mutta siis Dr Parnassus oli hyvä leffa, mutta olisi voinut kyllä olla ehkä parempikin. Idea oli aivan mieletön ja toteutus samoin! Kyllä varmasti ostan tämän leffan hyllyyni kun se joskus DVD:lle ilmestyy..
Aloin muuten kesken leffan miettimään että onkohan tämä leffa nyt samalta ohjaajalta kuin se muutama vuosi takaperin ilmestynyt Grimmin veljekset, koska tyyli oli sinänsä aika sama ja kyllä! Näihnän se onkin. Kävin katsastamassa juuri (wikipedia tietää) ja Terry Gilliam on ohjannut kumpaisenkin. Ohjaaja kyllä teki vaikutuksen ja nyt jään innolla odottamaan herran uutta leffaa, The Man Who Killed Don Quixotea jossa sitten Johnny Depp loistaa taas pääosassa.

No mutta seuraavaan leffaan.. Sherlock Holmes! No siis loistava leffa vaikka nyt näinkin sen sitten 2D:nä. Sinänsä tuli todettua että ei se 3D-hässäkkä tee leffasta hyvää vaan kyllä siihen tarvitaan oikeasti paljon enemmän! Okei 3D on ihan hienoa mutta jos Sherlock oli hyvä ilman sitäkin niin kyllä se kertoo jo aika paljon..
Mutta siis Sherlock Holmes! Rakastan sitä miestä koska se on niin älyttömän sarkastinen ja vittumainen. Semmonen mies, mitä on ihana katsoa telkasta tai leffassa mutta mihin ei ehkä välttämättä tekisi mieli tutustua niinku Realitymeiningissä.
Watson on myös just paras vaikka vähän kävikin kyseistä herraa sääliksi koska Sherlock ei antanu sen elää omaa elämäänsä.. Sinänsä Watsonhan sai valita muttamutta.. Silti.
Sitten toisaalta se Sherlockin ihana nainen niin.. Se oli mun mielest ehkä vähän ylilyönti koska tosiaan kyseinen nainenhan ei muistaakseni ole kuin ehkä parissa Sherlock Holmes-kirjassa mukana. Mutta on se nainen sillee ihan cool ja viehättävä mutta leffa olisi ehkä pärjännyt ilman sitäkin..
Ja ainiin monet närkästy siitä että Sherlock ja Watson tappeli ku mitkäki ihmesankarit mutta tosiasiassa mun mielestä se oli vaan hyvä juttu että ne osas matsata koska jos kaikki ois menny niinku kirjois ni ois ehkä ollu vähä tylsää.. vaik en toki oo kirjoja lukenut ainakaan vielä.
Mitähän muuta.. No ne musiikit vaan oli edelleen jotain niin hienoa!

Sitten vaihdettiin Kinopalatsista Tennispalatsiin, jossa katsottiin sitten The Lovely Bones eli Peter Jacksonin uusin leffa. Siis aivan loistava elokuva! Siis ihan mieletön! Odotin tältäkin leffalta ihan sairaasti mutta tosiasiassa.. sain paljon enemmän!
Siis älyttömän kaunis elokuva ja ajoittain ihan mielettömän ahdistava.. Mutta siis kaunis ja surullinen! Jotenkin todella samaistuttava. Itseäni kosketti elokuvan sanat "Isä rakastaa tytärtään enemmän kuin mitään muuta. Koko sydämellään." Minulla on syyni siihen mutta siis tämä elokuva oli aivan upea! Löysin eilen Tiimarista samaisen kirjan ja ajattelin että ei perkele pakko ostaa se jos joskus saan rahaa sen ostamiseen.
Suosittelen kaikille oikein lämpimästi tätä elokuvaa! Aivan siis sanoin kuvaamaton.. Kyllä se Peter Jackson osaa nää hommat vaikka vanha karvanaama onkin! Saisi kyseinen herra tosin tehdä vähän useammin ehkä leffoja.. Tosin sinänsä hyvät leffat valmistuu aina ajan kanssa joten ehkä olen ihan onnellinen että Jacksoniltä tulee leffoja yllättävän harvoin!

Mutta viimeinen leffa olikin sitten vähän hauskempi vaikka joku olikin sanonut että Jim Carrey muka vetäisi vakavan roolin.. No veti tai ei, hauska leffa oli kuitenkin kyseessä!
Lopetettiin päivämme siis I love you Phillip Morrisilla, joka kertoo aika söpön ja humoristisen tarinan kahdesta homosta. Pääosissa nähtiin Jim Carrey ja Ewan McGregor. Oikeasti aika loistoelokuva tämäkin. Jim Carrey veti taas niin Carreymäisesti roolinsa ja McGregor oli mitä suloisin ja söpöin pieni viaton homopoika mitä kuvitella saattaa! :D
Tämän leffan kohdalla kyllä jäi vähän kysymyksiä kuten että miten se äiti nyt sitten liittyi mitenkään mihinkään.. mutta ei se haittaa!

Elikkä tämmöisiä elokuvia käytiin katselemassa. Lisäksi nähtiin samat mainokset ja trailerit vissii ainaki sen neljä kertaa.. mutta täytyy sanoa että kyllä on hyviä leffoja tulossa taas että niitä odotellessa! Titaanien taistelu ja Robin Hood pitää ainakin mennä katsomaan ja sitten päätin että minä, äiti ja Hanski mennään pääsiäisenä katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi.

Mutta siis seuraavaan kertaan hyvä herrasväki!