maanantai 26. marraskuuta 2012

Tähti perseessä on parasta!

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, me selvittiin kuudentoista tunnin The Lord of the Rings-maratonista ja siihen päälle Turun Michael Monroe-keikoista. Se on aina yhtä jännää miten noista tapporundeista kuitenkin selviää hengissä.. Vaikka no, pahin on vielä edessäpäin. Mutta nyt asiaan ja sen viereen!

Pongaa Willu ja Roxxie!

Alright eli perjantaina.. No kaikki alko siitä kun myöhästyin bussista. Kello tuli viisi ja mun piti ehtiäö 17.37 lähtevään junaan. Bussi oli oikeastaan neljä minuuttia ajoissa ja mä yritin sitten kaikkien kolmen kangaskassin ja kahden laukun kanssa huitoa sitä pysähtymään vähän ennen pysäkkiä mutta kuski sitten.. totesi että ei ja jätti sinne.
No ehdin kuitenkin junaan ihan kepposesti, mutta suuri syy siihen on VR koska niitten juna hajos johkuu eikä koskaan tullutkaan. Saatiin joku korvaava juna, jolloin oltiin joku kymmenen minuuttia myöhässä. Vaan. Mutta se vei meidät vaan johkuu Riihimäelle ja jätti sinne.. ja sinne päästessä juna oli jo puol tuntia myöhässä. Ja näin ollen myöhästyttiin jatko-yhteydestä ja jouduttiin odottamaan vielä puol tuntia seuraavaa Helsinkiin menevää junaa. No eipä siinä.. Puolentoista tunnin junamatka muuttu kolmen tunnin pituseks! Kiitos, VR!


No Willulla me sitten sekoiltiin hetki, keitettiin kahvia ja lähtiin kohti Finnkinoa. Siellä oli jengiä kuin karvoja kissassa. No, koska oli tietysti paikkaliput niin eipä siinä sitten tarvinut panikoida vaan sitä saattoi vain kävellä riville yhdeksän ja kaivaa sieltä paikat.. 12&13? Ehkä.
Tehtiin olomme mukavaksi, puhuttiin paljon paskaa ja todettiin että Suomen parhaimmisto on juurikin siinä salissa. No väärässähän me oltiin, koska sieltä puuttu muutama oleellinen ja siellä oli pari ylimäärästä. Mutta sillä hetkellä tuntui täydelliseltä.
Ruudulla pyöri kuvia Hobitista ja saatiin ennen ekaa osaa kokea Hobitin traileri uudestaan.. Siinä oli aivot lojahtaa takana istuvien naamalle kun kääpiöt alko laulamaan. (Seitsemän vuoden odotus päättyy kahen viikon päästä!)
Ja niin.. sitten alkoi se ensimmäinen neljän tunnin rutistus!

Tässä välissä pitää kertoa; Taking the hobbits to Isengard-videon pätkät saivat koko salin räjähtämään nauruun. Niin ekassa kuin tokassakin osassa. Aivan uskomaton fiilis kun sali on täynnä samanhenkisiä ihmisiä ja sitten kaikki vaan rakastaa koko sitä systeemiä niin hitosti että ah.. Joo moi.

Se piste missä pysty viel nukkuu, oli ohitettu.
Sormuksen Ritarien jälkeen ulostauduttiin salista ja mä ainakin henk. kohtasest luulin et päästäs vaa takas heti kun ollaan vessassa ja ulkona käyty, mutta sitten jouduttiinkin odottelemaan jonkun aikaa että takaisin päästäisiin. Kellohan oli tässä vaiheessa jo jotain kolme.. ja vessaan oli kilometrien jonot, mutta pakkohan sitä oli sinne pyrkiä kun ei sitä ois toista neljää tuntia samalla rakolla eletty..
No lopulta päästiin takaisin saliin ja rymisteltiin sitten takaisin paikoillemme, kaivettiin kahvit ja energiajuomat esiin ja alettiin kittaamaan niitä. Ainiin! Ekan osan aikana unohtu kokonaan syödä, mutta kakkososan aikana oli jo niin nälkä että sirkusaakkoset ja sipsit sai kyytiä. (Ne olikin sitten meidän ainoa ruokavalio tyyliin vuorokauteen).
Sitten alkoi se toinen elokuva ja voi luoja. Ainiin piti sanoa että saatana oli äänet upeita! Koko sali täris aina ku jotain übermahtavaa tapahtu.
Niin siis joo.. kakkonen alko. Ah!

Kakkosesta sen verran että ei juma rakastan edelleen sitä kohtaa missä haltiat tulloo auttaa ihmisii. Se hetki.. Se saa aina kylmät väreet vipeltää meiksin selkää pitkin. Ja ainii! Faramirin maailma romahti ja yhyy tornin sortuminen symboloi sitä ja yhyyy ammattisairaus iskee.

Käytiin ristipaskalla.
Sitten loppui sekin. Kello kertoi siinä vaiheessa olevansa jotain.. vähää vaille seitsemän ehkä? Ei väsyttänyt sinänsä, mutta vähän oli sellanen sulosen turta fiilis. Sali tyhjennettiin tässä vaiheessa kolmeksi tunniksi koska Hobitin liput tuli myyntiin. Me ei niitä ostettu koska ollaan molemmat viettämässä ensi-ilta-bileitä Kouvostoliitossa (jossa siis ei ehkä ole mitään muuta, mutta Hobitti siellä on parhaimmillaan!).
Siitä kolmesta tunnista eka tunti maattiin Finnkinon lattialla. Toka tunti metsästettiin mulle nenäsumutetta koska hengitys alko käymää vaikeeks.. Ja sitten käytiin Kaisaniemessä ristipaskalla. Naurettii ittemme hengiltä ja.. Sitten suunnattiin takaisin Finnkinoon. Jouduttiin vaihtaa paikkoja, koska jotkut dorkat oli ostanu meidän paikoille liput. Eikä ne ees saapunu paikalle! Pöh!

Viskasin muuten mätiä omenia roskikseen ja joku äijä luuli et räjäytin pommin. LoL.

Epätoivoinen yritys yrittää näyttää elävältä.
Ainiin lievää katoa oli tapahtunut sitten ykkösen jälkeen; kakkosessa oli jo enempi tyhjää tilaa.. ja samoin kolmosessa. Mitä hittoa ihmiset?
Kuninkaan paluusta sen verran että kun Frodo hillu Lukitarin luolassa, meiksin rakko päätti pettää mut. Siinä sitten hytkyin koko Pelennorin kenttien taistelun koska en vaan voinu lähteä kuselle kesken kaiken. Sitten kun Frodo tuli ruutuun seuraavan kerran, ampaistiin Willun kanssa tuhatta ja sataa vessaan. Sellanen kahden minuutin pikapissi.. ja takasin! Wohoo!
No.. Loppuleffa itkettiinkin sitten oikee olan takaa ja jotkut häiskät meidän vieres kuulemma vaa nauro meille! Pyh! Ainii ja oli myös hienoo ku sali alko taputtaa ku Denethor sai turpaa Gandalfilta. Ja kun porukka kumars hobiteille. Ihanaa yhteishenkeä!




Maratonin jälkeen lagattiin joku melkee kakskyt minsaa siellä salissa ja tuijoteltiin lopputekstejä. Repesin kun jonkun sukunimi oli "Nuku". Sellanen mielentila mulla oli sillä hetkellä!


No jossain vaiheessa raahauduttiin ulos sieltä ja suunnattiin kulkumme rautatieasemalle, josta rundi jatkui kohti Turkua jossa Makkoset soittaisi illalla. Junamatka meni oikeastaan aika hullun hupaisasti vaikka no.. Jossain vaiheessa rymisi ja rämisi ihan sikana ja me naurettii että "lol ajettii varmaa jonkun yli ja nyt tää juna hajos".. Ja sit se juna hidasti ja pysähty jonneki keskelle mettää. Siinä sit ihmeteltii aikamme ja joku sit kuulutti että "saatiin taas vähän riistaa, joten nyt käydää tsekkaas et hajottiiko vai ei ja sit matka jatkuu" ja kuoltiin nauruun. Voi riistaelukkaparkaa. Joskin tämä takaisku toimi täydellisenä symbolina meidän rundille, koska kaiken tämän jälkeen.. olo oli kuin junan alle jääneellä hirvellä.


Turkuun päästyämme, suunnattiin kulkumme Logomoon ja siellä odottelikin jo pikkasen jengiä. Halailtiin ja pusittiin.. Ja lagattiin ja vetäisin vikan Batteryn naamaan. Ja niitä pirun sirkusaakkosia. Logomo on aika perse mun mielestä ja mieluummin oisin melkee missä vaa keikalla. Jotenki.. nihkee mesta. Ja tuntu ettei kukaa siel osaa mitää..
Paitsi bändi tietty.

My very own Samvais Gamgi. Ja Willu :3

Nukahettii Willun kaa lavan etee ja siin sit kuorsattii joku puol tuntii kunnes Mikko Herranen tuli ja herätti meidät. Ikävä ihminen. Siinä sitten kuunneltiin ja kateltiin ja puol unes yritettii vähän olla mukana menossa. En muuten tykästynyt herraan, mutta onko se ylläri? Tällä kertaa perusteena on kuitenkin tämä; musta tuntuu että mä olen nähnyt samanlaisen bändin jo n. sata kertaa ja puolet suomalaisist hevibändeist on samanlaisia. Ja toisekseen en pitänyt Herrasen asenteesta joka oli semmonen.. Yks Anteekspyyntö. "Ollaa urpon näkösii" "on olemas typeriä ja idiootteja.. mä oon molempia!" joo moi.


Onneksi Makkoset tuli sitten lavalle ja vetivät ihan uskomattoman kovan keikan. Pitkästä aikaa tuntu että matto vetäistiin niin täydellisesti jalkojen alta että voi luoja.. En malta oottaa ens kevättä ja uutta levyy! Tulee meinaan varmaan jotain ihan sairaan upeeta.
Ja Steve on ihana. Ja Dregen on ihana. Ja Sami on ihana. Ja Magge kans. Ja Karli. Jee! Ei mul kai sen suurempaa sanottavaa? Olin puol unes mut jaksoin silti riehuu. Jossain vaihees keikkaa oli veren maku suussa kun kurkku tuntu olevan tulessa, mutta noooooh.. Pikkujuttu.

Ma favorite family evah :3
Keikan jälkeen suunnattiin sitten Willun porukoille ja siellä syötiin Willun äitin tekemää toscakakkuu ja katkarapupiirakkaa ja oon ikuisesti kiitollinen Willun äitille. Öristiin aikamme jotain sekavia juttuja ja sitten painuttiin paskasina koisimaan.
Aamulla herättiin joskus ja jatkettiin samaa paskalta haisemista ja örisemistä. Willu viskas mut sitten toiselle kaverille, jossa tehtiin pipareita ja puhuttiin lisää paskaa. Illalla suuntasin kotiin. Vihdoin. Rakastin joka sekunttia tästä viikonlopusta mutta oli se vaan ihanaa päästä kotiin ja nukkumaan.

Kävin myös vieraissa.

Kiitos pyllyparini, Finnkino, Makkoset ja piparimiehet. Ja oma Samvais Gamgini.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Tukehdu porkkanaan

Tukehtukaa porkkanaanne kateelliset, mä olen maailman onnellisin ihminen. Mulla on katto pään päällä. Mulla on koti mihin palata. Mulla on kaksi kissaa, jotka rakastaa mua niin paljon et ne jaksaa päivittäin vittuilla mulle pomppimalla päällä kun yritän nukkua. Mulla on maailman paras koulu ja mä tuun valmistuu maailman parhaaseen ammattiin. Mun työpaikkakin on sellanen, mistä vain harvat pystyy ees unelmoimaa. Mulla on ihana perhe ja maailman ihanimmat ihmiset. Mulla on unelmia ja päämääriä. Mulla on tulevaisuus ja juttuja, joiden takia tapella. Mä saan tehdä mitä haluun.

Mua alko tässä kyllästyttämään ihmisten ainainen valitus siitä kuinka kaikki on päin helvettiä, joten ihan vain vittuillakseni sillä kuinka ihana elämä mulla on, päätin kertoa siitä. Eikä mulla muuta sanottavaa sitten ollutkaan.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Yksi keikka muuttui tapporundiksi

Aattelin nyt taas lätistä vähäsen, koska mul on aika hauskaa. Mitä oon tehny viimeaikoina? No ostin parran, karvalakin ja karvakauluksen. Näytän jeesukselta jolla on huulikoru ja nenärengas. Vois kokeilla mennä stadii junal ens perjantain sillee et näyttää jeesukselt. Mitähän tapahtuis? Pitäiskö himouskovaiset muhun etäisyyttä vai tulisko ne palvoo mua?
Ken tietää.

Tän merkinnän pointti on kuitenkin kertoa kaikille tarina siitä miten yhdestä viattomasta keikasta tuli yllättävällä käänteellä tapporundi. Se on jännää miten kaikki muuttuu extrememmäksi kun ei ole minkäänsortin itsehillintää olemassa.
Michael Monroe bändihän on palaamassa nyt vikaa kertaa Sensory Overdrive-rundille ja me nyt rundataan silleen pienesti. Ensi viikonloppuna meidän oli tarkoitus mennä vain Turun keikalle ja.. No niin se on edelleen. Makkosia ajatellen siis. Emme kiusaa heitä sen enempää.
Mutta toissapäivänä Facebook mainosti mulle jotain Finnkinon Hobitti-jonotusjuttuja ja aattelin että "no katon mitä lolloo ne on keksiny". Samassa aivon rippeeni tussahtivat pitkin seiniä; ne perkeleet näyttää Sormusten Herrojen extended editionit maratonina ens perjantain ja lauantain välisenä yönä. Eka olin että mitä vittuaaaah miks kaikki tapahtuu aina samana viikonloppuna! Sitten aloin funtsimaan ja hetken päästä soitinkin jo kriisipuhelua armaalle pyllyparilleni.

Vähän aikaa huudettiin puhelimessa eikä kyetty ensimmäiseenkään selvään suomensanaan mutta ennen kuin tajusinkaan, oltiin varattu LotR-maratonille liput. Voi sitä riemun määrää! Joten rakkaat vatipäät, jos meitä ei Logomon edessä näy aamukuudelta niin älkää soittako; me istutaan Tennispalatsissa johonkin kolmeen saakka ja tullaan sitten ekalla junalla Turkuun. Ja ainiin pitää kai mainita myös se tosiseikka että saatetaan olla normaalia räjähtäneempiä ja astetta normaalia koomammassa.. Ja no pitää kai sanoa että varautukaa siihen että ollaan naurettu koko junamatka. Tai no en tiedä mihin teidät pitäisi nyt varauduttaa. Jotain ihan vitun hämärää kuitenkin.

Mitä sitten? No illalla makkostellaan koomassa ja jos niillä on valoshow, en tule tajuamaan siitä mitään. Tiedän sen jo nyt koska ei olla nukuttu varmaan.. 30 tuntiin. Normypäivä etten sanoisi. Sunnuntaina hommat omalla kohdallani jatkuu siten että väännän piparkakku-tylypahkaa jossain päin Turkua. Ellen siis ole jo haudassa tässä vaiheessa.
Ei sinänsä, aika helvetin random viikonloppu tuloillaan notta joo! Ihan vitun mageeta kans.

Ainiin maanantaina on ruotsinkoe. JIPPIKAIJEIMATÖRFAKÖR!

Meen pois.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

On ihan turha lätistä kun on harmaata eikä mitää sanottavaa

Mulla on nyt joku.. pari viikkoa ollu sellanen viba et pitäis vähän kirjoitella semmost turhaa sälää tänne. Tai en nyt tiedä voiko sitä turhaksi sanoa kun näit juttuja on kuitenkin pyöritellyt mielessä sillai.
No anyway! Mä tässä yhtenä päivänä taas kävelin kouluun ja rupesin miettimään että Suomi on aivan sairaan harmaa maa. Katsokaapa ikkunasta ja kertokaa mulle mitä värejä näätte? Tai kävelkää kaupungilla ja kiinnittäkää huomiota ympärillänne oleviin väreihin.
Itse kuulun siihen sakkiin, joka vetää pääasiassa mustat kledjut niskaan kun aamulla lähtee kouluun. Mutta tarvitsisiko sen olla niin? Tykkään väreistä. Oikeasti. Ne ei vaan jotenkin istu tonne Suomen skeneen.


Seisoin liikennevaloissa ja tuijotin tien toisella puolen seisovia tyyppejä. Kaikilla oli harmaata, mustaa tai ruskeaa niskassa. Ehkä yhdellä oli kirkkaan värinen pipo tai kaulahuivi. Entä talot sitten? Harmaita, harmaan eri sävyjä, likaisen valkoista.. Ja oho! Joku on repäissyt ja käyttänyt jotain punaruskeaa. Ankeaako? Ei. Mieleeni vyöryy väkisinkin kuvia joistakin Euroopan kaupungeista joissa olen käynyt. Siellä käytetään enemmän värejä tai ainakin luulen niin. Meidän kaupungit on tylsiä. Maalta voi sitten löytää niitä punaisia tönöjä. Btw. kun katson ikkunasta, näen kusenkeltaisen talon ruskeilla ikkunankarmeilla. Whoa! Joku on repässyt.
Tosta pukeutumisesta vielä, koska aloin ajattelemaan sitä nyt lisää. Kesällä sitä näkee ihmisten päällä vaikka minkävärisiä kledjuja, mutta kun syksy ja pimeys tulee.. Ne värit katoavat ja jäävät vaatekaappeihin. Miksi? Eikö syksyn pimeydessä pitäisi nimenomaan käyttää värejä ja siten tuoda vähän pirteyttä tähän elämään. Viimeksi kun kävin jossain vaatekaupoissa, ne taisi olla täynnä värikkäitä vaatteita. Miksen ole nähnyt niitä kadulla? Okei itse hyvin harvoin ostan muotivaatteita, mutta silti. Luulisi jonkun niitä ostavan ja käyttävän!

Ei muuten, mutta mietin vaan kun kaikki valittaa että syksyllä masentaa ja talvi on paskaa kun on kylmää ja pimeää. Itse rakastan talvea. Olen aina rakastanut koska lumi on ihanaa. Voisikohan siihen masennukseen vaikuttaa jotenkin nuo väritkin? Eikös jossain psykan kirjassa lukenut joskus värien vaikutuksesta mielialaan. Härkä raivostuu punasesta ja värikkäät pallot ovat vauvojen lemppareita? Kai se nyt vielä meihin "aikuisiinkin" pätee?
Mutta ehkä me suomalaiset ollaan synnystämme masentuneita syksyllä ja talvella. Vaikka luulisi vuosisatojen aikana jo tottuneen siihen että talvi tulee, mutta aina se vaan jaksaa yllättää.

Mutta minäpä en aiokkaan alkaa masentelemaan tänä talvena, ehei! En mene kyllä ostamaan niitä kirkuvan keltaisia vaatteitakaan, mutta tämän kerrostalon voisin kyllä maalata vaikka neon vihreäksi. Mitähän omistajat tykkäisivät.. hmm..
Mutta joo! Sitä mä siis vaan että älkäähän ihmiset antautuko sille syysmasennukselle! Elämä on aika kivaa vaikka ulkona onkin pimeää. Ja huomatkaa; kun lumi tulee, ei olekkaan enää niin pimeää. Sitä odotellessa!