maanantai 9. joulukuuta 2013

Pitäkää ylimystökorttinne!

Eilen oli hirveä olo. Tärisin ja vapisin. Maailma pimeni ympärilläni eikä lattia pysynyt paikoillaan. Minua oksetti. Olin kalpea kuin lakana ja vanhat meikit olivat pinttyneenä naamallani. Minun ei tarvinut maskeerata itselleni silmäpusseja, ne olivat omasta takaa. Äitini kysyi minulta "joko meikkasit?".
Aamulla minun oli kylmä. Päätä särki edelleen. Niskat olivat tulessa. Maailma pyöri edelleen ja paha olo oli tullut jäädäkseen. Olin nukkunut kuusitoista tuntia. Paikkoja sattui ja nyt en voi muuta tehdä kuin yskiä.
Tämä kaikki kertoo tarinaa vuoden 2013 parhaasta viikonlopusta.

Michael Monroen facebook-sivulta

Tarina alkaa jostain hyvin kaukaa. Tuntui kuin olisin ollut tien päällä viisi yötä, vaikka todellisuudessa niitä oli vain kolme. Nukutut tunnit voidaan laskea kahden käden sormilla. Ja sen, ystävät ja talonmiehet, sen pystyy lukemaan uurteista kasvoillani. Tyhjä katseeni ja siihen sekoittuva typerä hymyni voivat kertoa teille koko tarinan. Yksi näky kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Fyysinen kylmyys on jo kadonnut, mutta mieleni lojuu edelleen syväjäädytettynä jossain Helsingin kaduilla. Muistan karhean posken naamallani ja ne tutut nallekarhun silmät. Pystyn yhä tuntemaan sen lujan rutistuksen, josta tein ehkä liikaakin tulkintoja pienen kuplani sisällä. Nyt sinä olet toipumaan päin, minä olen vain askeleen jäljessä.


Muistan pizzan, katkarapupiirakan ja tosca-kakun. Kahvin. Muistan juoneeni batteryn, mutten muista missä ja milloin. Muistan typerät jutut. Kuinka takin alla voi kaivaa nenää ilman että kukaan näkee. Kuinka Ärpällä ja Justin Bieberillä on lehtolapsi nimeltä Robin. Muistan painimisen hotellin lattialla. Ja sen aidan, joka antoi meille etulyöntiaseman. Joskus on hyvä olla porukan vanhus.

Michael Monroen facebook-sivulta

Mitä muuta muistan? Muistan kuinka nauroimme niille paremmille ihmisille, jotka kolme kirjainta lipussaan katselivat meitä ylhäältä alas. Muistan kuinka kirottu lokki kysyi "keitähän ne oikeat vipit ovatkaan?" ja osoitti merkitsevästi eturiviä. Oman elämänsä vip-vieras. Pitäkää ylimystökorttinne! Minä olen saanut kaiken, mitä olen koskaan halunnut.. Enkä koskaan ole maksanut siitä penniäkään enempää. Nautin pohjasakkana olemisesta.


Muistan kuinka lava meinasi hajota pirstaleiksi. Kuinka lattia jalkojeni alla tärisi yleisön voimasta. Kuinka adrenaliini sai elottoman ruumiini tärisemään. Muistan huutaneeni. Melkein ehkä itkinkin? Ja kiitin teitä.
Siitä että olette yhä olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti