lauantai 24. joulukuuta 2011

Rauhallista joulua!


Rauhallista joulua iskä, vaari, mummo, pappa, Matti-kummi, Petri, Jani ja kaikki te muut siellä yläkerrassa! Pitäkäähän lippu korkeella!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Million Miles Away


Tänään.. Itseasiassa kelloa katsottuani eilen tuli kuluneeksi 27 vuotta siitä kun Hanoi Rocksin oma brittipoika, Razzle astui ensimmäisen askeleen tämän maailman ulkopuolelle, arvatenkin johonkin paljon parempaan paikkaan. Mies jätti monta ihmistä taakseen suremaan, niin faneja kuin toki asianomaisten bändien jätkätkin. Tarinahan on traaginen ja jokainen omaa siitä oman mielipiteensä. Tänään kirjoitan Razzlen muistolle, menneestä ja tulevasta.

Razzlehan siis kuoli auto-onnettomuudessa 9.12.1984. Tuona päivänä maailma ja varsinkin suomalaiset jakautuivat kahtia; Osa uskoi ja uskoo yhä että kuolema oli yksinomaa Mötley Crüen laulajan Vince Neilin vika. Osa taas on armahtanut Vincen ja todennut että kyseessä oli tapon sijaan onnettomuus. Vince on päävastuussa Razzlen kuolemasta, mutta minusta (Ja varmasti Razzlesta itsestäänkin) on hirveää syyttää siitä vain Vinceä. Vince ei ehkä joutunut vankilaan vaan selvisi sakoilla, mutta luuletvatko nämä toisin ajattelijat ettei hän saanut rangaistustaan? Kuvitelkaa itsenne ajamassa kuolonkolarin, jonka seurauksena yksi ystävistänne kuolisi. Selvisitte sitten sakoilla tai vankilatuomiolla, kannatte sitä taakkaa mukananne loppuelämänne. Ystävänne kääntävät selkänsä, perhe katsoo kieroon ja maailma pitää sinua murhaajana. Ja silti on pakko jatkaa eteenpäin.. Yksin.
Älkää siis syyttäkö yksin Vinceä tästä tapahtuneesta. Ajatelkaa asia myös siltä kannalta, jos itse olisitte olleet Vincen sijassa. Kaiken kaikkiaan Möllit ja Hanoi olivat juhlimassa toistensa kanssa tuona turman päivänä.



Viime viikonloppuna kunnioitin Razzlen syntymäpäivää, jolloin mies olisi täyttänyt 51 vuotta, yhdessä paitsi armaan Willuni kanssa, myös Gingerin, Andy McCoyn ja Nasty Suiciden kera. Helsingissä kohisi ja yhdessä toivotimme hänelle hyvää syntymäpäivää niin kovaa että mmies varmasti kuuli sen, oli hän missä tahansa.
Hyvää syntymäpäivää, Razzle, lepää rauhassa.

Täytyy vielä sanoa että Mötley Crüe on tulossa Suomeen ensi kesänä ja toivon mukaan kolmas kerta todensanoo ja tällä kertaa paitsi pääsemme keikalle, myös näemme tämän bändin livenä! Kaksi edellistä keikkaahan on mennyt päin helvettiä kiitos pittien tai jäätävien trombien.

Lopuksi haluan vielä tuoda vuoden viimeisen lakikirjan osan esiin! Se olkoon osittain kouluni opettajien innoistama tai ainakin motivoima, mutta myös osittain Razzleltakin tullut. Ja se kuuluu näin..

Roxx Deckerin lakikirjan, osa 10:
"Älä tuu sanomaa mulle mitä mä en voi tehdä."

tiistai 8. marraskuuta 2011

Long time no see!

Nyt on viestinnän tunti, joten en tiedä millainen tekstin pätkä tästä tulee mutta nyt on paras mahdollinen aika kirjoittaa tämä! Varsinkin kun tunti jatkuu kohta siten että meille luennoidaan tiedonhausta.. ja mun ajatukset on edelleen täysin viime viikonlopussa. Kannattaa siis pistää ajatukset ensin ylös ja sitten, jos on aikaa, keskittyä siihen mitä luokan edessä pälistään? Niin tai näin, nyt selvitys viime viikonlopun tapahtumista..


Kahden kuukauden odotus siis loppui jälleen viime perjantaina! Aamulla 12.06 lähtevällä junalla otin suunnaksi Lahden ja tämä junamatka itsessään on jo hyvin hämäräperäinen kertomus. Minun piti Riihimäellä vaihtaa junaa ja jatkoin sitten taajamajunalla kohti Lahtea. Juna oli aika täysi ja huomasin yhden vapaan paikan erästä miestä vastapäätä. Kohteliaasti sitten kysyin oliko se vapaa ja sainkin siitä sitten istumapaikan. Mies kysyi yleisesti miten on päivä lähtenyt käyntiin ja ajattelin että hän vain turisee mukavia, kuten joskus junassa turistaan. Enpä olisi arvannut miehen taka-ajatuksia..
Vähän aikaa keskustelimme miehen kanssa, jonka jälkeen vaivuin ajatuksiini ja unohduin katselemaan ikkunasta ulos. Äkkiä nopeasti vaihtuvien maisemien tilalle kuitenkin ilmestyi jokin lappu, joka huusi silmilleni "Valitsetko Jeesuksen vai annatko Saatanalle vallan?!" Tuijotin lappua hetkisen enkä ehtinyt edes tajuta mikä iski kun olin jo tehnyt viikonlopun ensimmäisen epic failin; tarttunut lappuun. Samassa sain kirjasia, lappuja, lehtiä, 'tieteellisiä tutkimuksia' ja kaikkea mahdollista krääsää liittyen Jeesuksen vastaanottamiseen. Enkä muista koska viimeksi olisin ollut yhtä ahdistunut. Se mies, joka minua vastapäätä oli istunut, on kyllä maailman kieroin friikki. Hän onneksi jäi seuraavalla asemalla pois, mutta ennen poistumistaan vielä kätteli minua ja kiitti kun olin ottanut Sanan vastaan.
Ja aina kun näin tapahtuu, olen iskenyt kaikki rock-kledjut niskaani ja näytän varmasti siltä kuin ei voisi vähempää kiinnostaa kuin se yksi ja ainoa asia; tulevat keikat. Mutta ehkä viestitän jotain salaista messagea, joka huutaa kovaan ääneen "TULE JA PELASTA SIELUNI!!". Täytyisi keksiä jokin jäätävä, tyhjentävä slogani jolla vastaan näiden ahdistavien friikkien kauheisiin tempauksiin.


Mutta tämä kamala tapahtuma unohtui pian kun saavuin Lahteen. Pian nousinkin jo seuraavaan kulkuneuvoon eli The Willu Cariin ja posottelimme Finlandia-klubille. Olimme siellä n. kolmen aikoihin ja ovet saliin aukesivat kahdeksan aikoihin. Tämän jonotuksen ehdottomia hyviä puolia oli se että jono saatiin muodostaa sisätiloihin ja että vessat olivat ihan siinä käytävällä. Tietysti kylmässä ulkoilmassa värjöttely tuo aina oman hehkunsa näihin päiviin.
Viiden tunnin jonottamisen jälkeen, päästiin sitten lopulta itse lavan eteen. Juoksimme raput yläkertaan ja siitä suorinta tietä lavan eteen ja, kuten aina, sinne oikeaan reunaan.
Keikka oli aivan loistava, kuten aina. Mitään überspeciaalia ei kuitenkaan tapahtunut mutta ei sitä aina tarvitsekaan tapahtua! Keikka oli loistava yhtä kaikki; Makkonen ja Dregen pomppivat kilpaa kuin kaksi Duracell-pupua. Karli veti maailman parhaan "rumpusoolon", Sami kävi morjestamassa meitä muutamaan otteeseen ja Steve viskasi meille pyyhkeensä. Kai se yrittää pommittaa meitä kaikella roinalla, jotta joskus joko aiheuttaisi aivohalvauksen tai sitten pääsisi meistä muuten vain eroon.. Mutta turha luulo se! :D Dregen kävi istuskelemassa meidän kanssa yhdessä vaiheessa ja antoi tämän jälkeen mulle plektran suoraan käteen. Se oli loistavaa! Voi Dregen. Sen miehen kohtalo oli liittyä tähän bändiin, mutta onneksi Ginger ei kuitenkaan ole kokonaan unohtanut Suomea vaan saapuu iloksemme ensi kuun alussa! Jeejee! Hyvää joulua, Kakkanaama!


Keikan jälkeen posotettiin Helsinkiin Hammersmithit paukkuen. Ensin oltiin ajateltu että mentäisiin jo yöllä jonottelemaan mutta ei me sitten jaksettukaan. Mentiin nukkumaan ja sitten jossain ennen yhtätoista Tavastian eteen jonon jatkoksi. Ja eturivin paikathan me saatiin taas kerran! Tämä ensimmäinen Tavastian keikka eli tuttavallisemmin limukeikka oli melkein jopa sairas! Niin älyttömän kova meininki että jos Lahden keikka oli loistava niin jumalllllauta tää hakkaa sen niin kuusnolla.
Ja kun keikka loppui, kello läheni uhkaavasti 17.30 ja Street Teamin fanitapaamista. Eli keikan jälkeen juostiin ensin veskiin, yritettiin vähän pelastaa naamataulujamme ja sitten jonottamaan backstagelle. Se Tavastian kyrpäotsainen liimaletti-järkkäri yritti heittää meidät väkisin pihalle sieltä. Se on kyllä ärsyttävin järkkäri ikinä ja Willu teki tästä hyvän teorian; hän on selkeesti halunnut rock-tähdeksi ja päässyt Tavastialle töihin muttei koskaan päässytkään keikkaa heittämään, kuten oli ajatellut. Pari kymmentä vuotta myöhemmin, hän joutuu katselemaan onnellisia unelmiaan toteuttavia nuoria jotka tapaavat unelmansa eläviä rock-jumalia. Noh, kyllähän kuka tahansa olisi moisessa tilanteessa vittuuntunut.
Kuitenkin! Fanitapaaminen. Se ei ollut kovin pitkä, mutta sinne olivat vain harvat ja valitut päässeet. Saatiin nimmarit ja yhteiskuvat jäbien kanssa. Mentiin ensin Samin luo ja kerrottiin hänelle että tullaan iltakeikallekin. Mies ei uskonut että me ollaan 18 ja vielä vähemmän kun kerrottiin että itseasiassa ollaan 21. Sitten mentiin Makkosen luo, jolla oli jokin hämärä tuppiepisodi käynnissä! Hänellä oli kaksi tussia, muttei yhtään korkkia. Korkit löytyivät sitten maasta ja kun hän oli kerännyt ne, tuppeja olikin kolme! Sitten miesparka ei tiennyt mikä tuppi kuuluu mihinkin ja vooi.. Se mies on kyllä väsyneenäkin aivan tuhottoman ylienerginen! Ihanaa!
Sitten mentiin moikkaamaan Dregenbooyta ja voi elämä se miäs on piäni! Tästä jatkettiin toisen piänen miähen luo ja Steven ensimmäinen huomio olikin että "Long time no see" kun hän näki meidät. Kerrottiin sitten hänellekin että tullaan iltakeikallekin ja se tuhahdus! Voi.. Aww! En voi muuta sanoa. Se oli niin loistava. Sellanen epäuskoinen, naurava tuhahdus. Vööi.. Ja sitten kun tämä sananvaihto oli tehty niin Steve piirsi meidän nimmareihin vielä sydämet.
Karl taas kyseli kuulumisia ja tyytyi olemaan aivan tuhottoman pitkä. Minä, joka olen 178 senttinen niin minä tunsin itseni paatin tapiksi!


Viimeisen keikan jonottaminen oli n. sata kertaa siistinpää kuin limukeikan jonottaminen! Ensinäkin porukkaa oli rutosti vähemmän, oltiin lähempänä ovia ja meininki oli kaikin puolin leppoisampaa ja hauskempaa! Join Batteryn ja kahvin ja sain siitä ylienergiaa liiaksikin. En oikein muista mitä kaikkea selitin, mutta minusta tuntuu että pälisin koko ajan. Ja sitten ukn oli vartti ovien aukeamiseen, jouduin juoksemaan Ilvekseen vessaan. Se oli pelottavaa koska kello läheni koko ajan kahdeksaa! Spookyyy... Mut ehdin! Ja elin onnellisena.
Noh, jos limukeikka oli aivan mahdottoman siisti niin tämä viimeinen keikka oli täysin tajunnan räjäyttävä! Kuvien ottaminen unohtui melkein täysin kun sitä vain upposi siihen aivan räjähtävään keikkaan. Kunnioitan noita äijiä muuten vielä aikaistakin enemmän; Niistä jotenkin näkyi kuinka väsyneitä he jo olivat, mutta silti he vetivät 250 prosenttisella raivolla! Dregen ainakin taisi olla ihan sippi jo ja Steve taisi painella heti keikan jälkeen hotelliin nukkumaan. Voi toisia..
Tällä vikallakin keikalla Dregen tuli ja iski plektran kouraani! En enää ymmärrä tätä. Jotenkin.. Eikö se muista että me oltiin Lahdessakin vaaaaii mitähäh? No en tiedä mutta olihan se hienoa! Nyt en tosin enää liiemmin jaksa kiinnittää huomiota roinan keräämiseen. Steven pyyhe oli viimeinen niitti eikä nyt oikeastaan enää tarvisi mitään konkreettista.. Mulle riittää se että pääsen keikalle! Nämä roinat ovat vain kiva lisä ja toki ne vastaan otan jos tälläisiä tilanteita tulee jatkossakin..


Keikkojen jälkeen mulla oli aivan friikki fiilis! Sähisin ja pihisin ja örisin ja mörisin ja sinkoilin ja olin.. muutenkin huuruissa. Olen keikkariippuvainen ja tämä kahden päivän adrenaliinivirtaus on aivan ihanaa. Nyt oon lähinnä vittuuntunut kun seuraava keikka on vasta joulukuussa ja Makkosten seuraava keikka on ties koska.. Mutta onnea heille UK:hon ja toivottavasti tulevat edes yhdelle randomille keikalle tässä lähikuukausina!
Kiitos taas, Makkoset. En tiedä mitä tekisin ilman teitä. Rakastan sitä elämää, jota saan elää muutaman päivän kerrallaan. Kiitos että saan tuhota tukkani teidän kunniaksenne!

EDIT: (ps. unohdin pätee et voitettii Willun kaa promo-palkinto! Nahahaa!)

perjantai 21. lokakuuta 2011

.. To let you know that your time is up

Ennen kuin aloitan kertomukseni elämäni hirvikokemuksista, varoitan teitä jotka ette pidä synkkyydessä rypevistä blogimerkinnöistä. Osa näistä kertomuksista on jokseenkin karmivia, ainakin allekirjoittaneen näkökulmasta koska on ollut paikalla todistamassa näitä asioita. Kaikki kokemukset omakohtaisia.
Tähän alkuun haluan jakaa teille biisin, joka soi taustalla kokiessani ensimmäisen kunnon hirvikohtaamisen ollessani yksin auton ratin takana.


Kun ensimmäisen kerran elämässäni ylipäätään näin hirven, olin ehkä 8-9 vuotta vanha. En muista tarkkaan, mutta olin pieni. Menimme äitini kanssa pyörillä lauttarantaan, joka on siis tuossa Lamminsillan kupeessa sellainen pieni veneranta. Kesken kaiken sen pienen metsätien yli meni edeltä uroshirvi ja sen perässä naarashirvi. Ne pysähtyivät katsomaan meitä, jotka olimme tottakai pysähtyneet pyörillämme ja tuijotettiin vain tätä kaksikkoa. Ne katsoivat hetken ja jatkoivat matkaansa. Muistan tästä että oli aurinkoinen päivä.. ja että ne otukset olivat aivan älyttömän suuria.
Toinen, ehkä eniten elämääni järkyttänyt hirvikokemus ei varsinaisesti koske minua itseäni vaan kummisetääni. Hän asui naapurissamme, jakoi työkseen aamun lehteä.. Ja ajoi hirvikolarin tuossa kotinsa vieressä. Hän menehtyi kolarissa. Mitä tästä muistan? Ehkä liikaakin asioita, joita en nyt tuo julki tässä. Kunnioitan siinä suhteessa muita omaisia. Mutta muistan että oli kirkas aamu ja että olohuoneemme ikkunasta näkyi surmapaikalle.
Toinen omakohtainen hirvikokemukseni oli kun olin 15-16 vuotias ja ajoin skootterilla tuota lähimäkeä ylös. Siinä se seisoi mäessä kun katsoin oikealle ja söi ruohoa. Möllisteli vaan että mikä on tuo outo otus, joka kulkee kahdella pyörällä. Ei siinä mitään, elettiin ihan sovinnossa se muutama sekunti mikä siinä kului.

Kolmas kokemukseni sitten tapahtuikin.. Joskus keväällä/kesällä/syksyllä 2008. Olin juuri saanut ajokortin ja painelin rakkaalla mazdallamme (rip) Anttilasta Voikkaalle päin. Sellainen kiemurteleva tie, missä on metsä ihan siinä vieressä. Tämä oli todella, todella mielenkiintoinen ja samalla kammottava yö! Kuuntelin Sixx:a.m:n levyä ja sieltä sattui juuri parahiksi tulemaan tuo linkittämäni biisi.. Kuunnelkaa sen sanoja ja miettikää omalle kohdallenne hirvi. No hirvi tuli juuri kun biisin kertsi soi kaikista mahtipontisimmin. No selvisin säikähdyksellä, mutta säikähdyksestä itsestään en kai koskaan toipunut. Varsinkin kun hirven jälkeen tien yli painoi varmaan tuhat sammakkoa ylittäessäni sellaista suokohtaa. Hirven jälkeen hyvin, hyvin kammottavaa.. Varsinkin kun sammakoiden jälkeen tiellä istui vielä huuhkaja (tai muu iso pöllö) sammakko suussaan! Kiitos Sixx:A.M ja courtesy call.. Elinikäiset traumat!

No neljäs kokemukseni oli sitten viime kesänä. Muistatte varmaankin tämän, koska muistaakseni kerroin tästä minun ja Willun road tripin yhteydessä. Ajettiin siis Lappeenrannasta Turkua kohti (itseasiassa Imatralta Turkuun ja niitä hirviä oli kaksin kappalein. kts. kommentit.) ja kyltti varoitti hirvestä tiellä. Ajettiin sitten vähän hitaammin ja mietittiin missä helvetissä se nyt sitten muka on.. Ja siellä märehti yksi hirvi hirviaidan takana ja tuijotti meitä typeränä. Ei siinä mitään, siitä selvittiin naurulla.

Uusin kokemukseni sattuikin sitten tänä iltana ja herätti minut ajattelemaan että voisinpa kirjoittaa blogimerkinnän aiheesta! Jos ei muuten niin tiedättepä nyt ainakin mitä ajattelen tästä kaikesta. Tosiaan tänään kävin katsomassa siskoni kanssa elokuvan Johnny English ja leffan jälkeen heitin siskoni kotiin. Soitin sitten kaverilleni puhuakseni huomisesta, kyllä rikoin lakia ja puhuin puhelimessa samalla kuin ajoin autoa. Äkkiä tuossa Oravalan suoralla juoksi hirvi valokeilaan ja kiljuin siinä sitten kaverilleni että vittu hirvi tiellä. Jarrutin, selvisin, nauroin puhelimeen ja käskin huomenna varmistaa soittamalla ensin että olen yhä elävien kirjoissa ennen kuin hän tulee tänne. Puhelun jälkeen laitoin puhelimen sivuun ja ajoin hitaasti, kädet täristen kotiin ja kaikki varjot näyttivät hyvin hirvimäisiltä. This is just a courtesy call, this is just a matter of policy. This is just an act of kindness to let you know that your time is up...

Hyvää yötä, herrasväki! Varokaa hirviä, niitä on nyt liikkeellä!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Haistakaa vittu, Hanoi Rocks-fanit!

Olin aikeissa kirjoittaa merkinnän, jonka omistaisin tällä kertaa vain ja ainoastaan Steve Contelle. Se mies kun ansaitsee jo aivan oman merkintänsä (aivan kuten muutkin Makkosten bändin jäsenet, mutta siis..) kaikkien sen herran toilailujen jälkeen. Mutta sitten luin taas kerran ärsyttävän tekstin viitaten tähän Naantalin keikkaan.
Nyt ensin haluan syvästi pyytää anteeksi Hanoi Rocksin jäseniltä, etenkin Andy McCoylta. Haluan että ne miehet (myös Razzle) tietävät että rakastan niitä yhä edelleen, vaikka tässä tulevassa merkinnässä saatankin antaa Andystä vähän huonomman kuvan. Andy, rakastan sinua ja mikään ei muuta sitä koskaan. Anteeksi.

Mutta nyt minun on aivan pakko purkautua ja kertoa koko maailmalle kuinka syvästi vihaan Hanoi Rocks-faneja. Tiedättekö, oi te ylpeät Hanoi-fanit, te olette jotain niin sanoin kuvaamattoman kusipäisiä idiootteja että toisia saa hakea. Ai miksi? Syy ei suinkaan ole bändissä, koska bändihän on aivan loistava ja kyllä, saatte olla ylpeitä että olette löytäneet niin hienon bändin fanitettavaksenne. Syy on siinä että te ette jumalauta voi tajuta sitä tosiseikkaa että se bändi on kuollut ja kuopattu. Hanoi Rocksin hautajaisia vietettiin keväällä 2009 ja se bändi lähti kunnialla kohti viimeisintä leposijaansa. Nyt te, jotka kutsutte itseänne faneiksi, hypitte sen haudan päällä likaisissa converseissanne ja kaadatte siinä sivussa hautakiven. Ette anna Hanoin levätä rauhassa, koska aina kun joku huutaa väärän bändin keikalla "Soittakaa Taxi Driver" niin se bändi kääntyy haudassaan.
Hyvät ihmiset, Michael Monroe on sekä mies että bändi. Mutta se bändi EI OLE Hanoi Rocks. Se bändi on "Michael Monroe". Siinä bändissä ei soita Andy McCoy. Siinä bändissä ei soita Nasty Suicide. Siinä bändissä ei soita Gyb Casino tai Razzle (RIP). Siinä bändissä soittaa kyllä kaksi Hanoi Rocksin alkuperäisjäsentä, Michael ja Sami Yaffa. Mutta siinä bändissä soittaa myös kaksi New York Dollsin jäsentä, mutta bändi ei kuitenkaan ole New York Dolls. Tässä bändissä soittaa Michael Monroe, Sami Yaffa, Karl Rockfist, Dregen ja Steve Conte ja he tekevät tästä bändistä MICHAEL MONROEN. Ymmärtäkää se. Hanoi Rocks ei ole Michael Monroe eikä Michael Monroe ole Hanoi Rocks. Melkein jo odotan sitä päivää kun tällä bändillä on tarpeeksi omia biisejä, jottei heidän tarvitsisi enää soittaa Hanoi Rocksin kipaleita. Jos se päivä joskus tulee, olen iloinen.

Lisäksi haluan nostaa erityisesti esille ne keski-ikäiset miehet ja naiset, jotka tulevat joka helvetin keikan alussa selittämään eturivin ihmisille kuinka näkivät Hanoi Rocksin jo 1980-luvulla. Ketään ei kiinnosta. Eturivi ei tullut katsomaan Hanoi Rocksia tai jos tuli niin voi, väärä vuosi ja väärä bändi. Eturivi tuli katsomaan Michael Monroe-bändiä. Hauskinta on ehkä kuitenkin se että juuri nämä keski-ikäiset idiootit, jotka pätevät keikan alussa, tunnistavat vain ja ainoastaan Taxi Driverin noista biiseistä. Jos sitä biisiä ei suosiolla kuulla ennen encorea, sitä aletaan pyytämään kännisesti karjuen jonkun korvaan. Ei hyvä.

Mutta mikä nyt varsinaisesti sai vihani pintaan tänä päivänä, on Tuomas Tähden kirjoittama tekstin pätkä Naantalin keikasta. Käykääpäs tässä välissä lukemassa:
Michael Monroe Naantalissa 9.9.2011.
Ensinäkin teksti on kaikin puolin hyvin tylsää luettavaa ja minulle tuli heti sellainen olo että "jee, olen lukenut tämmöisen tekstin noin tuhat ja sata kertaa aikaisemminkin. Ja aina olen vittuuntunut." Mikä varsinaisesti pisti suonen sykkimään ohimolle, oli se kuinka halventavasti Tuomas Tähti kirjoittaa merkinnässään Steve Contesta ja Dregenistä. Mies kutsuu heitä seinäruusuiksi ja vertaa siinä ohessa Andy McCoyhin. Kaikella kunnioituksella Andya kohtaan, mutta jos tuon kolmikon nykypäivänä laittaisi samalle lavalle, Andy jäisi seinäruusuksi. Dregen on ylienerginen ja aloittaa leikkimielisen valtataiston Michaelin kanssa heti keikan alussa; kumpi vetää enemmän huomiota puoleensa. Steve Conte taas ei ehkä ole niin energinen, mutta huomioi faninsa yhtä kaikki. On yleisön kanssa, liikkuu lavalla ja käy tervehtimässä kaikkia yleisöstä eikä vaan seiso mikkinsä takana. Entä mitä Andy tekee lavalla? Se seisoo mikkiständin edessä ja liikkuu korkeintaan edestakaisin. Nykypäivänä. Puhutaan siis 2000-luvun Andystä. Jos Andy hiippailee toiselle puolelle lavaa niin vain moikkaamaan toisia bändin jäseniä, ei suinkaan yleisöä. Ja sitten Steveä ja Dregeniä kutsutaan seinäruusuiksi? Ainoa asia minkä takia Andy voittaa tämän seinäruusukilvan on se, että se mies on suomalainen. Siksi nämä ihanat suomalaiset Hanoi-fanit ovat sen puolella.

Että haistakaa vittu te, jotka kutsutte itseänne Hanoi Rocks-faneiksi! Jos tunnistit itsesi tästä merkinnästä niin mene ja katso peiliin. Lopettakaa sen Taxi Driverin pyytäminen ja antakaa Hanoin levätä rauhassa.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Part 7/7 ja hyvää yötä maailma

Nyt se on sitten virallisesti lusittu se festarikesä. Kirjoitan ehkä jonkinlaisen yleiskoosteen siitä tässä jossain vaiheessa kunhan Willuni kotiutuu ja pääsemme puimaan kaikki säälittävän typerät, mahdollisesti jopa hävettävät jutut. Kerron niistä sitten jos kehtaan, mutta en nyt vielä. Nyt kerron tulkintani näistä viimeisistä.. kolmesta päivästä.

4.8.2011, Pelle Miljoona Oy Circuksessa
Ei oikeastaan mikään festaritapahtuma, mutta menköön nyt tähän samaan kastiin. Matkasin siis Helsinkiin, jossa Willuni majaili ja painelimme illalla katsomaan Pelle Miljoonaa, joka soitti Andyn mukaan "viimeistä keikkaa". Ihmeellistä kyllä, muistan Andyn puhuneen jostain vastaavasta myös Kotkassa.. Hmm..?
No mutta! Tämä keikka meni omalta osaltani vähän kehnommin, koska flunssa alkoi iskeä. Oli kurkku palasina, nenä yritti valua perseeseeni ja muutenkin vähän tööt-olo. Tämän takia emme juosseet eturiviin vaan jäätiin sinne kauemmas istuskelemaan. Aika hämärää. Katottiin kuinka jotkut punkkaripennut ryntäs sinne ja oltii et "voi noita nuoria! kuinka ne jaksaakaan istuu lavan ees koko illan! mehän ei moista harrasteta koskaan!"
Mitäs.. Eka siel soitti joku bändi, jonka nimee en muista. Sitten siellä soitti Kakkahätä-77, mikä oikeastaan.. Soitti ihan menevää punkia. Jos oisin vähän enemmän punkkari ni saattasin ehkä kuunnella sitä. Mut koska oon vähän enemmän rokkari ni en sit jaksa.
Ja sitten nousivat Pellet lavalle ja oltii raahauduttu sinne melkein eturivii. Willu oli eturivis ja mä sen takana tappelemassa jonkun känniääliön kanssa. Nähtii myös yks stadilain kaveri siel ja sit, laitan nousevan flunssan piikkiin, eksyttii siitä ja talsittii kotii. Ehkä paremmal ajal sit nähää sitäki (sori Jackman :D).
No Pelle soitti, kuten aina, loistavan keikan. Lähettii heti keikan jälkee tosiaa veke.. ja siin samal ku käveltii Kaisaniemee ni pöllittii siit matkan varrelt Willulle kyseisen tapahtuman juliste. Myöhemmin pöllittii mulle sit viel toinen juliste, joten ihan jees.

5.7.2011, Porispere
Kirjotin vahingos poronperse, kiitos Willun. No mutta! Seuraavana aamuna oltiin ekan kerran koko kesän aikana ni liikkeellä just siihe aikaa ku oltii suunniteltu! Voitteko kuvitella? Herättiin yheksältä ja suunnitelmien mukaa lähettäis kymmenelt ajaa.. ja me lähtii kymmenelt ajaa! Pieni ihme sinänsä.
Noh Poriin ajeltiin sitten koolmisen tuntia. Sitten löydettii viel hotellille, saatii lunastettuu huone ja osattii viel ajaa auto oikeesee parkkiiki! Vau! No sit öristii siel huonees vähän aikaa ja lähtii sit seikkailee kohti Kirjurinluotoa. Kun päästiin sinne porteille ni johan siel oli kakrui että silmiä särki, mutta eipä mitään.
Joku.. tunti ehkä ehittii jonottaa ja sit ovet aukes ja juostiin lavan eteen. Ja taas kerran eturiviin. Mitäs.. Joku siin soitti ennen Makkosia. Kuka? Öö.. Ah jotaa randomei mut pitää nostaa ylös LAPKO. Ei vittu ne sen laulajan shortsit! Pakko laittaa tähän kuva niistä, koska ne on pornoimmat shortsit ehkä ikinä! Oisitte pojat ja tytöt nähny ne liikkees. Kamalaa.
Noh en muista muita bändei mitkä ois soittanu enne Makkosia. Mennään siis suoraan Makkosiin. Ööää.. No Trick of the Wristhän sen alotti kuten joka kerta. Steve kyttäs meit koko ajan ja Willun mukaa iski meille silmääki. Mä vaa en huomannu ku en kehdannu enää kyylää sitä niin tiiviisti. Jotenki kuus aikasempaa kyyläyskeikkaa alkaa.. jo tuntuu omal tunnol. Steve-parka näkee painajaisii meist.
Makke sit kävi moikkaas meit (luojan kiitos) ja äijät veti taas kaikin puolin loistavan keikan. Nassen vika keikka tällä erää. Dregen palaa nyt sit taas kehiin ja se pikkuherra me nähdäänkin seuraavaksi sitten kai.. Naantalissa. Jeejee!
No Makkosten jälkeen oli sitten vähän taukoa, jonka aikana kuvittelin kuolevani flunssan kouriin. Varmaa kuumekin oli nousemassa ja sitten vielä se joku Disco.. joku exblaablaa tuli lavalle. Sinänsä niil oli ihan menevää musaa mut se bändi oli ulkoisesti niin ruma että hui. En tykännyt, voin sen sanoa. Enkä ees pyydä anteeks sitä keltää.
No mutta! Problems oli soittanu täs välis siel jossaa pikkulavalla ja nyt sitten Tumppi pääsi Pellen riveissä isollekin lavalle. Vihoviimeinen keikka Oy:ltä nyt sitten tämä. Andykin taisi olla (yllättäen) sitä mieltä ellen ihan väärin muista. Joo-o, kyllä se taisi jotain vikasta keikasta mainita.
Noh tää keikka oli selkeästi Pellen paras näistä mitä me ehdittiin kesän aikana nähdä. Kai sitä aina satsataan siihen viimeiseen keikkaan kaikista eniten vaikka kyllä muutkin keikat oli loistavia. Kiitos Pelle Miljoona Oy.

Seuraavana päivänä pyörähdettiin vielä Porisperessä, koska meillä oli se kahden päivän protestilippu. Ei kuitenkaan jaksettu jäädä sinne koska siel ei ollu meille enää mitään nähtävää eikä meitä kai ole luotu hengailemaan festareilla. Lähdettiin siis veke ja tulin vielä illalla junalla sitten himaan. Muuten! Eikö olekin hauskaa että juna Helsingistä Kouvolaan maksaa 10 euroa vähemmän kuin taksi Kouvolasta Oravalaan? Minusta ainakin.

tiistai 2. elokuuta 2011

Part 5-6/7 and the fire still burns!



Noniin nyt on se kaikist friikeistä viikonlopuista friikein viikonloppu takana ja enää on jäljellä kevyt laskeutuminen.. ja sitten kuukauden keikkatauko. Nyt paneutukaamme kuitenkin tähän kaikista friikeimpään viikonloppuun, oikeastaan pidennettyyn viikonloppuun.

Ainiin. Pitää kertoa! Meiksi hankki nenäkorun takas ja olen myös virallinen mähmähuuli (lue= koru sielläkin).

27.7.2011, Down by the Laituri I
Matkasin Turkuun tuhatta ja sataa. Olin paikalla joskus vähän yli neljä, heitin kamat The Willu Houseen ja sitten paineltiin laiturille hengailemaan.. Ja eikös Turun Sanomien toimittajat saatana iskeny heti ku perseemme siihen "jonoon" iskettiin. Tulivat kyselemään kaikkea Pelle Miljoonasta ja sen biiseistä ja lavaesiintymisestä.. ja päädyttiin siten Turun Sanomien ekalle sivulle. Sellanen puolen sivun kokoinen kuva meistä.. keikalla.. kamalaa. Hyi.
Noh mutta hauskaahan sekin oli. Keikat kuitenkin alkoivat Problemsin noustessa lavalle ja Tumppi porukoineen heitti mahtavan shown. Ihan tajuton meno ja vaikken voi vielä täysin sanoa että Problemsia kuuntelisin, koska en levyä omista, niin onnekseni tajusin että osasin useamman kuin yhden biisin sanat! Jee!
Sitten lavalle nousi Pelle Miljoona Oy. Tumppi siis pääsi riehumaan toistekin lavalle heti siihen perään! Hienosti veti vaikka varmasti oli kuuma ku kuolemassa. Eturivissä ainakin oli.
Ööö.. Pelle veti pääasiassa biisejä, jotka löytyi Moottoritieltä ja lisäksi mm. Gabrielin ja ah, mikä show! Nyt häpeän itseäni kun alan vasta tässä vaiheessa valaistumaan siihen kuinka hieno bändi Pelle onkaan. Kyllä, alunalkaen menin helmikuussa katsomaan tätä vain ja ainoastaan Andyn ja Samin takia mutta nyt voin sanoa jo että menen ihan koko bändin takia. Uskomatonta. Häpeän silti itseäni, mutta se nyt alkaa olla normy fiilis.
Ah, pitää sanoa että Andy oli (as always) ihan pihalla. Se ei tienny missä biisis mennää tai mikä biisi alkaa.. Mut hyvin se veti kaikest huolimatta. Se kun kävi itse virittämässä kitaransa ennen keikkaa ni se veti siin kunnon soolon ("kattokaa mua ku soitan skittaa!!"), mikä oli hauskaa ja hyvin odotettavaa Andyltä.
Dooowwwn ykkönen loppui sitten aika lyhyeen koska ei jaksettu mitään paskaa jäädä Problemsin ja Pellen jälkeen kuuntelemaan. Paineltiin kotiin syömää.. nyt en syöny patonkia vaa jotaa kiisselii koska huulikoru huus hoosiannaa. Sit riekuttii yöhön saakka ja nukahettii sit kai ehkä joskus.

28.7.2011, Down by the Laituri II
Ah, uusi päivä ja uudet kujeet! Tänään juostiin pitkin Turkua ja etsittiin Turun Sanomia, koska meidän pärstät tosiaan oli siellä. Sitten kun oltiin vaivalla etsimämme lehdet löydetty, paineltiin Willun lähikauppaan ruokaostoksille ja siinähän oli lisää niitä lehtiä. Ihan turhaa juostii ympäri Turkua.
Noh meinattii kuolla kuvalle ja tekstille.. Taidan laittaa sen kuvan sitten tähän merkintään niin te kaikki näätte kuinka idiootteja ollaan.
Noh kuitenkin! Illalla sitten suunnattiin kulkumme takaisin sinne johkuu rantaa koska WASP soittaisi tänään samaisessa teltassa, missä tehtiin kuolemaa edellisenä päivänä.
Waspia ennen soitti kuitenkin.. Stamyksina. Yllättäen. Oon nähny sen nyt kolme kertaa tän kesän aikana.. ja aina eturivistä. Pelottavaa.
Noh ei Stamyksinasta sen enempää, WASP nousi lavalle vissii puol tuntii aikataulusta myöhässä mutta voi Blackie! Blackie ansaitsee ihkutussydämen. Blackie. Loistava show taas kerran! Koko bändi oli mielettömässä vedossa ja isot pointsit Blackielle siitä että mies veti koko keikan jossain nahkan tyyppises asus. Tai perus paita ja farkut mut sen käsis oli jotkut.. tekonahkajutut. Ja varmasti oli ihan vietävän kuuma.
Nooh.. Waspit soitti kaikki parhaat biisit The Idolia myöten. Halvaushan siinä meinasi tulla ja nyt vituttaa kun jäi Waspin Suomen keikkoja väliin vino pino. Tosin Helsingin keikan aikana oltii jo Turus ja Kuopion keikan aikaan Kotkassa ja sit oltiiki jo Oulus, joten ehkä tämä nyt anteeksiannetaan..
Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Yöllä ajettiin Waspin jälkeen vielä Kouvolaan nukkumaan, koska aamupäivällä lähtiin sitten Kotkaan ja ajateltiin että parempi nukkua Kouvolassa kuin Turussa niin ei tarvi herätä niin tuskasen aikasee. Jatkosta tulisi kuitenkin mitä zombein olo..

29.7.2011, Kotkan meripäivät
Meripäiville päästiin sitten joskus kolmen aikoihin. Ei tarvinut istua kuin tunti, pari siinä ovien edessä ja sitten marssien tahdissa lavan eteen. Oikeesti MARSSIEN. Kukaan ei juossut, mutta kaikki kyllä pikakävelivät..
Meripäivien teltassa ei luojan kiitos ollut niin kuuma kuin DbtL:n teltassa. Täällä pystyi sentään hengittämään, mikä olikin mitä loistavin asia koska lavan edessä kökötettiinkin sitten 10 tuntia.
Ensimmäisenä taisi soittaa Kotiteollisuus, joka oli sinänsä aika hyvä bändi verrattuna edellisfestareiden Stam1naan. Niillä oli ihan jees meininki.. ja välispiikit oli hauskoja. "Hei! Musta tuntuu et mul on mahdollisuus saada tänään persettä.. mieheltä. Sitä mä en ookkaa viel saanu. Paitsi Hongistolta mut se on verrattavissa hylkeesee. Eläinseksiä."
Kotiteollisuuden jälkeen.. Taisi soittaa Pelle Miljoona. Joo niin teki! Andy oli tänään kovemmassa vireessä kuin eilen eikä yhtään niin sekaisin. Taisi olla suurimman osan ajasta ihan selvillä biiseistäkin.. no välispiikit meni nyt miten meni, mutta voi Andy. Twisted Sister muuten blogissaan kehui Pelle Miljoonaa. Eiväthän ne mitään sanoituksista tajunneet mutta jotain kuitenkin kehuivat. Hyvä meininki ja sillee. Saivat yleisön pähkinöiksi.
No sitten lavalle nousi Hardcore Superstar ja ensitöikseni totesin ettei se laulaja ollut enää niin cool kuin silloin muutama vuosi sitten kun sillä ei vielä ollut pitkää lettiä. Nyt se oli aika blaah.. Perushevarirokkari. Noh mutta pointsit kotiin Hardcorelle siitä että miehet ottivat kaksi fania lavalle! Itse olisin vastaavanlaisessa tilanteessa lähinnä tappanut itseni mutta nämä fanitkin hoitivat hommansa kunnolla kotiin. Onneksi en ole Hardcore-fani. Saattaisin kuolla.
JA SITTEN. Lavalle nousi.. TWISTED FUCKIN SISTERRR! Ja päät räjähti. Eturivistä oli niin parhautta tuijottaa jotain niin älyttömän hienoa bändiä. Kuten aina, eturivi on paras paikka. Oulussa ei onnistuttu ihan eturiviin saakka, mutta melkein.
Eeh.. Parhaat hetket on ehdottomasti Burn in Hell, We're not gonna take it jaaaa.. Se kun Jay Jay haukkui Idolsia. Ah, parhautta. Dee haukkui silloin Ideaparkissakin Idolsia. Eivät tosin tälläkertaa tainneet tietää että samoilla festareilla soitti noita Idols-ihmeitä. Tai sitten tiesivät.
Öää.. Burn in Hellin alun otin videolle, mutta sitäkään tuskin saatte nähdä ellette facebookista kurki koska en ole saanut aikaiseksi ladata sitäkään youtubeen.
Aiiiivan tuhottoman loistava keikka kuitenkin! Kuten arvata saattaa. AJ heitti mulle rumpukapulansa, terveisin materialisti.

No Twistedin jälkeen tuli sitten vielä ns. "rauhoittelubändi", jona tänä iltana toimi.. kukapa muukaan kuin Michael Monroe. Siinäpä rauhoittelubändi jos mikä, eikö? No ne äijät aloitti yhden aikaa soittamisen ja lopettivat joskus vähän yli kaksi. Aeevan ihanan keikan heittivät, joskin musta tuntui (ja tuntuu edelleen) että Makke vältteli meitä. xD Se kun juoksi järkkärialueella niin se tuntui jotenkin skippaavan aina meidät siitä. Tai sit oon vaan vainoharhanen.

Mitäs sitten tapahtuikaan? Ainiin! Posotettiin Kotkasta Kouvolaan ja meidän mökille aamuyöuinnille. Kello oli silloin jonku neljä. Äiti ja Hanski oli mökil nukkuus. Minä sit ihanana tyttärenä iskin töötin pohjaa ku päästii pihaa. Ne muuten heräs.
Noh uinnin jälkee lähtii sit ajamaa.. Kohti Oulua. Oli muuten huisia! Jouduttii nukkuu jossain.. jossain vaihees. Meil oli taas Joensuusta tuttu peti siellä takakontissa. Toimi tällä kertaa muuten paremmin ku viimeks, koska tajuttii kaataa myös etupenkit.
Sitten seottiin totaalisesti ku löydettii matkanvarrelt kyltti, jossa luki "OULU 78". Siitä piti ottaa posetus.

Noh missattii Antti Tuisku ja Cheek! Kamala pettymys. x_X Oltii joskus kolmen aikaa Oulussa. Siel on muuten ihan paska ajaa autolla. Ei parkkipaikkoi missää ja joka toinen tie on ykssuuntanen ja sit viel hullut oululaiset juoksee väkisin alle. No ei se mitää, kukaa ei kuollu. (Damn....).
Oltii ekat Makkosfanit siel lavan eessä ja kiroan sitä, kuka päätti nää esiintyjäjutut eri lavoil. Kuka laittaa esim. Makkosen samalle lavalle Tuiskun, Cheekin ja Anna Puun kanssa? Ja sit Twisted Sisterin eri lavalle? Mustach ois voinu olla samal laval Makkosten ja Twistedin kans. Ois ollu überhienoa.

Mutta noh! Ennen Mustachia alko sataa vettä ja pelättii jo taas trombia, mut onneks se oli sit vaa vesikuuro. Mä sekosin Mustachin aikana ja moshasin vaa koko keikan. En ees tienny siit bändist mitää, mut hyvin vetivät! Ihania pappoja. Pitää ottaa selvää tästäkin bändistä.
Karli kävi kattoos kans Mustachia ja toivon sydämestäni et se näki kuinka riehuttii eturivis. Sais ainaki sen uskomuksen et me kuunneltais jotaa muutaki ku vaa niitä. Ja toivon myös et Makke näki meidät Twistedin aikana.
No mutta sitten tuli Makkosten aika! Sami huomas meidät sielt bäkkärilt ennen keikkaa ja se tuijotti hetken ja lähti sit jotenki epäuskosena veke siitä.
No keikka alko Trick of the Wristillä jaaa.. Ainiin! Ne veti Kotkassa ja.. kai jo Ilosaaressakin ehkä.. Superpowered Superflyin mikä oli ehkä ihanin yllätys ikinä! Luulin et ne ei koskaa soittais sitä. Gaah. Loistava keikka ja tällä kertaa Makke huomioi meidät taas.. ja ainakin mun mielest myös Steve. Se kävi siin alhaal semmosil kajareil (lol pitää selvittää näit termei itellee) juoksentelees. Tai sit vaa taas kuvittelen.

Noh, Makkosten jälkeen juostiin tuhatta ja sataa päälavan eteen koska Twisted Sister oli just alottanu keikkansa siel! Yks biisi missattii mut päästii mukaa heti Kids are backin aikana.
Sen keikan aikana hilauduttiin sielt jostaa keskivaiheilt sinne vasemman reunan tokaa rivii. Pientä hipsimistä.. ja taas innostuin moshaamaan pääni irti koska ei ollu eturivin paikkaa. Ei muuten ollu tungost ku moshas ja riehu! Haha..
Noh jälleen Jay Jay innostu haukkuu Idolsia.. Ja kai se tiesi että Qstockis soitti kolme Suomen Idolsista tullutta pälliä, koska se vähän epävarmana kyseli Deeltä siihen suuntaan.
Öäää.. I wanna rock! SE BIISI. TÄMÄ KEIKKA. SE BIISI!! Siis ei jumanvittu. Nyt suoraan lainaus Twistedin sivuilta:

"I Wanna Rock treated me to a visual I won't soon forget--thousands of fists being thrown into the air. Dee first had the crowd scream "ROCK!" with one fist.... then two fists... "okay...now one leg...your right fist...and ..." well, maybe not, although Twisted Twister sounds like a lot of fun. When Dee asked the crowd to pump their fists in the air, yell "ROCK!" and jump--I swear to you, I could feel the earth shake."

Tuo kertoo ehkä kaiken!!

Moshasin tosiaan pääni irti ja sitten pääni räjähti Oulun taivaalle yhdessä Willun pään kanssa. Tämä loistava. Ihan mieletöntä. Jos Oulu ei ois niin paska kaunpunki, voisin lähteä Qstockiin uudestaankin. Ehkä lähdenkin. Ensi vuonna siel on varmaa ihan vitun kovia bändejä taas. Ainakin se kaksi kappaletta.

Noh, sitten ajettiin zombeina takasin! Nukuttiin autossa taas joku ehkä kolme tuntia ja jatkettiin matkaa. Hylkäsin Willun Jyväskylään ja ajoin zombina kotiin. Meinasin muutaman kerran nukahtaa rattiin, joten torkuin levähdyspaikal vartin ja sit jaksoinki kotiin. Hammersmith Palaisin voimin.

Kiitos rakkaalle Willulleni tästä tripistä! Anteeksipyyntö Makkosille ja Twistedille kiitos Idolsin pilkkaamisesta ja päiden räjäyttämisestä.

Roxx Decker kiittää ja kuittaa. Ylihuomenna Helsinkiin Pelleilemään ja sieltä Poriin.. Ja sitten pyydetään taas anteeksi Makkosilta.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Part 4/7 and I'm still loving you

Pitäisi muistaa/jaksaa/kyetä kirjoittelemaan näistä tapahtumista aina heti tapahtuneen jälkeen eikä odottaa montaa viikkoa. Sitä on vaan saakelin vaikeaa kirjoittaa mitään kun on keikkahurmiossa ja osaa hokea vain sanoja "jumalllauta" tai "tapan itseni". Nyt on kuitenkin pakko kyetä kirjoittamaan kolmesta viimeisestä, koska tänään alkaa neljän keikan kovaakin kovempi rutistus. Palatkaamme nyt siis aluksi ajassa takaisin päin Ilosaarirockiin..

16.7.2011, Ilosaarirock
Willu saapui tuossa edellisenä iltana meille ja palloiltiin siinä aikamme.. Ja todettiin että vittu Makkoset soittaa jo kahdelta päivällä, joten meidän on pakko ehtiä Joensuuhun ajoissa. Mitä teemme? Pakkaamme kamat autoon ja lähdemme yötä vasten ajamaan. Ihan hyvin se menikin, kiitos Hammersmith Palaisin. Jossain vaiheessa me kuitenkin sitten päätettiin että käydään muutamaksi tunniksi nukkumaan. Olimme kaataneet takapenkit autostamme ja roudanneet patjoja sinne vinon pinon. Siellä sitten koisailimme sen 3½ tuntia, joskin ainoa ongelma oli se ettei jalkoja saatu suoraksi ja aamulla ainakin allekirjoittaneen jalat olivat ihan pirun kipeät.
Noh sitten kuitenkin Batterya naamaan ja matka jatkuu. Jouduttiin ajamaan varmaan parikyt kilsaa ennen ku tuli vastaan ensimmäinen bensa-asema, josta sai kahvia.
Noh Ilosaaressa sitten seisoskeltiin aikamme siinä jonossa ja joku paskamainen ylen toimittaja tuli kyselemään meiltä jotain Sielun Veljistä, josta emme rehellisesti sanottuna tiedä paskaakaan. No yritettiin siinä kertoa sille ystävällisesti että se kysyy vääriltä ihmisiltä, mutta ei se tajunnut. En edes tajua miksi se tuli meitä kiusaamaan; meillä oli hatut täynnä makkospinssejä, paita tuki Makkosia ja laukut vielä Makkosia. Miksei voisi kysyä Sielun Veljistä jotain niiltä, jotka näyttävät siltä että asiasta jotain tietäisivät..?
No joka tapauksessa sitten ovet aukesivat ja juostiin tuhatta ja sataa sinne lavan eteen.. Ja oltiin taas melkein ainoat siellä. Koskahan sitä oppii ettei festareilla tarvi juosta samalla tavalla kuin Tavastian keikoilla..? Ei varmaan koskaan kun ottaa huomioon Miljoonarockin järjestelyt, mutta se nyt on asia erikseen. Siitä kohta lisää.
Mitäs? Itse keikka oli loistava, joskin ei yhtä loistava kuten aikaisemmat. Tällä keikalla Dregen kuitenkin pomppasi lavalta kokonaan alas ja kävi morjestamassa meitä. Yrittipä miesparka hukuttautua vesitynnyriinkin ohimennessään. Ei onnistunut. Keikalla koko yleisö oli ihan jäässä ja se oli hirveetä. Kukaan ei tunkenut mistään suunnasta eikä kukaan myöskään huutanut. Joku känniläinen siellä selitti meistä kavereilleen kuinka me ollaa tosi Makkos-faneja. Se oli hauskaa vaikken tajua miksi kaikki känniääliöt aina tuppaa meidän seuraan..
No sitten keikan jälkeen mietittiin että mitä tehdään ja todettiin että Hammersmithin ja Batteryn voimalla painettiin kotiin sieltä. Ihan vaan koska väsytti ihan helvetisti, sää ei ollut kovin antoisa ja.. No ei ollut enää mitään nähtävää. Kotiin siis.

22.7.2011, Saimaa Open Air
Ilosaaren jälkeen pyörähti melkein viikko ilman mitään actionia ja sitten olikin aika alkaa sanoa hyvästit Scorpionsille. Koska Willu pääsi töistä vasta julman myöhään, minä painelin omineni Imatralle etukäteen.. Vain päästäkseni jonottamaan kolmen venäläisen kanssa nelisen tuntia. Se oli ihan venkaa sinänsä. Vain yksi niistä puhui englantia ja oli hauskaa puhua tyypin kanssa, josta tietää että sillä on huonompi enkku ku mulla. Jännää. En kai koskaa oo puhunu sellasen tyypin kans.
Noh Willu saapui kuitenkin ennen ovien aukaisua ja taaaaas painettiin tuhatta ja sataa lavan eteen.. jälleen ihan turhaan. Eturivi alkoi täyttyä sitten vasta myöhemmin, mutta ainakin me oltiin paikkamme lavan oikealta reunalta saatu.
Scorpionsia ennen soitti Uniklubi, joka on oikeesti täyttä paskaa. Sitten viereisellä minilavalla soitti öö.. CMX, josta en muista mitään koska meinasin nukahtaa. Sitten tässä päälavalla soitti Stratovarius, mikä oli oikeestaan aluksi aika jees. Sitten alko kyllästyttämään koska niiden biisit oli kaikki samanlaisia. Sitten viereisellä lavalla soitti vielä Egotrippi, joka on lässynläätä. Ja SITTEN..
Sitten alkoi jytisemään ja Scorpions nousi lavalle. Aloitusbiisinä taisi toimia uusimman levyn sting of the tail. Kuultiin muutenkin paljon vikan levyn tuotantoa ja sitten tottakai näitä ihania klassikoita. Positiivinen yllätys ainakin itselleni oli Wind of Change, jota miekkoset eivät ole tainneet aikaisemmilla keikoilla soittaakaan. Ainakaan niillä, missä mä olen ollut.
Paljon hyvää ettei sitten jotain pahaakin; Matthias Jabs kaatui lavalla aika pahan näköisesti ja ilmeisesti miestä sattui oikein kunnolla. Se ei itse päässyt lavalta ylös ja Rudy oli ensimmäinen joka sen luo juoksi. Sitten tuli joku roudarimies ja auttoi kitaran pois siltä ja sitten miehen ylös. Loppubiisin Matthias oli jossain toipumassa, mutta kyllä se sitten vielä palasi soittamaan loput biisit. Ei vaan oikein enää hymyillyt ja selkeesti teki kipeää. :/ Voi Mathia.
Noh iloisempiin asioihin; Klaus Meine tuli, kuten silloin 2009:kin, ja pyysi meiltä sen meidän upean Scorpions-bannerin lavalle. No annettiinhan me se.. Ja Klaus paineli kunniakierroksen catwalkia pitkin ja esitteli sitä kaikille. Ja tällä kertaa ON kuvia ja ON videota todisteena. Tai kuvista en tiedä. Videota ainakin.
Tältä keikalta jäi käteen Pawelin pleku.. Ja Klausin rumpukapula. Rumpukapulan heitti James meille. Ilmeisesti koska sen mielestä oli niin hienoa että meillä oli se lakana. Ennen ku se heitti mulle ja Willulle ne kapulat ni se pussas niitä. Taidan kuolla jo muistosta. Kinuttiin se lakana takaisin keikan jälkeen ja hyvä että kinuttiin, koska..

23.7.2011, Miljoonarock
Sitten vielä viimeinen stoori tällä erää ja pääsen pakkailemaan tämän viikon trippiä varten. Eli Saimaalta painettiin sitten kotiin nukkumaan ja aamulla Willu, Siiri ja Hanski lähtivät kohti Tuuria. Minä ja äiti tultiin toisella autolla perässä, koska piti käydä mummon hautajaisissa. Kuulostanpa epäkunnioittavalta.. Siis saatoimme mummon viimeiselle matkalleen ja lähdimme sen jälkeen sanomaan hyvästit vielä toisille suurmiehille.
Matka taittui porukkaa ohitellen ja tiekameroiden kohdalla hidastaen. Loppupäästä alkoi vähän vettä ropisemaan mutta ajateltiin että ehkä se loppuu ennen kuin päästään Tuuriin. Loppuihan se.. hetkeksi.
Tuurissa juoksin jonottamaan Siirin ja Willun luo ja päätin että hankin itselleni sadeviitan jostain. Koska ovet olivat toistaiseksi auki festarialueelle (paikka tyhjennettiin kyllä ennen varsinaista show timea) niin menin sitten sieltä hakemaan sadeviitan. Siiri vaan sattui ohjaamaan minut väärään suuntaan ja lähdin vasemmalle kun olisi pitänyt lähteä oikealle. Sitten tuli ensimmäinen kaatosade ja kastuin iiihaaaan läpimäräksi. Meikit levis pitkin naamaa ja viimeisetkin tupeerauksen rippeet valuivat maanrajaan. Noh, ei se mitään. Sain sadeviittani..
Ennen ovien aukaisua jotkut tyypit tulivat haastattelemaan meitä, koska meillä oli jälleen lakanamme mukana. He kyselivät jotain Scorpionsin lempibiisejä ja sitä että kuinka monta kertaa ollaa nähty ne ja montako tuntia ollaa jonotettu.. Kieroja ihmisiä. Tiesivät varmasti ihan hyvin ettei jonotuksesta olisi mitään hyötyä.
Kun ovet vihdoin avattiin, rynnättiin taas turvatarkastuksen läpi.. Vain päätyäksemme uudestaan jonottamaan miljoonan kilsan päähän lavasta. Siihen oli vedetty sellainen eristysnauha, jonka taakse porukkaa sitten kasattiin. Kun porukkaa oli tarpeeksi, nauha katkaistiin ja kaikki juoksivat. Osa kaatui ja varmaan runnoutui ja vitutuskäyrä nousi aika hienosti.
Eturiviin kuitenkin päästiin kiitos Siirin ja saatiin lakana esille. Sitten alkoikin tapahtua. Flinchin noustua lavalle, se ehti soittaa ehkä pari biisiä kun iski valtava trombi. Vähän niinku Sonispheressä viime vuonna. Lavan edus tyhjennettiin ja jouduttiin taas kilpailemaan eturivistä. Onneksi sade ja myrsky lakkasi taas varmaan 10 minuutin kuluessa ja päästiin ryntäämään edemmäs.. ja lavan eteen.
Myrskyssä muutakin positiivista; Flinch ei palannut stagelle eikä Negativekaan voinut soittaa kuin vartin verran, koska Scorpionsilla oli kiire.
Myrskyssä kännykkäni meni paskaksi, mutta se ei haitannut koska SCORPIONS nousi seuraavaksi lavalle. Taas ryminällä ja ensitöikseen kun Rudolf (olimme hänen puolellaan lavaa) juoksi lavalle niin hän osoitti meitä ja nauroi. Taisi tunnistaa meidän lakanamme! James Kottakin rumpusoolot olivat aivan mahtavia sekä täällä että Saimaalla. Saimaalla vaan oli pidempi soolo, mutta veikkaan että soolon lyhentyminen johtuu aika pitkälti tuosta myrskystä. Setti taisi muutenkin olla muutamaa biisiä lyhyempi Tuurissa..
Mutta siinähän se keikka sitten meni, kaikki muut paitsi Matthias tulivat nauramaan meille. Pawel tottakai koko ajan kun oli sillä puolen lavaa Rudyn kanssa. Klaus kävi moneen otteeseen.. ja jälleen Rock you like a hurricanen aikana tuli ja vei lakanamme. Nyt lopullisesti, koska keikan jälkeen Pawel nappasi sen mukaansa siitä rumpusetin edestä ja vei mukanaan. Linkitän videoita tuonne loppuun sitten. Järkkärit sanoivat että lakana lähti Saksaan.
Myrsky ja hurrikaanit ovat nyt sitten ohi. Kiitos Scorpions, I'm still loving you.

Kiitos Scorpions näistä viidestä hienosta keikasta, tulkaahan vielä toistekin! Ainiin.. Nähdään Saksassa! Toivon mukaan..
Linkkejä:
Scorpions - Rock you like a hurricane
Saimaa open airista Klaus ja meidän lakanamme.
Scorpions - Rock you like a hurricane
Miljoonarockista Klaus ja meidän lakanamme.
Kuvattiin myös itse koko lakanaepisodi Saimaalla, mutta se on vain facebookissa toistaiseksi. Jos saan sen joskus youtubeen niin muokkailen sitten tänne.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

MM summer fest 2011 so far

Heheheello peoplee! Mun piti kirjottaa jo viime viikolla tästä kesästä että mitä nyt on tähän mennessä tapahtunut ja mitä tosiaan on tapahtuva seuraavien.. neljän viikon aikana. Nyt alkuun kuitenkin pieni asiaan kuuluva viite merkintääni Hei, hei rakas Kakkanaama. Siellä puin jonkin verran sitä, kuka mahdollisesti tulee olemaan Michael Monroe bändin uusi kitaristi nyt kun Ginger jätti sen seuraavalle.. ja me, kuten monet muutkin, oltiin aika varmoja että kyseessä olisi Nasse vaan ei ollut! Ja nyt kun olen todistanut kolme keikkaa tämän uuden kitaristin ollessa riveissä.. On pakko todeta että uusi kitaristi ei olisi voinut olla parempi valinta!
Uutena kasvona näemme siis Dregenin, joka on vaikuttanut mm. Backyard Babiesissa ja on omien sanojensa mukaan ollut pienenä poikana uskomaton Hanoi Rocks-fani. Ei näissä taustoissa mitään sen suurempaa.. Mutta ai että sitä miestä lavalla! On aivan kuin Dregenin olisi kuulunut liittyä tähän bändiin joskus. Hän sopii porukkaan kuin nyrkki silmään! Ehkä joku suurempi voima (nimeltä Rock'n'Roll) suunnitteli että Ginger astuisi jossain vaiheessa takavasemmalle, jotta Dregen pääsisi kitaran varteen.
Loistava kokoonpano uudistui loistavaan kokoonpanoon, joten kaikki voittivat! Loistavaa etten sanoisi. Nyt kuitenkin kuluvan kuukauden kuluneisiin viikkoihin.

1.7.2011, Riihimäkirock
Tämä MM-rundimme tänä kesänä tulee kattamaan kaikki Makkosten festarikeikat Riihimäkirockista Porispereen. Riihimäeltä siis aloitimme ja.. alku olikin aika pitkälti kärsimystä kun ennen Makkosia lavalle nousi mm. Cheek ja Stamyksina. Juuri ennen Cheekiä olin ehtinyt sanoa että koskaan ei saa lavan edessä istua jos joku soittaa lavalla.. No jouduin syömään sanani koska en yksinkertaisesti kestänyt nousta siitä ylös tuijottamaan tätä.. showta. Sen sijaan istuskeltiin siinä lavan edessä ja hoettiin päissämme "Makkoset kohta.. Makkoset kohta.. Makkoset kohta.." ja luojan kiitos tämä farssi loppui aika pian. Tunnin sitä kesti. Ja sitten Maija Vilkkumaa nousi lavalle Cheekin jälkeen ja se oli oikeastaan todella iloinen yllätys. Pienenä sitä kuunteli Vilkkumaata jonkinasteisesti ja oli kiva huomata että vielä vuosien jälkeenkin (God, tunnen itteni vanhaks) osasi biisit ulkoa. Siinä kohdassa oli ihan hyvä meininki!
Stamyksinasta en sano mitään muuta kuin että kiitän koko sydämestäni heitä ja heidän ansiostaan viereemme noussutta bittiä. Ei olisi voinut osua parempaan saumaan! Kiitos siitä. Nähdään.. jossain toisilla festareilla vielä.
Sitten Makkoset nousivatkin lavalle ja vetivät ihan mielettömän shown! Kuten aina, mutta lava oli sen verran suurehko ettei mitään sen ihmeellisempää ehtinyt tunnin setin aikana tapahtumaan.

9.7.2011, Imatra Big Band
Riihimäen jälkeen tuli kauhea viikon pituinen tauko, mutta se enemmän kuin kannatti! Koska oltiin melkeinpä ainoita Makkosfaneja tällä puolella Suomea ja istuttiin siinä porttien edessä 4½ tuntia ennen kuin päästiin telttaan (joka oli K18). Siinä istuskellessamme alkoi kahvihammasta jossain vaiheessa kolottaa ja hoksattiin että siinä lähellä on joku kuppila. Käytiin siellä sitten ostamassa kahvit ja.. Ei helvetti oli halpaa kahvia! Ja ihan saatanan iso kahvi vieläpä. Istuttuamme siinä tarpeeksi kauan, järkkärisedät toivat meille vettä ihan vaan koska oltiin ainoat jotka jakso istua siinä koko päivän.. Ja ylipäätään ainoat, ketkä oli vaivautunut paikalle ennen ovien aukasua.
Ne päästi meidät käymään vessassakin festarialueella ennen ovien aukasua koska oltiin niin kivoja!
Mutta sitten ovet aukesivat ja juostiin sinne eturiviin, mikä sekin oli hyvin turhaa koska kukaan muu ei sitten juossut. Päästiin kepeesti kivalle paikalle sellaisen ihanaksi osoittuvan.. jättikajarin (gaz mun on pakko selvittää mikä noitten oikee nimi on..) viereen.
Ensin soitti joku random imatralaisbändi, josta en muista juuri mitään kummoisempaa. Paitsi soittivat Bon Jovin runawayn siinä melko alkuun, mikä kuulosti kamalalta kun oli todistanut Joveja vain muutamia viikkoja takaperin.
No mutta sitten Makkoset aloittivat tähän mennessä parhaan keikkansa! Tämä keikka oli täydellisyyden huipentuma! Ensinäkin Makkonen kävi siinä (tottakai) hyppämissä meidän edessä ja morjestikin meitä! Muisti varmaa jo Riihimäelt (ja sieltä maaliskuun keikkarundilta). Mutta mikä vielä hienompaa, sekä Dregen että Steve pomppivat vuoroon siihen kajarille ihan meidän viereen! Ihan loistavaa! Ja Steve nyt ainakin muisti meidät aikasimmilta keikoilta, ainakin jos ilmeeseen on uskominen. Ja sitten kun se ei voinut oikein kädellä läpsiä menemään kitaransa takia niin se potkas meidän käsiä jalallaa sillee "ahahahaa you freaks again!" :D Voi Steve, tietäisitpä vaan.

10.7.2011, Ruisrock
Hoho! Imatran jälkeen painettiinkin tuhatta ja sataa Imatralta Turkuun ja matkaan kului joku 4 tuntia. Eikä ollu ees paha kun oli hyvää seuraa, hyvä musa (oi Hammersmith-hetket), batterya ja bensaakin muistettiin jossain vaiheessa ostaa. Joku hirvivaara-ilmoitus saatiin Helsinki-Turku-välillä ja nähtiinkin hirvi aamiaisella siellä aidan toisella puolella. Mutta niin tai näin.. selvittiin Willulaan!
No nukuttii sitten Willulla joku mitä.. ehkä 4 tuntia? Jos sitäkään? En muista. Sitten se meikkaustuokio oli ihan karseeta paskaa ja näytin varmaa koko päivän silt että mulla on kaksi harakan persettä naamassa. Se ei nyt onnistunu eikä hiuksetkaa sen kummemmin, mut pääasia että olivat tupeerattuna!
Sitten matkattiin Ruissiin ekalla festaribussilla ja käveltii pikakävelyä.. puolet siitä kävelymatkasta, sitten hiivuttiin. xD Mutta ehdittiin sitten seisoa varmaan vartti siinä Ruissin ulkopuolella ennen porttien aukeamista. Turvatarkastuksessa ne vei multa avaamattoman Battery-tölkin pois ja jouduin ostaa alueelt uuden sit hintaa 5,50!! Ihan sairasta. Typerää.
No mutta sitten pingottiin taas tuhatta ja sataa lavan eteen, jossa sitten istuttiinkin urheasti se seitsemän tuntia yhden patongin, parin kahvin, mehun, parin vesipullon ja batteryn voimalla. Vuoroon käytiin hakemassa, kuten asiaan kuului.
Eka bändi oli Graveyard, joka soitti sinällään ihan menevää musaa joskin vähän.. Ei mun makuuni. Ehkä jossain toisessa yhteydessä olisi toiminut paremmin. Sen bändin jälkeen soitti sitten joku ihan random ruotsalaisbändi ja meinasin saada halvauksen siinä kohtaa. Niin tylsää kun voi olla. Siis hyvää musaa taas sinällään, mutta ei toimi rock-festareil ei niin ollenkaa! Varsinkaa samalla lavalla Makkosten kanssa. Tässäkin kohtaa siis ajateltiin että "Makkoset kohta, Makkoset kohta.. Makkoset kohta.. Makkoset...". Ei niistä siis sen enempää.
Sitten alkoi taas varsinainen show ja hoh! Nyt meidät ainakin muistettiin! Makkonen muisti jälleen moikkaamalla ja Steve ilmeensä perusteella oli että "voi vittu.. taas noi.." :DD Dregen kävi pomppimassa myöskin meidän puolella ja Samikin pariin otteeseen. Makke nyt ei pysyny taaskaa lavalla, mutta muiden oli melkein pakko koska lava oli niin korkee ja kitaran kans ois voinu tulla ongelmii. Dregen tosin kävi kerran siin alhaalla mutta vaan kerran.. Imatralla se kävi varmaa miljoona kertaa siel. Koskahan Sami innostuu loikkii lavan ulkopuolelle?
Ruissi oli kaiken kaikkiaan ihan uskomaton show taas ja Steve sanoi facebookissa että hänen mielestään paras show tähän asti. Mitä se tarkoittaakaan sitten. Ehkä Dregenin kanssa vedetyistä keikoista? Voi olla, mutta minusta Imatra vie vielä voiton. (:

Noniin! Tiivistelmät tapahtuneesta. Ruissin jälkeen ajoin 3½ tunnin yöunilla takaisin Kouvolaan ja sitten illalla batteryn voimalla töihin. Woohoo! Nyt tänään/huomenna suuntaamme Joensuun Ilosaarirockiin, ensi viikolla pidetään taukoa Makkosista mutta käydään katsomassa Scorpions kaksi kertaa noiden jäähyväisrundilla.. ja sitten seuraavana viikonloppuna onkin Down by the Laituri Pellen, Tumpin ja Waspin kera.. Sitten Kotkan meripäiville ja.. OULUN QSTOCKIIN!! Haha! Kuolkaa kateelliset. :P Kotkassa ja Oulussa on rakas Twisted Sisterkin!
Ainiin ja sitten vielä Pellen stadin keikka ja Porispere loppuun.

"Me tulemme taas sinä Makkonen hoi ja se Joensuussa soi ja se soi ja se soi.."
Roxx Decker kiittää, kuittaa ja kumartaa Joensuun suuntaan.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Onni saapuu mustissaan


"Ja sinä uskoit minuun silloinkin kun minä en jaksanut uskoa. Sinä tiesit tämän päivän tulevan ja kerroit sen minulle jo silloin kun itse vasta epäilin. Nyt sinä olet poissa, mutta tiedän sinun olevan yhä läsnä. Tiesit minun onnistuneen etkä jaksanut odottaa. Kiitos, nähdään omassa ajassani. Rakkaudella muistaen ja kunnioituksella kiittäen. Roxx Decker."

Eilen kuulin suru-uutisen, mutten osannut surra. En oikeastaan tiennyt miksi surra, koska uskoinhan hänen olevan nyt paremmassa paikassa. Poissa tästä pahasta maailmasta ja sairaalan kolkoilta käytäviltä.
Niin, mummoni on nyt paremmassa paikassa. Siellä jossakin rakkaan aviomiehensä ja poikansa kanssa.

Päällimmäinen muisto, minkä haluan tässä ja nyt kaikille kertoa mummostani on se, kuinka hän aina uskoi ja luotti minuun. Hän oli se ainoa ihminen, joka ei koskaan nauranut unelmilleni. Ehkä hän ei aluksi ymmärtänyt vanhoillisena ihmisenä, miksi kukaan halusi elokuva-alalle. Eihän sillä elätetty lapsia tai saatu kunnollista, vakituista työpaikkaa. Hän ei kuitenkaan koskaan epäillyt ettenkö minä toteuttaisi unelmaani. Hän kuunteli ja kommentoi, oli läsnä ja uskoi. Ei ehkä ymmärtänyt kaikkea, muttei hänen tarvinutkaan. Riitti se että hän uskoi.

Eilen kuulin mummoni nukkuneen pois rauhallista untaan. Tieto tuli yllättäen vaikka sitä.. oli jossain sisimmässään osannut jo odottaakin. Kaikkihan me lähdetään täältä joskus, mutta kuten sanottua; "End? No, the journey doesn't end here. Death is just another path. One that we all must take. The grey rain-curtain of this world rolls back, and all turns to silver glass... then you see it!". Joskus vielä tavataan ja silloin kerron hänelle että minä onnistuin ja elin unelmani.
Tänään uskon että mummoni tiesi jo lähtiessään että tänään saan kirjeen, joka muuttaa koko elämäni. Hän ei siis jäänyt odottamaan, mutta tiedän ja tunnen että hän on onnellinen puolestani. On siis helppo iloita tästä uudesta sivusta elämässäni. Ensi kuun alussa muutan Tampereelle ja lähden uudelle polulle, joka vie lähemmäs unelmaani. Minulla on joukko vartijoita selustassani, joten vaikka tie tulee olemaan monttuinen.. tuskin mahdoton.

Kiitos siis etuvartioasemalleni sinne korkeuksiin.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Hei, hei rakas Kakkanaama


Pisti vihaksi kun Iltasanomien sivuilla ilmoitettiin rakkaan Michael Monroe bändin kitaristinvaihdoksesta suurin otsikoin; "Michael Monroe antoi potkut kitaristilleen!" joten päätin nyt sitten avautua asiasta, koska Iltasanomat eivät osaa kirjoittaa totuudenperäisiä otsikoita. Hetken ihmettelin, miksi Willu oli niin verisesti vihastunut Iltasanomiin, mutta nyt ymmärrän.

Otsikko on täyttä paskaa näin karusti sanottuna. Kukaan ei antanut potkuja kenellekään vaan Ginger halusi itse lähteä bändistä. Syy tähän ei ole Michael, ei Sami, ei Steve saatika Karl. Ainoa syy tähän on bändin suomalainen manageri, jonka kanssa Gingerillä meni sukset ristiin pahimman kerran. Eikä päästy yhteisymmärrykseen, joten tuli väkisin esiin kysymys "Manageri vai Ginger?". Ja kenenkäs muunkaan tämä päätös piti tehdä kuin itse Michael Monroen? Voin vain uskoa kuinka helvetin vaikeaa tämä päätöksen teko on ollut, mutta loppujen lopuksi Michael päätti pitää managerinsa ja Ginger sai lähteä. Ginger ei siis saanut potkuja vaan lähti oma-aloitteisesti keskusteltuaan pitkät tovit bändin jäsenten kanssa ratkaisustaan. Ginger sanoi myös Formspringissä että bändin jätkistä on 18 kuukauden aikana tullut "brothers in music" joten mitään kismaa näiden viiden välillä ei todellakaan ole. Sanoipa mies myös Michaelista että heidän välinsä ovat 100 prosenttisesti okei. Turha siis kai syyttää muuta kuin manageria Gingerin lähdöstä, eikö?

No nyt on sitten paljon puitu sitä että kuka ilmenee Gingerin jälkeiseksi kitaristiksi ja se selviää vasta Foo Fightersin keikalla, jossa MM on lämppäämässä. Gingerin viimeinen keikka on siis Provinssissa ja tämä Foo Fighters tämän kuun lopussa.
Luettuani äsken Iltasanomien keskustelua asiasta, sieltä löytyi useampia ehdotuksia, joille kaikille sanon itse jyrkän ein. Paitsi yhdelle. Ensinäkin joku sanoi että Negative-yhtyeen Larry Love on juuri sopivasti lähtenyt bändistä ja että hän voisi olla mahdollisuus. Tälle ehdotukselle suorastaan nauran! Michael sanoi että uusi kitaristi tulee olemaan iloinen yllätys faneille ja jos joku negativeläinen olisi soittamassa tulevaisuudessa niin ei jumankauta. Siitä olisi iloiset yllätykset kaukana.
Joku toinen taas ehdotti Slashia, jolle sanomme kyllä jyrkän ein. Sinänsä Slashillä ja Michaelilla on historiaa, mutta ei. Slash olisi liian iso nimi tähän bändiin eikä kyllä, kaikella kunnioituksella, sopisi bändiin millään ilveellä. Kuten rakas Willuni sanoi, kuvitelkaa nyt Slash palloilemaan Tavastian ovelle miettien että miten pirussa sitä pääsisi sisään? Jep, ei toimi.
No koska on Michael Monroesta kyse niin tietenkin joku oli aivan innoissaan siitä että "Andy tulee takaisin!" mikä oli vähintäänkin naurettavaa. Ensinäkään Makkonen ei ottaisi Andy McCoyta tähän bändiin jo senkin takia että Andyn ego on aivan liian iso. Lisäksi Andynkin suunnalta on varmasti ongelmia; tuo tuskin suostuisi soittamaan Michaelin nimen alla tai biisejä Sensory Overdrivelta, koska tuo ei itse soittanut niitä. Kaikella rakkaudella Andya kohtaan, mutta ei. Täytyy vielä sanoa että vaikka Andy tulisikin soittamaan bändiin niin hän ei tulisi takaisin bändiin, koska tämä ei jumalauta ole Hanoi Rocks. Yrittäkää nyt ihmiset sisäistää tämä. Tämä bändi on Michael Monroe ja tällä ei ole mitään tekemistä Hanoi Rocksin kanssa.

Kaikista järkeenkäyvin mahdollisuus tuntuisi olevan Hanoi Rocks ja Demolition23-kitaristi, Nasty Suicide alias Jan Stenfors. Nasse on kyllä sinänsä lopettanut musabisnekset, mutta kukapa ei olisi comebackejä tehnyt? Sitäpaitsi tämän kyseisen bändin kohdalla on puhuttu niin paljon Demolition23:stä joten pitäisin enemmän kuin mahdollisena sitä että näemme Nassen kitaran varressa. Soittihan Nasse jo viime vuonna Ankkarockissa, koska Steve ei jostain syystä päässyt paikalle.. Hmm? Joka tapauksessa Nasse tuntuu olevan paras mahdollinen korvaamaan Gingerin, mutta aika näyttää.

Nyt on tähän loppuun sanottava vielä hieman Virpi Immosesta, bändin managerista. Kaikella kunnioituksella Immosta kohtaan, mutta.. Immonen on varmasti todella hyvä manageri, mutta Suomen mittapuulla. Kun pitäisi maailman musabisnekseen lähteä niin näyttää aika vahvasti siltä että tämän naisen osaaminen rajoittuu ehkä.. Ruotsiin ja riittää lentokoneen kyydissä Japaniin saakka mutta siinäkin jää väliin aika pirun monta maata. En usko pätkän vertaa ettäkö Michael olisi syy siihen miksi porukka vaihtuu, kyllä manageri vaan ei osaa hommiaan maailmanlaajuisesti niin hyvin kuin voisi. Makken ainoa virhe on ehkä juuri se että kun on tehnyt saman managerin kanssa hommia vuodesta nakki ja kirves niin sitä ei enää osaa oikein lähteä vaihtamaankaan.

Joka tapauksessa toivotan hyvät jatkot Gingerille ja toivon sydämestäni että herra tulee Acoustic Tourinsa kanssa Suomeen. Jää todella ikävä häntä ja hänen sotamaskejaan ja ihanaa tukkaansa. Ja eritoten sitä kauniin rauhallista ja syvällistä olemusta.

torstai 26. toukokuuta 2011

Metsästäjä vai maanviljelijä?

Puhuin pari päivää sitten yhdelle kaverille että viime syksynä sain mitä ihmeellisimpiä ajatuksia, jotka toteutin blogiteksteiksi ja että tänä keväänä on ollut vähän hiljaisempaa. No tänään kun ajelin autolla kotiin maskeeraus kurssin viimeiseltä oppitunnilta (jep, oppilaana syksyllä. Opettaja keväällä.), tulin ajatelleeksi kuinka nykyihminen ei ole kadottanut sirä tietylaista, miten sen nyt sanoisi.. Selviytymisviettiä, mikä ihmisellä oli silloin miljoona vuotta sitten kun se lähti tuolta jostain Afrikasta asuttamaan maailmaa. Nykypäivänä tuo vietti on vaan tietysti erilainen, koska maailma on muuttunut.

Nyt täytyy tunnustaa että en muista mitään nimityksiä enkä muutenkaan muista paljoakaan yksityiskohtia lukion tai yläasteen bilsan tunneilta. Sen verran kuitenkin muistan että ihmislaji jakautui muistaakseni kahtia muodostaen metsästäjät ja viljelevät ihmiset. Osa siis jäi paikoilleen alkaen elää tasan sillä alueella ja omaehtoisesti viljellen ja syöden kasvillisuutta. Toinen ryhmä, metsästäjät, taas pinkoivat riistan perässä sinne minne riista ikinä päättikään mennä. Suomen muistaakseni asuttivat nuo metsästäjäkansat, koska kuka hullu tänne muuten tulisi? Jokin ihmisen on tänne täytynyt ajaa ja mikäs muu se sitten olisi kuin riista.

Jokatapauksessa nyt asiaan. Aloin tässä tänään ajattelemaan kuinka ihmiskunnassa on nykyäänkin nämä samat eroavaisuudet olemassa. Jotkut ihmiset ovat metsästäjiä ja jotkut maanviljelijöitä. Nyt voitte tässä vaiheessa heittää nuo ammattiajatukset pois mielestänne, koska en tosiaankaan puhu nyt ammateista vaan ajatuksen tasolla.
Metsästäjät ovat niitä, jotka eivät pysty millään olemaan paikallaan. He haluavat matkustaa ja nähdä mahdollisimman paljon asioita elämänsä aikana. Mahdollisesti haluavat löytää maailmalta itselleen sopivimman kulttuurin ja työn, vähän kuten alkukantaiset metsästäjätkin; hehän tosiaan juoksivat pitkin maailmaa sinne missä oli riistaa ja heidän silmin mahdollisuus parempaan elämään. Nykypäivänä tämä sama ajatus elää edelleen, vaikkemme enää juoksekaan riistan perässä vaan työn ja sen uuden alun halussa. Metsästäjä on kuitenkin yhä metsästäjä.

Sitten ovat nämä maanviljelijät; heillä on tavaton halu pysyä synnyinpaikassaan, johon he ovat kehittäneet hyvin erityisen kiintymyssuhteen. He eivät voisi kuvitella koskaan asuvansa missään muualla. Saattavat ehkä käydä muutaman vuoden jossakin muualla, mutta palaavat aina sinne mistä lähtivätkin. He rakentaat itse oman elämänsä juuri sinne, minne he ovat syntyneetkin. Osa ei ehkä osaa edes kuvitella asuvansa missään muualla. Heillä on myös hyvin suuri yhteisöfiilis vallalla. Kaikki tuntevat kaikki ja se on heistä mukavaa.

Metsästäjät ja maanviljelijät elävät siis edelleen senkin lisäksi että että ne ovat nykypäivän ammattinimikkeitä. Henkisesti ajateltuna kumpaan sinä kuulut? Oletko metsästäjä ja tunnet kaipuuta reissaamiseen ja halautko tietää mitä maapallon toisella puolella on? Vai oletko mielestäsi maanviljeliä, joka ei koskaan voisi muuttaa pois omalta paikkakunnalta?
Itse lukeudun metsästäjiin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ihanaa, Leijonat, ihanaa!


Kai sitä nyt pitää tehdä poikkeus, joka vahvistaa säännön sillä tänään voin sanoa että onhan se nyt ihan mukavaa olla suomalainen! Tänään, tuskin huomenna on enää niin hyvä fiilis kun huuma laskeutuu.
Mutta hyvä Suomi! Hyvä Leijonat!

Täytyy nyt tehdä tunnustus heti kärkeen.. Tai itseasiassa muutamakin. Ensinäkin en katsonut kuin tämän yhden ainoan pelin, muuta ei tarvittu. Tosin näin kyllä sen THE maalin venäjä-pelistä kiitos U48-tiimin jätkien. Toinen tunnustus oli myös mielessä, mutta nyt se katosi jo ennen kuin sain sitä kirjoitettua tähän.. Hmm.. Ainiin! Pahemman laatuinen tunnustus nimittäin.. En missään vaiheessa uskonut että Suomi oikeasti voittaisi mestaruuden.. En ennen vikaa erää. Pelin ollessa 3-1 olin edelleen sillä kannalla että kohta se Ruotsi nousee ja hakkaa kaikki.. Mutta sitten kun maaleja tuli vielä pari lisää niin eipä sitä sitten enää voinut olla uskomattakaan.
Kolmas tunnustus! Kävi ihan sääliksi sitä pientä ruotsalaismaalivahtia. :/ Raukkaparka oli niin kovaa poikaa ja sitten kun se selkäranka katkesi niin sitten se katkesi. Ihan teki pahaa katsoa kuinka se otti henkisesti niin pahasti turpaansa. Hyvä että kehtasi käydä sen mikä.. parhaan pelaajan pysti nyt olikaan niin sen hakemassa. Voivoi.. Sääliksi käy, kylläh.

Mutta kuten varmaan aika monille, nyt tuli niin elävästi mieleen vuosi 1995 kiitos tämän vuoden Leijonien. En oikeastaan itse pelistä muista mitään ja piti wikipediasta ihan käydä katsomassa eilen että missä silloin pelattiin ja mihin tuloksiin se peli silloin päättyikään.. Mutta se, mitä muistan onkin sitten jotenkin söpön hauskaa.
Tosiaan olin.. Viisi vuotias silloin. En tajunnut mitään lätkästä (enkä kyllä tajua paljon enempää nytkään), mutta piti saada peli katsoa koska iskä ja velikin katsoivat. Äiti oli silloin töissä. No sitten taisin huutaa ja riemuita aina silloin kuin äijäedustus riemuitsi ja kiljui.. ja murjottaa silloin kun muut murjottivat. Mutta mestaruus yhtäkaikki! Muistan kuinka pelin jälkeen piirsimme Tonin kanssa jonkin ihme lapun keittiön oveen, joka oli koristeltu Suomen lipuin ja leijonin.. ja jossa luki Den glider in ja sitä rataa.. Jotta äiti sitten varmasti tietäisi että voitto on kotona!
Mitään muuta en siitä sitten kai muistakkaan.. Mutta hyvä mieli oli silloin!

Nyt.. Leijonille (sekä 1995 että 2011) sitten linkkiä kehiin:
Den glider in

torstai 7. huhtikuuta 2011

Dreams and Desires


Aika monet kavereistani ovat nyt innostuneet väsäämään tälläistä merkintäpötköä kuukauden ajan ja ruinasinpa minäkin nyt sitten ohjeet tätä varten.. Tosin aikomuksenani ei ollut alunalkaenkaan alkaa päivittää joka päivä biisejä Facebookiin, koska päivitän sitä nytkin jo liikaa.. Ja koska olen bloggari niin teen tämän listan nyt yhteen pötköön niin ei tarvitse sitten enää miettiä! :D Tässä nyt siis.. 30 päivää ja 30 biisiä.

1. päivä - Suosikkikappaleeni
Demolition23 ~ Hammersmith Palais
Olen aina pitänyt tästä biisistä, mutta tuossa pari viikkoa takaperin tämä nousi ykkössijalle aikamoisella rytinällä! Kiitos Steve Conten ja "Someone's going crazy"-heiton.

2. päivä - Inhokkikappaleeni
Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä
Ihan menevä biisi ajatukseltaan ja meiningiltään sinänsä.. Mutta sitten kun tämä soi radiossa 24/7 koko ajan niin nyt näen punaista jo kun kuulen intron. En muutenkaan ole Jennin ylinpiä ystäviä vaikka neitokaisen olenkin kahdesti todistanut ihan eturivistä.

3. päivä - Kappale, joka tekee minut iloiseksi
Hanoi Rocks - Street Poetry
Tässä biisissä Michael laulaa niin selkeästi hymy huulilla ettei tässä nyt kuunnellessa voi itkeäkään! Ja kun laulaa mukana niin jotenkin.. hymy naamalla pitää olla, ei se muuten onnistu. Tämä on muutenkin Hanoin myöhemmän tuotannon parhaita biisejä mielestäni! Loisto kipale ja varsinkin kun Michael laulaa sen noin.. elävän hymyilevästi. :D

4. päivä - Kappale, joka tekee minut surulliseksi
Demolition23 - Deadtime Stories
Eh.. Joo tää vilisee tää lista Demolition23:tä, koska sain sen levyn eilen. Mutta siis oikeasti! Ihan.. sairaan surullinen biisi. :/ Ensinäkin biisi on omistettu Makkoselta Stiville, mikä on jo surullisen ihanaa.. ja toisekseen viitteitä Razzlen suuntaan löytyy myöskin. Ja no, miksei tätä voisi ajatella Razzlestakin.
Ihana, hirveä, surullinen biisi.. ja rakastuin kun ensi kerran kuulin.

5. päivä - Kappale, joka muistuttaa minua jostain ihmisestä
Mötley Crüe - Smokin' in a boys room
Tästä biisistä tulee aina mieleen Tiia ja Emmi ja ne arvoisat lukioaikamme, vanha Mazda ja lintsausreissut Kouvolaan. Ah, sitä elämää kun ei ollut muuta murhetta kuin Anne Linnan nahkahousut.

6. päivä - Kappale, joka muistuttaa minua jostain paikasta
Stryper - Soldiers Under Command
Nurkkis-vuodet. Tähän oikeastaan passaisi kaikki Stryperin biisit, koska muistuu elävästi mieleen kuinka aina yritettiin ujuttaa Stryper soimaan vaikka kuinka muut halusivat kuunnella jotain muuta.. Mutta.. Niin. Styper ja 2005-2009.

7. päivä - Kappale, joka muistuttaa minua jostain tapahtumasta
Popeda - Pitkä Kuuma Kesä
Elävästi muistuu mieleen se ikimuistoinen reissu Kotkaan viime kesänä, tarkemmin sanottuna Kotkarockiin. Päivämäärää en enää muista, mutta kuitenkin.. Pikkuruiset festarit jotka huipentuivat aivan tuhottomaan myräkkään! Selkeästi myräkkä enteili jotain Sonispheren suuntaan, muttei ollut läheskään yhtä kova joskin yhtä yllättävä ja repi sekin lavan takakankaan ainakin mukaansa. Popeda kuitenkin tuiskusta ja tuiverruksesta huolimatta nousi lavalle ja.. ei Costi tarvinut tuulikonetta tällä keikalla! Hienoin hetki oli encoressa kun vedettiin tämä kyseinen biisi.. ja "kuuma kesä" oli sillä hetkellä hyvin kaukana.

8. päivä - Kappale, jonka sanat muistan ulkoa
Skid Row - 18 and Life
En tarkalleen muista mistä biisistä koko kasari-innostukseni lähti, mutta tämä oli kyllä videoineen kaikkineen aivan kärkisijoilla! Eikä se ole vieläkään kulunut yhtään huonommaksi.. päin vastoin. Skid Rowlla on muitakin biisejä tuotannossaan, mitkä osaan ulkoa.. Samoin Seben soolossa.. hmm.. Loistavaa<3 br="br">
9. päivä - Kappale, jota voin tanssia
Disney's Tangled Music Video "Something That I Want"
Väkisin tämä vääntää hymyn naamalle! Joka kerta! .. Ja saa tanssijalan vipattamaan. xD Kuuntelin tätä pari viikkoa putkeen enkä oikeasti kuunnellut mitään muuta ellei sitten autossa kuunneltuja levyjä otettu laskuun. Kaikki lähti siitä kun päädyin töihin Studio123:een ja pääsin tämän biisin tahtia kävelemään useammin kuin kerran ykkössalin portaat alas.. samaan aikaan kun ihmiset nousee ylös ja valot syttyy.. hmmh... Feeling like a super star? Hell yeah!

10. päivä - Kappale, joka saa minut nukahtamaan
Gregorian - Moment of Peace
En usko että tälläistä biisiä hyvässä mielessä edes on.. Muuten voisin sanoa koko Jani Wickholmin tuotannon! Mutta nyt kun päätin lähteä tälle kivemmalle linjalle niin ekana tuli mieleen Gregorian, joka on niin älyttömän kaunista ja rauhoittavaa musiikkia ettei mitään rajaa.. Valot pois huoneesta ja kynttilät palamaan, Gregorian soimaan ja voila! Taattua stressin poistoa!

11. päivä - Kappale suosikkibändiltäni
Michael Monroe - Superpowered Superfly
Oi kauhea.. Ensin olin saada sydärin koska ajattelin etten tiedä enää mikä on lempibändini.. Mutta sitten totesin että nyt se on pakko virallistaa! Täten ilmoitan kaikelle kansalle että Michael Monroe-bändi on painanut Skid Rown ja Mötley Crüen ohi! Ja tässä heidän uudelta albumiltaan, Sensory Overdrivelta, yksi levyn 13 helvetin kovasta biisistä!

12. päivä - Kappale inhokkibändiltäni
Antti Tuisku - Juuret
Eipä ollut kovin vaikea valinta tämä. En kuunnellut biisiä, enkä miettinyt biisiä varsinaisesti muutenkaan. Heitin youtubeen Antti Tuiskun hakuun ja tässä nyt sitten ensimmäinen video, minkä haku antoi.
Ja ei, en pidä Tuiskusta. En pidä muistakaan idols-pelleistä ja jos et kestä sitä, turha tulla itkemään. :D

13. päivä - Kappale, josta pitäminen tuhoaa
katu-uskottavuuteni

The Winner Takes It All - Full Track - Mamma Mia The Movie
Jep. Mamma Mia! movien soundtrack kaikenkaikkiaan.. Sinänsä kun puhutaan katu-uskottavuuden tuhoutumisesta niin jo Abba riittäisi kohdallani tähän, mutta vielä kun vedän mukaan Mamma Mia!-soundtrackin niin voisin yhtähyvin mennä hautaamaan itseni saman tien.. Mamma Mia!-soundtrack löytyy autostani ja on mukavaa vaihtelua rockin sekaan silloin tällöin. Nyt se on sanottu.. heihei, katu-uskottavuus.

14. päivä - Kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
Dingo - Kunnian Kentät
Jotkut ehkä tietävät tämän tosin jo.. Koska kuuntelin tossa lukiossa varsinkin Dingoa ja kyseinen bändi kuuluu kyllä suomalaisten parhaimmistoon. Tuotaa.. Hmm.. Tämän biisin kun kuulin ensimmäisen kerran niin rakastuin saman tien sanoihin! Taisi silloin olla LotR-leffat pinnalla ja lisäksi tämä Ginga: Nagareboshi Gin-homma, joten noh.. taistelukentät olivat aika puhuttu aihe.

15. päivä - Kappale, joka kuvaa minua
WASP - I Wanna Be Somebody
Ensin ajattelin iskeä Demolition23:n Dysfunctionalin koska se biisi vasta täysin aukesi mulle tänään ja löysin sieltä muutamia aika osuvia pätkiä.. Mutta sitten totesin että ei taas Demolitionia! Ja sitten muistin Waspin olemassaolon ja sitä kautta I Wanna Be Somebodyn.. Oh, you just got to be
Up high where the whole world's watching me..
Eli ei kai muuta selitystä tarvita kuin että.. I wanna be somebody.

16. päivä - Kappale, jota rakastin mutta en siedä enää
Pikku Ponit (My Little Pony in Finnish)
Krhm.. Rakastan edelleen tätä sarjaa, joskin en kykene katsomaan enää suomidupeilla! My Little Ponyt on kuitenkin hieno lastenohjelma lapsuudesta.. Mutta ei jumankauta tätä suomitunnaria!! Muistan kun joskus pienenä rakastin tätä ja nyt.. se.. on.. jotain.. niin.. järkyttävää. Hyi elämä. Enkä voi edes mennä vannomaan että suomalaiset ääninäyttelijät olisi parantuneet näistä päivistä kun en niin tarkkaan ole uusia telkasta tulevia lastenohjelmia seurannut.

17. päivä - Kappale, jonka kuulen usein radiosta
Äh.. Joudun skippaamaan tämän, koska en yksinkertaisesti kuuntele radiota. :/ En missään muodossa, juuri koskaan. En siis ole voinut kuulla jotain kappaletta usein radiosta..

18. päivä - Kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
Michael Monroe - '78
Sinänsä kaksipiippuinen juttu.. Koska haluaisin kuulla tämän radiosta, koska se on loistava biisi ja koska koko levy oli virallisen listan ykkösenä viikon verran niin tuota.. Mutta toisaalta en haluaisi kuulla, koska voin kuulla sen levyltäkin ja radiolla on paha tapa kuluttaa hyvät biisit loppuun armottomalla, jatkuvalla soitannallaan. Eikä tämä biisi saa kulua loppuun! Tästä pitää jäädä.. ja jääkin.. ikuisesti elävä legenda!

19. päivä - Kappale suosikkilevyltäni
Michael Monroe - All You Need
Tämä oli vaikea! Koska Sensory Ovedrive on nyt noussut suosikkilevykseni, mutta samalla tasolla on myös Skid Rown esikoisalbumi, samoin Mötleyn esikoinen.. Alicea, Scorpionsia, Sixx:A.M:iä.. Mutta päädyin nyt Sensoryyn! Siitäkin huolimatta että joka toinen biisi tässä listassa näyttäs koht liittyvän tavalla tai toisella Michael Monroehun.. xD
Mutta hieno biisi! Mielestäni hieman vähemmän tunnettu tältä levyltä, koska ei kuultu ainakaan Suomen kiertueen settilistassa eikä tätä löydy myöskään radiosoitannasta. Hieno biisi kuitenkin yhtä kaikki!

20. päivä - Kappale, jota kuuntelen vihaisena
Three Days Grace - Riot
Ensin tässä luki Apulantaa.. Sitten Skid Rowta.. ja nyt Three Days Grace. Kaikkiin näihin liittyy kuitenkin vahvasti auto ja volat kaakossa ajaminen, muuten ei vitutus lähde ei kirveelläkään. Three Days Grace nyt kuitenkin sen takia että tämä biisi on oikeasti mitä loistavin vihan purkamiseen. Tosin volat nyt ainakin pitää olla kaakossa.. ja toiseksi tämä bändi on näistä kolmesta minulle se uusin tuttavuus. Autonmusaa parhaimmillaan muuten..

21. päivä - Kappale, jota kuuntelen iloisena
Scorpions - 321
Tämä biisi, koska se tuo muutamia aivan älyttömän hienoja muistoja mieleen keikoilta! Muutenkin biisi on aivan loistava, kuten nyt kaikki Scorpionsin kipaleet. Mutta tosiaan.. Humanity Hour-levy autoon ja baanalle! Tämä biisi sopii muuten muuhunkin.. Mm. vihaisuuteen ja semmoseen.. Mutta tämä silti!

22. päivä - Kappale, jota kuuntelen surullisena
Sixx:A.M. - Dead Man's Ballet
Kaikki Sixxiltä sopivat tähän tunnetilaan erinomaisesti, mutta jos nyt yksi on ylitse muiden niin tämä. Sinänsä Van Nuys on myös yksi suosikkejani ja samoin Accidents Can Happen, mutta tämä.. Tässä on kaikki elementit mitä surullisuuteen ja siitä jotenkin ylös rimpuiluun tarvitaan!

23. päivä - Kappale, jonka haluan soivan häissäni
Stryper - Honestly
Koska tämä biisi vaan on edelleen yksi kauneimmista balladeista, minkä tiedän. Eikä mene liian rokiksi, koska mitään liian rock'n roll weddingsejä en halua vaikka kuinka rokki-ihminen olenkin. Tässä on kuitenkin tunnelmaa ja tiettyä rokkia mukana. Siksi tämä.

24. päivä - Kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani
Hanoi Rocks - Million Miles Away
Ensin ajattelin että lähden vauhdilla ja ryminällä veke, mutta en sitten keksinyt kuitenkaan mitän tarpeeksi ryminää, jossa kuitenkin olisi haluamani sanoma.. Ja sitten ajattelin että pirulauta. Vastaavaa tilannetta ajatellenhan on tehty mitä ihanin kipale, joten.. Razzlen muistoa voitaisiin kunnioittaa samalla kun minut saatetaan seuraavaan suureen seikkailuun, eikö?

25. päivä - Kappale, joka naurattaa minua
Michael Monroe - Eye of the Tiger
Ei, ei ole Makkosten oma biisi eikä tässä ole kuin kuvaamani pätkä Tampereen keikalta, mutta kun puhutaan biisistä, joka alkaa naurattamaan niin tämä! Nimenomaan Makkosten vetämänä. Alkuperäinen, Rockystä tuttu biisihän ei minua juurikaan naurata koska leffassa tilanne on niin kamala.. Mutta Makkosten vetämänä hauska! Varsinkin jos oli itse paikan päällä todistamassa..

26. päivä - Kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla
Ozzy Osbourne - Dreamer
Osaan.. kitaralla.. jotenkin. :D Parhaiten kuitenkin, mitä osaan joten tämä! Toinen olisi Bon Jovin Always jotenkuten. Tosin en tiedä osaisinko tästä nyt alkaa soittamaan kumpaakaan, koska en ole soittanut nyt vähään aikaan.. Koska asun kotona ja äiti ei jaksa kuunnella. xD ..osaanminäsoittaa..

27. päivä - Kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
Skid Row - Youth Gone Wild
Yritin tätä opetella joskus, mutta en oppinut. :/ En niin millään.. Joskus vielä osaan! Ihan vaan periaatteesta pakko oppia, niin kauan yritetty opetella. Hieno biisi btw. Piti laittaa tämä jo tonne vitutus-biisiksi, mutta TDG vei sen paikan sieltä. Onneksi, koska tämä passasikin nyt sitten paremmin tähän kohtaan..

28. päivä - Kappale, joka saa oloni syylliseksi
Stryper - All of Me
No words, no reason. En oikeastaan tiedä.. Eikä nyt niinkään syyllisyyttä, mutta jotain hämärää tässä on. O.o Pöh.. Kulunut biisi ainakin.

29. päivä - Kappale lapsuudestani
Rölli - Usvametsän Neito
Mulla oli Röllin levy kun olin pieni ja kuuntelin sitä AINA. Voisi melkein sanoa että ensimmäinen rock'n roll-öevy mun kohal. ;D Sen verran kovaa hakattu tätä lättyä. Tässä nyt yksi söpöistä power balladeista sitten.. xD Mutta söpö biisi vieläkin! Lapsena tykkäsin vieläkin enemmän.

30. päivä - Suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
Three Days Grace - Never Too LAte
Varmasti en nyt voi vannoa, mutta muistaakseni viime vuonna jotakuinkin tähän aikaan aloin lämmetä Three Days Gracelle ja suostuin kuuntelemaan sitä ihan oma-aloitteisestikin, enkä vain pakon edessä.. Ja ostinpa jopa niitten levytkin tuohon hyllyyn. Enkä kadu :D Hieno bändi! Täytyy myöntää.. Ja varmasti tämä biisi oli enemmän tai vähemmän mun suosikkini, koska alusta saakka tämä on iskenyt kaikista koviten.