Olen kaislikossa piilosilla ja tuijotan
jättimäistä petoa, joka taas on kiinnittänyt kaiken huomionsa
palavaan kaupunkiin järven päällä. Teen käsilläni eleen, jolla
käsken olla hiljaa ja viiton sitten pieniä ihmisiä jatkamaan
pakoaan kaislikon halki kauemmas liekeistä.
Tajuan jotakin ja sydämeni jättää
lyönnin väliin.
Kiiruhdan siskonpoikieni perässä
palavasta talosta yläkertaan vieviin portaisiin. Kuulen jonkun
huutavan. Pysähdyn ja käännyn hetkeksi katsomaan taakseni, jolloin
harkitsen aavistuksen. Se riipaisee vain kerran, mutta tämä
kaupunki ei ole minun ongelmani. Velvollisuuteni juoksee juuri
yläkertaan. Niinpä käännän selkäni ihmisten kärsimykselle ja
juoksen puiset portaat viimein ylös, pohtien samalla.. Pitäisikö
minun jättää karvakauluksinen viitta taakseni? Se on tällä
hetkellä ainoa symboli, joka kertoo siitä kuka olen.
Juostessani, katsahdan vielä viimeisen
kerran taakseni. Näen lapsuuden ystäväni viitanhelman katoavan
palavan pylvään taakse ja pysähdyn hetkeksi. Tajuan sanomattakin
ettei hän hylännyt minua vaan erkani pienentyneestä joukostamme
vain voidakseen tehdä jotain hyväksemme. Kiitän häntä mielessäni
ja jatkan juoksemista.
Pysähdyn viimein hiekkatielle ja
huokaisen helpotuksesta. Palava kaupunki on jäänyt taaksemme ja
saatan hetken hengähtää. Kaivan taskustani hopeisen, timantein
kirjaillun sormuksen ja katselen sitä hetken. Se näyttää aivan
tavalliselta sormukselta, mutta samassa saan ikävän välähdyksen.
Tulinen rengas, jota seuraa pedon huuto järveltä käsin. Tajuan
ettemme ole enää turvassa.
Käsken poikia piiloutumaan.
Nuorempi tekee kuten käsken, mutta pojista vanhempi vaatii päästä
mukaani. Pyydän häntä pysymään veljensä luona ja lupaan, etten
lähde kuolemaan. Että etsin heidät vielä kun tämä kaikki on
ohi. Suutelen pojan päälakea ja käsken tuota kiiruhtamaan. Tiemme
eroavat ja lähden itse juoksemaan tietä pitkin vastakkaiseen
suuntaan.
Katson sormusta kädessäni ja puhun
sille. Haastan Mustan Ruhtinaan vastaamaan uhooni, mutta samassa tämä
puhelu keskeytyy vanhan naisen pysäyttäessä minut. Sanon tämän
olevan nyt hieman huono hetki, sillä puhun juuri Sauronin kanssa.
Yritän päästä eroon sormuksesta.
Heitän sen pellolle aina vain uudelleen, mutta aina se palaa
magneetin tavoin luokseni. Ymmärrän ettei minulla ole muuta
mahdollisuutta kuin paeta ja jättää kaikki taakseni. Sormus
vainoaa minua ja se kutsuu Petoa luokseen.
Juoksen.
ps. mun unimaailma on joskus hyvin, hyvin eeppinen.