Kahden kuukauden odotus siis loppui jälleen viime perjantaina! Aamulla 12.06 lähtevällä junalla otin suunnaksi Lahden ja tämä junamatka itsessään on jo hyvin hämäräperäinen kertomus. Minun piti Riihimäellä vaihtaa junaa ja jatkoin sitten taajamajunalla kohti Lahtea. Juna oli aika täysi ja huomasin yhden vapaan paikan erästä miestä vastapäätä. Kohteliaasti sitten kysyin oliko se vapaa ja sainkin siitä sitten istumapaikan. Mies kysyi yleisesti miten on päivä lähtenyt käyntiin ja ajattelin että hän vain turisee mukavia, kuten joskus junassa turistaan. Enpä olisi arvannut miehen taka-ajatuksia..
Vähän aikaa keskustelimme miehen kanssa, jonka jälkeen vaivuin ajatuksiini ja unohduin katselemaan ikkunasta ulos. Äkkiä nopeasti vaihtuvien maisemien tilalle kuitenkin ilmestyi jokin lappu, joka huusi silmilleni "Valitsetko Jeesuksen vai annatko Saatanalle vallan?!" Tuijotin lappua hetkisen enkä ehtinyt edes tajuta mikä iski kun olin jo tehnyt viikonlopun ensimmäisen epic failin; tarttunut lappuun. Samassa sain kirjasia, lappuja, lehtiä, 'tieteellisiä tutkimuksia' ja kaikkea mahdollista krääsää liittyen Jeesuksen vastaanottamiseen. Enkä muista koska viimeksi olisin ollut yhtä ahdistunut. Se mies, joka minua vastapäätä oli istunut, on kyllä maailman kieroin friikki. Hän onneksi jäi seuraavalla asemalla pois, mutta ennen poistumistaan vielä kätteli minua ja kiitti kun olin ottanut Sanan vastaan.
Ja aina kun näin tapahtuu, olen iskenyt kaikki rock-kledjut niskaani ja näytän varmasti siltä kuin ei voisi vähempää kiinnostaa kuin se yksi ja ainoa asia; tulevat keikat. Mutta ehkä viestitän jotain salaista messagea, joka huutaa kovaan ääneen "TULE JA PELASTA SIELUNI!!". Täytyisi keksiä jokin jäätävä, tyhjentävä slogani jolla vastaan näiden ahdistavien friikkien kauheisiin tempauksiin.
Mutta tämä kamala tapahtuma unohtui pian kun saavuin Lahteen. Pian nousinkin jo seuraavaan kulkuneuvoon eli The Willu Cariin ja posottelimme Finlandia-klubille. Olimme siellä n. kolmen aikoihin ja ovet saliin aukesivat kahdeksan aikoihin. Tämän jonotuksen ehdottomia hyviä puolia oli se että jono saatiin muodostaa sisätiloihin ja että vessat olivat ihan siinä käytävällä. Tietysti kylmässä ulkoilmassa värjöttely tuo aina oman hehkunsa näihin päiviin.
Viiden tunnin jonottamisen jälkeen, päästiin sitten lopulta itse lavan eteen. Juoksimme raput yläkertaan ja siitä suorinta tietä lavan eteen ja, kuten aina, sinne oikeaan reunaan.
Keikka oli aivan loistava, kuten aina. Mitään überspeciaalia ei kuitenkaan tapahtunut mutta ei sitä aina tarvitsekaan tapahtua! Keikka oli loistava yhtä kaikki; Makkonen ja Dregen pomppivat kilpaa kuin kaksi Duracell-pupua. Karli veti maailman parhaan "rumpusoolon", Sami kävi morjestamassa meitä muutamaan otteeseen ja Steve viskasi meille pyyhkeensä. Kai se yrittää pommittaa meitä kaikella roinalla, jotta joskus joko aiheuttaisi aivohalvauksen tai sitten pääsisi meistä muuten vain eroon.. Mutta turha luulo se! :D Dregen kävi istuskelemassa meidän kanssa yhdessä vaiheessa ja antoi tämän jälkeen mulle plektran suoraan käteen. Se oli loistavaa! Voi Dregen. Sen miehen kohtalo oli liittyä tähän bändiin, mutta onneksi Ginger ei kuitenkaan ole kokonaan unohtanut Suomea vaan saapuu iloksemme ensi kuun alussa! Jeejee! Hyvää joulua, Kakkanaama!
Keikan jälkeen posotettiin Helsinkiin Hammersmithit paukkuen. Ensin oltiin ajateltu että mentäisiin jo yöllä jonottelemaan mutta ei me sitten jaksettukaan. Mentiin nukkumaan ja sitten jossain ennen yhtätoista Tavastian eteen jonon jatkoksi. Ja eturivin paikathan me saatiin taas kerran! Tämä ensimmäinen Tavastian keikka eli tuttavallisemmin limukeikka oli melkein jopa sairas! Niin älyttömän kova meininki että jos Lahden keikka oli loistava niin jumalllllauta tää hakkaa sen niin kuusnolla.
Ja kun keikka loppui, kello läheni uhkaavasti 17.30 ja Street Teamin fanitapaamista. Eli keikan jälkeen juostiin ensin veskiin, yritettiin vähän pelastaa naamataulujamme ja sitten jonottamaan backstagelle. Se Tavastian kyrpäotsainen liimaletti-järkkäri yritti heittää meidät väkisin pihalle sieltä. Se on kyllä ärsyttävin järkkäri ikinä ja Willu teki tästä hyvän teorian; hän on selkeesti halunnut rock-tähdeksi ja päässyt Tavastialle töihin muttei koskaan päässytkään keikkaa heittämään, kuten oli ajatellut. Pari kymmentä vuotta myöhemmin, hän joutuu katselemaan onnellisia unelmiaan toteuttavia nuoria jotka tapaavat unelmansa eläviä rock-jumalia. Noh, kyllähän kuka tahansa olisi moisessa tilanteessa vittuuntunut.
Kuitenkin! Fanitapaaminen. Se ei ollut kovin pitkä, mutta sinne olivat vain harvat ja valitut päässeet. Saatiin nimmarit ja yhteiskuvat jäbien kanssa. Mentiin ensin Samin luo ja kerrottiin hänelle että tullaan iltakeikallekin. Mies ei uskonut että me ollaan 18 ja vielä vähemmän kun kerrottiin että itseasiassa ollaan 21. Sitten mentiin Makkosen luo, jolla oli jokin hämärä tuppiepisodi käynnissä! Hänellä oli kaksi tussia, muttei yhtään korkkia. Korkit löytyivät sitten maasta ja kun hän oli kerännyt ne, tuppeja olikin kolme! Sitten miesparka ei tiennyt mikä tuppi kuuluu mihinkin ja vooi.. Se mies on kyllä väsyneenäkin aivan tuhottoman ylienerginen! Ihanaa!
Sitten mentiin moikkaamaan Dregenbooyta ja voi elämä se miäs on piäni! Tästä jatkettiin toisen piänen miähen luo ja Steven ensimmäinen huomio olikin että "Long time no see" kun hän näki meidät. Kerrottiin sitten hänellekin että tullaan iltakeikallekin ja se tuhahdus! Voi.. Aww! En voi muuta sanoa. Se oli niin loistava. Sellanen epäuskoinen, naurava tuhahdus. Vööi.. Ja sitten kun tämä sananvaihto oli tehty niin Steve piirsi meidän nimmareihin vielä sydämet.
Karl taas kyseli kuulumisia ja tyytyi olemaan aivan tuhottoman pitkä. Minä, joka olen 178 senttinen niin minä tunsin itseni paatin tapiksi!
Viimeisen keikan jonottaminen oli n. sata kertaa siistinpää kuin limukeikan jonottaminen! Ensinäkin porukkaa oli rutosti vähemmän, oltiin lähempänä ovia ja meininki oli kaikin puolin leppoisampaa ja hauskempaa! Join Batteryn ja kahvin ja sain siitä ylienergiaa liiaksikin. En oikein muista mitä kaikkea selitin, mutta minusta tuntuu että pälisin koko ajan. Ja sitten ukn oli vartti ovien aukeamiseen, jouduin juoksemaan Ilvekseen vessaan. Se oli pelottavaa koska kello läheni koko ajan kahdeksaa! Spookyyy... Mut ehdin! Ja elin onnellisena.
Noh, jos limukeikka oli aivan mahdottoman siisti niin tämä viimeinen keikka oli täysin tajunnan räjäyttävä! Kuvien ottaminen unohtui melkein täysin kun sitä vain upposi siihen aivan räjähtävään keikkaan. Kunnioitan noita äijiä muuten vielä aikaistakin enemmän; Niistä jotenkin näkyi kuinka väsyneitä he jo olivat, mutta silti he vetivät 250 prosenttisella raivolla! Dregen ainakin taisi olla ihan sippi jo ja Steve taisi painella heti keikan jälkeen hotelliin nukkumaan. Voi toisia..
Tällä vikallakin keikalla Dregen tuli ja iski plektran kouraani! En enää ymmärrä tätä. Jotenkin.. Eikö se muista että me oltiin Lahdessakin vaaaaii mitähäh? No en tiedä mutta olihan se hienoa! Nyt en tosin enää liiemmin jaksa kiinnittää huomiota roinan keräämiseen. Steven pyyhe oli viimeinen niitti eikä nyt oikeastaan enää tarvisi mitään konkreettista.. Mulle riittää se että pääsen keikalle! Nämä roinat ovat vain kiva lisä ja toki ne vastaan otan jos tälläisiä tilanteita tulee jatkossakin..
Keikkojen jälkeen mulla oli aivan friikki fiilis! Sähisin ja pihisin ja örisin ja mörisin ja sinkoilin ja olin.. muutenkin huuruissa. Olen keikkariippuvainen ja tämä kahden päivän adrenaliinivirtaus on aivan ihanaa. Nyt oon lähinnä vittuuntunut kun seuraava keikka on vasta joulukuussa ja Makkosten seuraava keikka on ties koska.. Mutta onnea heille UK:hon ja toivottavasti tulevat edes yhdelle randomille keikalle tässä lähikuukausina!
Kiitos taas, Makkoset. En tiedä mitä tekisin ilman teitä. Rakastan sitä elämää, jota saan elää muutaman päivän kerrallaan. Kiitos että saan tuhota tukkani teidän kunniaksenne!
EDIT: (ps. unohdin pätee et voitettii Willun kaa promo-palkinto! Nahahaa!)
