DO YOU HEAR THE PEOPLE SING?

Herra Isoherrat suurissa kengissään ovat taas käyttämässä valtaansa holtittomasti ja väärin, jolloinka meidän vähemmän tärkeiden ihmisten on iskettävä hynttyyt yhteen; TAMK:in kuvataidelinja aiotaan ajaa alas ja sitähän me emme suvaitse. Emmehän? Nyt pyydän kaikkia teitä, jotka rakastatte musiikkia, elokuvia, valokuvia, maalauksia, piirrustuksia, kuvamuokkauksia, värejä, mustavalkoisuutta, yksinkertaisia asioita ja monimutkaisuutta. Teitä, jotka rakastatte taidetta, allekirjoittamaan tämän addressin kuvaitaidelinjan alasajoa vastaan! Me elämme kulttuurista ja rakkaudesta! Me elämme jostain muusta kuin isokenkäisten herrojen mielipiteistä. Me tarvitsemme taidetta elääksemme! Noustaan siis barrikadeille ja annetaan ääni paremmalle tulevaisuudelle!

TAMKIN KUVATAITEEN KOULUTUSTA EI SAA LOPETTAA!!!

Allekirjoita addressi paremmalle tulevaisuudelle!!

Tähän loppuun vielä vähän kannustusta barrikadihengessä..

Anssi Kela on vähä ku Katri Helena mut ei yhtä cool

Se tosiasia etten ole harjannut hiuksiani neljään päivään

Nyt kun on tottunut siihen että yksi keikka tarkoittaa yleensä jonkinasteista rundia, yksittäinen keikka on omalla tavallaan aika helvettiä. Siinä pääsee siihen nosteeseen, mikä edeltää keikkaa, on keikan aikana ja jatkuu keikan jälkeen. Mutta se yksi keikka ei riitä sammuttamaan sitä poltetta vaan päinvastoin sytyttää sen roihuun. Ja sitten jäädäänkin tavallaan tyhjän päälle, koska seuraavaan keikkaan on viisikymmentäkuusi päivää.

Viime lauantaina tapahtui tämä tyhjän päälle jääminen. Jopa tukkani oli sitä mieltä että rundi olisi ollut paikallaan; maanantaina oli niin armoton huono-tukka-päivä ettei edes hattu pystynyt sitä päivää pelastamaan. Tukkani pakotti minut tupeeraamaan itsensä ja siinä menikin sitten vartti aamusta ylimääräistä ja koska en keskittynyt, tukka ei silti näyttänyt kovin mairittelevalta. Tiistaina en sitten harjannutkaan tukkaani. Enkä keskiviikkona. Enkä eilen enkä tänään.

Kaikki vaatteeni ovat paskasia viikonlopun ja viime viikon jäljiltä. Olen ollut mukavuuden haluinen ja lahna koko tämän viikon; mustat collegehousut ja reinot, vaihtoehtoisesti tietysti ne vihreät converset, ovat olleet kavereita. Bändipaita ja huppari. Ja se hattu peittämään sen tosiasian, etten ole harjannut tukkaani neljään päivään. Meikki? Mikä se on? En tiedä. Unohdin miten kajaalia käytetään ja heitin auringon verukkeella pilotit silmiä peittämään. Voisin sanoa että feikkasin oman uskottavuuteni.

Kutsun tätä tunnetta keikkakrapulaksi. Yleensä se iskee nimenomaan yhden randomin keikan jälkeen, koska niillä on tapana sekoittaa oma elämä koska tietoa seuraavasta keikasta ei ole tai seuraavaan keikkaan on karkeasti se viisikymmentäkuusi päivää. Eli aivan liian paljon. Keikkakrapulassa sitä ei jaksa tehdä mitään eikä kiinnostua mistään.. Paitsi siitä edellisestä keikasta ja sen jälkipuimisesta. Ja parista uudesta biisistä. Keikkakrapulassa tulee myös hetken mielenhäiriöitä ja sitä tuhlaa koko seuraavan kuun ruokarahansa festarilippuihin. Hauskaa on että sitä ei edes kaduta.. Ei edes sitten kun krapula on kääntymässä voitoksi.

Tänään ampaisin bussipysäkille pelkässä hupparissa, kuten kahtena edellisenäkin päivänä, ja hoksasin että ulkona sataa vettä. Olisin ehkä ehtinyt hakea rotsini ja ehtinyt silti bussiin, mutta lahna minä voitti jälleen. Olihan sitä jokseenkin kostea olo kun koululle saakka pääsi, mutta huomasin ajattelevani senkin takia kaihoten ensi kesää.

Too many fuckin bubbles, man!

Kosketuksesi paljaalla ihollani, olen rakastunut. Huulillani maistuu kevät. Maisemat vilisevät ikkunan takana. Herätessäni mummo edessäni on muuttunut teiniksi. Päässäni pyörii pari sanaa ja helvetisti saippuakuplia. Uusi elämäni soundtrack on polkaistu käyntiin, osaan siitä vasta pari sanaa. Muistan kylmän tuulen aurinkoisen kevätpäivän keskellä. Vihreän pallon pyörimässä tässä kolossa, jossa me kökimme, ja se pallo virnistelee meille. Sen elämä päättyi, mutta onneksi meillä kääntyi vain uusi sivu vanhassa kirjassa. Nauran typeryydellemme. Kuka nero sen sanoi että festareita voisi muka jättää väliin?

Neljän ja puolen kuukauden kylmyys on vihdoin päättynyt ja kevät on saatu käyntiin! Toisaalta kevät myös katkaistiin samantien, koska tavanomaista kevätrundia ei ollut vaan jouduimme tyytymään yhteen ainokaiseen kevätkeikkaan. Uskokaa tai älkää, itseäni tämä ei kuitenkaan haittaa; olin lievästi sanottuna paiseissa mahdollisen rundin takia, koska aika ei yksinkertaisesti olisi itselläni riittänyt rundaamiseen koska velvollisuudet kutsuivat. Ja kuin kohtalon iskusta, keikkoja tuli vain yksi ja se olikin astetta räjähtävämpi! Ja onhan tuo kesä jo ihan nurkan takana..

No perse.

Se tavanomainen tiivistettynä; menin junalla Pasilaan, halimme ja pusimme Willun kanssa, joimme kahvit ja hioimme illan sotasuunnitelman uusiksi koska eräs tv-show nimeltä Voice of Finland pilasi kovin pahoin aikaisemman rihmastomme tuotoksen. No eihän me sitten VoFia lopulta ehditty alusta katsomaan, jolloinka koko ohjelmaan tähtääminen oli täysin turha vaiva.
No jokatapauksessa koska aikaa oli vielä vaikka muille jakaa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, päätimme lähteä vähän kaupungille hillumaan. Suurin tekosyy taisi olla eräät pienten karvaisten miesten koristamat kahvikupit, joita ei sitten kuitenkaan oikein löydetty. Tai löydettiin mutta sitten rihmastossa taisi olla aika paha tukos, koska ne jäivät sinne.. (tähän laittaisin hämmentyneen hymiön jos uskaltaisin, mutta en laita koska blogger sekoaa ja tästä tulee koodihirviö).

No hilluttuamme aikamme tuossa teinihelvetissä, jota yleisemmin Kampiksi kutsutaan, ja käytyämme moikkaamassa kotiamme joka näytti sinä päivänä niin autiolta, päätimme lähteä kaupan kautta kotia kohti.. Ainoa vaan että onnistuin kadottamaan linssinsuojukseni ja käytyämme reittimme uudemman kerran läpi.. Jouduimme metsästämään vielä kaikki kaupat läpi, jotta löytäisin uuden koska vanha oli meidän yhteiselomme hyljännyt. Käytyämme noin viidessäkymmenessäkahdeksassajapuolessa kaupassa, sain vihdoin mitä halusin ja olimme taas onnellisia. Ja sitten lähdimme kotiin.
Ja myöhästyimme niistä VoFin ensimmäisistä kolmesta ja puolesta minuutista.

TOO MANY FUCKIN BUBBLES.

Hetken aikaa lagasimme ja sitten aloimme pyhittää perjantai-iltaamme niille pienille karvaisille ja vähemmän karvaisille miehille. Jännästi tunnit juoksi huomaamatta ja neljän aikaan päädyimme nalle puh ja harry potter-peittojen alle käpertyneinä koisimaan.
.. ja aamulla heräsimme vähintään yhtä hehkeinä kuin herrat jumaluuden yläpuolellakin. Jos epäilette yhtään niin voitte verrata alla olevaa kuvaa alimpana olevan musavideon samankaltaisiin kuviin..

No kun saatiin itsemme lähtöasemiin, ei kuitenkaan jaksettu lähteä vielä hillumaan keskustaan koska no.. oltiin lahnoja. Oltiin edellispäivänä ostettu vaaleenpunanen Hello Kitty-saippuakuplapurkki ja sit vähän.. ehkä innostuttiin. Kyseiset kuplat lähtivät sen myötä myös keikkajonoon ja itse Virginin sisätiloihinkin. Keikalla ei muistettu riehumisen ohella kuplia esiin kaivaa, mutta ehkä ensi vuonna levyjulkkareilla sitten, hmm?
No jonossa oli sitten vallan.. hämärä fiilis. Ensinäkin, kuten nyt tämä jo tiedetäänkin, ikärajan takia jonoa ei käytännössä ollut eikä tullut. Oltiin Willun kanssa ensimmäiset paikalla ja puolisen tuntia myöhemmin arvon neiti Tuuri liittyi joukkoomme. Aavistuksen myöhemmin myös neiti Tuuri numero kaksi liittyi joukkoomme riemuisaan.

Se oli hyvä pallo. Se tuli kutsuttaessa.

Tuuripallon tuuri oli kuitenkin astetta huonompi, sillä raukka jäi Manskulla auton alle (joka tosin yritti väistää) ja räjähti.
No jossain vaiheessa iltaa paikalle mateli myös vähän enemmän jengiä ja pari meikälle tuntematontakin häiskää, jotka sitten tuli illan myötä enemmän tai vähemmän tutuiksi. Pelattiin ristiseiskaa ja opetin Willun ja Tuurin sekoittamaan kortteja. No jossain välissä tosiaan innostuttiin taas niistä ilmakuplista. Ja jossain vaiheessa minä ja Tuuri oltiin Batman ja Robin. Ja jossain vaiheessa Satu ja Venla haki meille kahvia. En muuten maksanut sitä (kinutkaa Tuurilta rahaa mun ja Willun edestä).
Ah ja jossain vaiheessa saatiin peitot, joiden alla kökkiä, mikä oli aika jees koska Tuuripalloa pyörittänyt tuuli oli aika ikävän kolea loppupeleissä. Ainiin ja mäkissä käytiin syömässä ja niiltä oli El Macot loppu ja olin pettyny. Yhyy.

Batman, Robin ja levitoiva pää.

Juu elikkäs mitäs.. No sitten painuttiin jossain vaiheessa sisälle dorkailemaan ja sitä kautta raput ylös ja lavan eteen. Jännästi ostettiin Willun kanssa Steve-paidat kun ne niin kivasti meille sieltä huuteli.
Keikan alkamisen odottelu oli normaalia tuskaisempaa, koska ovien aukasusta oli vielä kaksi tuntia keikan alkuun. Jotain siinä riehuttiin ja tanssahdeltiin vanhojen tanssi-biisejä. Taidettiin pumpatakkin vähän vanhojen aikojen muistolle.

Pöllin sen.

Keikka alkoi uudella biisillä, Ballad of the Lower East Sidella joka on meinaan aivan törkeen upee biisi. Räjäytti potin heti kun pienestä shokista toivuttiin. Ainakin allekirjoittanut oli odottanut Trick of the Wrist-aloitusta ja kelaillut että uusi biisi kuullaan vasta myöhemmin. No kuultiinhan me sitten toisena uutena myös Horns & Halos mikä oli sekin aivan tajuton rysäys. En mä siitä sen enempää osaa sanoa. Aivan tajutonta. Ainiin ja encore kesti jonku neljä vai viis biisii! Sekin oli tajutonta. Nassea me vähän odoteltiin saapuvaksi kun herra oli Virginin ulkopuolella vähän pyörinyt, mutta ei se sitten ilmestynytkään paikalle. Ehkä se kävi vain nauramassa typerille K18-keikkajonottajille.

Kuvasta kiitos Team Slashille!

Keikan jälkeen jäätiin hyppimään ja riehumaan sinne hetkeksi jos toiseksikin. Sami tuli morjestamaan ja vaihdettiin pari sanaa. Kävin hillumassa Skid Rown Youth Gone Wildin tahtiin siinä jossain vaiheessa ja kun vilkaisin muiden suuntaan, huomasin Stiivin siellä halailemassa kaikkia ja kaikella rakkaudella Skid Rowta kohtaan, se biisi unohtui kyllä samantien.
Kun sanaset oltiin vaihdeltu ja kuvia otettu ja muutenkin vähän sekoiltu, Steve siitä karkasi taas takahuoneen puolelle ja me koettiin olevamme valmiita raahautumaan kotia kohti. Noh kyllä herrat palasivat Dregenin ja Karlin kera uudestaankin kuulemma, mutta me oltiin jo silloin menossa kohti Pasilaa. Satun kyydissä on muuten aika extreme olo.

Sokerina pohjalla.

Kotoisaan koloomme kömmittyämme, lagailtiin ja virnisteltiin typerästi tunti.. pari.. kolme? Sitten sammahdettiin se sama typerä hymy naamalla ja aamulla herättiin taas kuola poskella uuteen, lihakset kramppaavaan päivään. Kotimatkasta en jaksa turista.

Nyt katson ulos ikkunasta. Talon katolla on kenkä.
Taisi täälläkin olla ihan jees viikonloppu.

(ps. menkää vittu Reunalle, myrsky nousee!)

Piknikillä keskellä talvea

Tänään oli muikea aamu! Heräsin puoli neljältä, heitin kledjut niskaan ja lähdettiin kaverin kanssa vähän kuvailemaan auringonnousua. Otettiin piknik-tamineet mukaan, koska ajateltiin että onhan se kevät nyt jo niin pitkällä että piknik on ihan mahdollinen. No olihan se.
No googlemapsin avustuksella kavuttiin Tähtitorninmäelle ja siellä sitten seisottiin lumihangessa vihreissä converseissa. Lunta sukassa ja silleen. Aurinko ei noussut ollenkaan, koska oli niin pilvistä ja tosiaan istuttiin lumihangen keskellä seeprakuvioisella piknik-viltillä, juotiin kahvia ja syötiin creme-muffinseja. Oli aika muikea aamu vaikkei auringonnousua nyt sitten nähtykään.
Yritys oli kuitenkin hyvä.

-------------------

10 vuotta sitten...
- Lopettelin ala-astetta ja odotin kesälomaa vaikka se tiesikin uuden alkua ja vanhan loppua.
- Arvatenkin aloitin yläasteen ja se oli aluksi aika siistiä.
- Olin aika täydellisesti juuri friikahtanut Sormusten Herran myötä ja odotin Kuninkaan Paluuta kuin kuuta nousevaa.. Ja menin katsomaan sen yön ensi-illassa ja se oli jännää.
- Saatoin viettää kesäni mökillä kalastaen, mutta en nyt ole satavarma vuodesta.

5 vuotta sitten...
- Olin lukion kakkosella ja laskin poissaoloja sitä silmällä pitäen, pääsenkö kurssista läpi jos olen poissa vielä yhden tunnin.
- Sain ajokortin ja sen myötä ikävät oppitunnit muuttuivat Arnolds-istuskeluksi.
- Olin tukehtua kahviini kun kuulin että Sebastian Bach esiintyy Sauna Open Airissa ja vielä juuri ennen Scorpionsia.
- Olin isosena kolmatta kertaa ja tajusin ettei minusta ole nuorisotyönohjaajaksi.

3 vuotta sitten... 
- Alkuvuodesta olin yhä HEO:ssa opiskelemassa elokuva ja tv-linjaa.
- Loppuvuodesta kävin meikkaaja/maskeeraaja-koulun HeadHousessa.
- Olin menossa Tamkin pääsykokeisiin, mutta sain ruokamyrkytyksen enkä päässytkään kokeisiin.
- Työskentelin puoli vuotta Telefantissa lehtimyyjänä ja olin niin kova sälli että pomo tarjosi tonnin peruspalkkaa jos jatkan hommia. Kieltäydyin.
- Rakastuin Rockyyn.
- Michael Monroe-bändin eka keikka melkein tasan kolme vuotta sitten.

1 vuosi sitten...
- Päätin tehdä pitkäaikaisesta unelmasta totta ja hankkiuduin EF:n kielikurssille Los Angelesiin. Näihin aikoihin taisi hiljalleen lentoliput olla kätösissä. Elokuussa olin Enkelten Kaupungissa.
- Olin kolmatta kertaa Mötley Crüen keikalla, mutta näin bändin vasta ensimmäisen kerran.
- Aivopeseydyin sankopäiden kuninkaaseen, Hardcore Superstariin.
- Makasin heinäkuun sairaalassa, koska umpisuoleni puhkesi ja lääkärit oli perseestä.
- Päätin kavereiden kanssa tehdä fantasialyhytelokuvan.

Kuluneena vuonna...
- Otin kolmannen tatuointini oikean käden ranteeseeni.
- Koin henkisen romahduksen The Hobbit-leffan myötä, koska se oli vain liian hyvä.
- Myönsin että minulla on nenäfetissi. Äitini todisti sen olleen minulla jo pienestä saakka, sillä Pinokkio oli lempisatuni nappulana.
- Olen käynyt elokuvaajan opintoja ja työstänyt fantasialyhytelokuvavauvaamme, Keijoa.
- Olen tehnyt suuren päätöksen koskien elämääni enkä millään malttaisi odottaa sen toteutumista.
- Sain Canon 550D:n ja olen rakastunut.

Eilen minä....
- Katsoin pitkästä aikaa Pirates of the Caribbean ykkösen.
- Istuin kavereiden kanssa koululla ilman että meillä oli enää mitään tekemistä siellä.
- Kävin subwayssä, koska ansaitsimme kaverini kanssa subwayt.
- Tajusin että Makkoset ovat kiertäneet Tampereen jokseenkin kaukaa viimeisen kahden vuoden aikana kun olen täällä asunut ja nyt ne päätti mennä ensimmäistä kertaa Kouvolaan, josta muutin pois ja jonne kukaan ei mene keikalle.

Tänään minä...
- Nousin 3.30 lähteäkseni kuvaamaan auringonnousua, joka ei sitten noussutkaan.
- Söin creme-muffinseja ja join kahvia istuen lumihankeen levitetyllä piknik-viltillä.
- Otin truu artsui kuvii taas vaihteen vuoksi.
- Nukuin kahden ja puolen tunnin päiväunet.
- Katsoin Pirates of the Caribbean kakkosen.
- Vastasin tähän kyselyyn, koska tuli tylsää.

Huomenna minä...
- Syön brunssia kolmen kaverini kanssa samalla kun haukumme luultavasti toisillemme tärkeitä leffoja "huonojen leffojen haukkumisen"-merkeissä.
- Saan häädön, koska me neljä aiheutamme äärimmäistä meteliä kämpässäni vaikka teemmekin sen aikavälillä 11-14.00.
- Saatan tehdä myös jotain muuta jännää, koska jänniä asioita tapahtuu kun on tämmönen jännä nelikko samassa paikassa.

Ylihuomenna minä...
- Ylihuomenna on maanantai.. Ja minä menen ehkä Tohloppiin etsimään rekviä yhtä mainospätkää varten.
- Osallistun neljältä kyseisen mainospätkän palaveriin.
- Jos emme mene Tohloppiin maanantaina, luultavasti lahnaan koko päivän ja raahaudun koululle neljäksi.
- Pakenen kaikkia Kissanmaan mummoja, koska kämpästäni on kantautunut edellisenä päivänä äärimmäistä meteliä.

Vuoden päästä minä...
- Opiskelen leikkauksen saloja jossakin pimeässä kopissa TTVO:n syvyyksissä. Opiskelen myös englantia.
- Olen toivon mukaan kuvaajana jossain jännässä projektissa.
- Juoksen edelleen keikkojen perässä ympäri Suomea.
- Lähden käymään ulkomailla jossain vaiheessa vuotta.
- Haluan saada varmistuksen siitä että valmistun vuonna 2015.

Otan vastaan riekaleisen sieluni

Kuvaaja: melancholite

Joku on nostanut itsensä korokkeelle. Hopeasijalla on vaikea hymyillä. Varjo edessäni repii sieluani kappaleiksi. Hyppii koko painollaan sen päällä ja sitten kauniilla sanoilla parsii sen kasaan. Ensiapuna asettelee sen takaisin ruumiiseeni, koska niin kuuluu tehdä.

Apua et saa edes pyytämällä. Omatoimisuus on rike, josta rangaistaan. Rakkaus ja intohimo ovat kuolemansynneistä pahimmat. Joku muu kertoo mitä tehdä ja sinä teet. Visio tappaa luovuuden ja luovuus on pahasta.

Kapteeni uppoaa laivansa mukana. Se ei johdu solidaarisuudesta, vaan koska hän ei halua jatkaa jonkun toisen laivassa. Kaikki antavat kaikkensa, koska se on koti jossa on hyvä olla. Mutta onneksi joku keksi keinon, miten nostaa hylky ylös mariaanien haudasta. Kapteeni ei pysty siihen yksin, mutta elämä onkin ryhmätyötä. Yksin täällä ei selviä kukaan.

En tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Hyvinvointivaltio-musikaali pyörii pääkopassani kuvastaen tämän hetkistä mielenmaisemaani. Voisin hyvillä mielin luovuttaa.. Antaa asioiden olla ja jatkaa eteenpäin. Olen risteyksessä, jossa tie pitää valita. Vain toinen suunta on oikea.

Mutta en ole valmis luovuttamaan. En ole valmis masentumaan. Ne ajat ovat takana päin. Tämä on vain erätappio. Otan vastaan riekaleisen sieluni, nukun kaksi päivää ja olen valmis uuteen nousuun.

Katsotaan vaan kuka viimeiseksi nauraa.

Kun kaikki pumppaa, kukaan ei voi upota

Mulla oli tänään kolme palaveria samalla kellonlyömällä. Kaksi niistä koski lyhytelokuvia, joista toista ohjaan ja toisessa maskeeraan. Kolmas oli asiakasprojekti, josta.. No se on demoilua.

Rakastan elämääni. Rakastan kevättä, vaikka asutaakin tässä paskasen lumen valtakunnassa aina tähän aikaan vuodesta. Keväällä on tekemistä ja vapaa-aika jää vähiin. Se on keväässä parasta. Sitten kun kesä tulee, silloin juostaan vähän eri tavalla ja eri mestoissa.

Silloin kun on tehnyt koko päivän jotain tehdäkseen omasta elämästään helpompaa ja pystyäkseen antamaan helpommin muille vastauksia, ja pystyy yhä päivän päätteeksi hymyilemään.. Silloin tietää että ollaan oikeassa ajassa ja oikeassa paikassa. Joskus kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, mutta sitä varten on aina joku joka on nostamassa niskavilloista takaisin maan pinnalle. Sitä voisi sanoa että ryhmässä parasta on se että kun kaikki pumppaa, kukaan ei voi upota.

Odotan toukokuuta pelon ja kauhun sekaisella tunnemyrskyllä, mutta sen lisäksi ennen kaikkea rauhallisella ja levollisella mielellä. Nämä on taas niitä iltoja kun kaikki tuntuu vain pyörivän omalla painollaan ja sopivalla vauhdilla eteenpäin. Tein tänään paljon ja vähän enemmän näiden juttujen eteen ja edelleen tarmoa riittäisi vaikka toiseen samanlaiseen rykäisyyn.. Se vaan etten tällä hetkellä voi tehdä enää enempää ennen kuin taas pääsen tulostimen ääreen.

Tämän hetken mielentila on hyvin odottavainen. Hyvin paljon odottavainen. Koko ajan tuntuu että eletään reunalla ja että kohta tapahtuu jotain überhienoa ja jännää. En malttaisi odottaa tulevaisuutta. Mitään mitä tapahtuu huhti-toukokuussa. Kesästä puhumattakaan. Odotan jo syksyä, odotan talvea. Odotan joulukuuta ja ensi kevättä. Haluan nähdä jo vuoden sen seuraavan jälkeen. En malttaisi vain istua tässä ja odottaa. Haluan seistä reunalla kun aalto tulee ja antaa sen pyyhkäistä ylitseni.

Elämä on ihanaa kun tajuaa mistä tässä kaikessa on kysymys.