Näiden vuosien aikana olen huomannut että teidän kanssanne kaikki tunteet ovat aina suurempia. Jos olet vihainen, vihaat koko sydämelläsi. Jos olet surullinen, itket silmät päästäsi. Jos olet pettynyt, haluaisit paiskoa tavaroita seinille. Jos olet rakastunut, olet todellakin rakastunut. Ei ole tunnetta, joka olisi "ihan ok".
Viikko sitten näin jotain, mitä en olisi ikinä halunnut nähdä. Näin kuinka hyvin alkanut päättyi niin huonosti että se sai minut pelkäämään. Oikeasti, pelkäämään. Neljäkymmentäseitsemän keikkaa enkä ole kertaakaan pelännyt, minun ei ole tarvinut. Ja nytkään en pelännyt itseni takia vaan teidän takia. Mitä nyt tapahtuu kun kaikki lähtevät vihaisena kotiin?
Seuraavana päivänä totesin teidät supermiehiksi.
 |
| Joku Ylen kuvaaja otti kuvan, kiitos siitä.. kai. |
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja kaikki kyselivät samaa asiaa; onko missään tapahtunut mitään? Ei. Ei ole. Suuntasimme ABC:lle aamukahville ja miettimään mitä nyt. Päätimme lähteä Kuopioon, vaikka pieni epäilyksen siemen sisimmässämme kytikin.
Sitten kesken matkan kaikki muuttui ja olomme nousi yhden pienen tiedonkipinän ansiosta tajuttomasti. Kai sitä voisi kutsua energiabuustiksikin.
 |
| Se sama Ylen kuvaaja otti toisenkin kuvan..... |
Kuopio osoitti olevansa parempi paikka. Kaikin puolin. Eturivissä meidän läsnäoloamme kiiteltiin. Silloin olisin ensimmäistä kertaa voinut itkeä onnesta. En tajua miten te teette sen, mutta nyt oli tärkeää nähdä teidän energisinä ja ihanina. Niinkuin aina ennenkin. Joka kerta neljänkymmenenkuuden keikan ajan. Antakaa lehdistön puhua paskaa, antakaa elämättömien kommentoitsijoiden morkata. He eivät tiedä mitään. Me tiedämme.
 |
| Kuopio RockCockin fabosta |
Ja nyt, tämän koettelemuksen jälkeen, koen olevani entistä enemmän rakastunut. Kun se aika tulee etten enää voi seistä omalla paikallani, tulen itkemään katkerat kyyneleet. Mutta nyt ainakin tiedän että te selviätte mistä vaan. Olettehan supermiehiä. Ja se on tärkeintä tällä hetkellä.
Kiitos kesästä, nähdään syksyllä!
