Lokaatio 9.3, 2/2

Ajattelinpa avautua julkisesti kun rakkauteni Suomea kohtaan on noussut taas paria astetta korkeammaksi ja luottoni parempaan suomalaiseen huomiseen on kasvanut vähintään yhdellä kokonaisella. Nyt ne, jotka kuvittelevat pienessä päässään että tämä on huomion hakemista.. Olette oikeassa. Haluan että jokainen herää ajattelemaan kuinka väärin asiat ovat vaikka noh.. Ei sitä tietenkään usko jos ei itse ole kokenut.
Mutta voin kertoa että puhjennut umpisuoli ei ole hieno kokemus. Herättävä kyllä, mutta kaukana hienosta.

Siinä missä muut turvenuijat viettivät antoisan ja hienon viikonlopun Ruissalossa (oon oikeesti very happy et pääsitte sinne<3 Oikeesti), minä kökötin mitä suurimmissa tuskissa milloin missäkin sairaalassa. Herkimpien kannattaa ehkä lopettaa jutun lukeminen tähän, koska tämä tarina on tosi.

Viime torstaina 5.7.2012, meikäpoika luuli potevansa mahatautia ja kirosin sitä suureen ääneen koska pelkäsin Ruissin puolesta. Iltapäivällä olo koheni sen verran että luulin olevani voiton puolella ja että Ruisrock kutsuisi kaikesta huolimatta.
Enpä olisi voinut olla enempää väärässä, koska sitten alkoivat kivut. Oikea alavatsa vei ennen pitkään kävelykykyni. Yllättävän lujaa sitä silti pääsee vessaan oksentamaan. Mutta aika liki klo. 23.00 oli pakko lähteä Kuusankosken aluesairaalan ensiapuun. Sinne päästyämme, ensimmäiset kysymykset mitkä vastaanottava hoitaja multa kysyi, olivat:

1. Mihin sattuu?

2. Kuinka paljon sattuu asteikolla 1-10?

3. Nimi?

4. Henkilötunnus?

5. Ahaa.. Olet siis tamperelainen?

 No sitten mentiin sänkyyn odottelemaan että mitä hittoa tapahtuu. Tunnit vierivät, kivut yltyivät.. Ja lääkäri totesi tapauksen umpisuoleksi ja se leikattaisiin heti aamulla. Sain semmoiset tropit että nukuin yön jotenkin ja aamulla kirurgi tuli paikalle, tutki hetken hänkin ja totesi umpisuoleksi. Sanoi minulle ja yhdelle toiselle että viedään leikkaussaliin. Multa otettiin taas kaikki mahdolliset kokeet (mitkä oli otettu yölläkin) ja lisäksi ottivat sydänfilmin. Olin jo siis käsitykseni mukaan melkein leikkaussalin ovella. Sitten tapahtui jotain ja mikäli lääkehuuruiltani oikein muistan, aika kului. Aika kului lisää.. Ja sitten lääkäri kävi kysymässä asunko Tampereella ja selitin että joo mutta tällä hetkellä kesän Kouvolassa. Se nyökkäsi mietteliäänä ja paineli pois. Aikaa kului lisää.

Sitten tuli ambulanssisetä ja ambulanssitäti hakemaan minua. Lähdettäisiin Tampereelle koska en ole paikallinen. No sain taas lääkkeitä ja nukuin reissun melkein kokonaan ja perjantaina oltiin Taysissä Tampereella noin neljän aikoihin iltapäivällä. Ensiapuun hakeutumisestani oli 18 tuntia. Niillä ois 6 tuntia aikaa leikata mut.

Sitten oltiin Tampereen ensiavussa ja mietittiin taas että mitä hittoa. Lääkäri tuli jossain vaiheessa sanomaan että "Olen 80 prosenttisen varma että se on umpisuoli, mutta pitää olla täysin varma niin en voi lähettää vielä leikkaukseen" ja näin punaista. Sain jotain huumepohjaista lääkettä suurempiin kipuihin ja kun ne vihdoin taas totesi sen umpisuoleksi, minut lähetettiin tarkkailuun yöksi sanoin "aikaisintaan aamulla leikkaus." Hyväksyin kohtaloni ja lääkkeiden voimalla kului toinen yö.

Aamulla leikkausta ei näkynyt eikä kuulunut. Kärvistelin pitkälle päivään kunnes kirurgi viimein suvaitsi saapua kysymään haittaako jos tehdään avoleikkaus, koska niin paljon umpparipotilaita ja olisi nopeampi leikata. Olin siinä vaiheessa jo sillä kannalla että aivan sama, kunhan otatte sen ulos. Jännä sinänsä että samassa huoneessa istui toinen nainen, joka käveli ja jutteli ja teki ties mitä ja se meni saliin ennen minua. Minua, joka en siinä vaiheessa enää pystynyt edes kuvittelemaan käveleväni sillä kipumäärällä.

Lopulta, kun kello löi 18.00, toiveeni kuultiin ja leikkaussali kutsui. Paitsi että kivut olivat kasvaneet räjähdysmäisesti ja muistan vain itkeneeni ja kiroilleeni kuinka sattuu. Vasen jalka ei mennyt enää suoraksi jos oikea oli suorana ja niin.. Sattui. Selvisi että umpisuoli oli puhjennut ja homma muuttunut kertaheitolla hengenvaaralliseksi.

Ensiapuun ilmoittautumisesta kulunut 43 tuntia siinä missä umpisuolileikkaukseen on päästävä vuorokauden sisällä sisäänkirjautumisesta.

Noh.. Yleensä umpparileikkauksen jälkeen menee ehkä päivä ja pääsee himaan. Mä makasin Taysin yhdeksännessä kerroksessa viisi päivää. Puhjennut umpisuoli oli aiheuttanut vatsakalvontulehduksen.  Seuraavat päivät meni oksentaen, tippa letkussa kulkien ja täysin pimennossa. Näin mielenkiintoisia unia, kieltämättä, kiitos lääkityksen. Tein leffoja ja kävin keikalla ja.. hyljemetsästämässä (?). Mulle syötettiin oksennuksen näköisiä sosekeittoja, jotka sai mut oksentamaan lisää. Vasta kun sain kinuttua leipää, se alkoi pysyä sisällä. Ja voi sitä riemua kun sain oikeaa ruokaa eteeni. Tunsin elämän vihdoin voittavan ja toivo kotiinpääsystä heräsi. Vihdoin.

Tänään, torstaina 12.7 pääsin vihdoin kotiin. Sain kuukauden sairasloman, joka loppuu juuri ennen LA:tä. Kirjoitin tämän koska haluan teidän kaikkien miettivän edes hetken Suomen maan vääryyttä. Olen paasannut asioista täällä ennenkin, mutta nyt kun tälläistä tapahtui oikeasti omalle kohdalle..

Olen jälleen varmempi että Suomi on mulle joku päivä vain osa historiaa.

ps. Eka ajatus leikkauksen jälkeen, oli.. "V-voinko.. saada mun.. huulikorun ku.. se.. menee... umpee... neljäs tunnis... x_X' hellureiii<333"